Kylät

Ihan oikeita merirosvoja sukulaisina?

Kreetan Maku-kuva

Alidakin hävitetty palatsi Emprosnerossa

Tämä tarina on julkaisu tällä sivustolla jo 2011, mutta se oli pudonnut pois sivuston uudistamisen yhteydessä.

Merirosvoja etsimässä, osa 1.

Kuulin viime viikolla sukulaisiltani, että sukunimi Gialitaki, jota minäkin kannan, olisikin Sfakiasta. Siis entisten lainsuojattomien maasta. Ja minä kun olen aina pitänyt sitä rauhallisen rannikkokylän asukkaan sukunimenä, sehän suomennettuna tarkoittaa Rantasta tai Rantalaa.

Suvun vanhimmat tiesivät lisäksi kertoa, että esi-isät olivat lähteneet Sfakiasta pakomatkalle sen jälkeen kun Vrissesin kylän yläpuolella näkyvässä toisessa kylässä oli tapettu joku turkkilainen pasha. Gialitakien väitetään olleen osallisina pashan tapossa.  Sellaista seurasi aina verikosto, joten pakoon oli syytä lähteä.

Tämä oli niin herkullinen juoni, että sitä piti seurata. Lähdin matkaan tyttäreni kanssa. Ensiksi oli selvitettävä mitkä kylät näkyvät Vrissesin yläpuolella. Se oli nopeasti tehty ja oikeastaan sen tiesinkin: ainoa näkyvä on Embrósnero. Siis sinne. Embrósnerossa on  tukkilaisen janitsaarin Alidakin linnanrauniot. Sfakilaiset tappoivat Alidakin aamutuimaan vuonna 1774 siksi, että Alidaki oli oman käden oikeudella alistanut valtaansa puolet Sfakiasta ja vienyt heiltä elinmahdollisuudet varastamalla mm. karjan ja laidunalueet ja juottopaikat.

Sukukronikka mainitsee myös nimen Askifu, joko tasangon tai kylän. Ajoimme sinne. Museossa ei tunnettu sukunimeä Gialitaki, mutta neuvottiin kylään samaa juurta olevan Gialedakis-nimisen (= Rantalainen)  suutarin puheille. Suutarit kun tuntevat kaikki. Suutari oli varsin vähäsanainen mies eikä halunnut meitä sukuunsa vaan murahti, että kaikki sitä nyt sfakialaisiksi pyrkivät! Mutta minua ja tytärtä ihmetytti yksi seikka: tuolilla kumarassa sfakialaisia saappaita valmistava pappa oli kuin ilmetty appiukkoni. Tyttären mielestä siinä oli edesmenneen papan veli, päänmuoto ja kasvot lähes yksi yhteen.

Kreetab Maku-kuva

Suutari Gialedakis, joka ei adoptoinut meitä sukuunsa

Kreetan Maku-kuva

Merrosvon jälkeläisen sielunmaisemaa

No, olimme edelleen orpoja ja jatkoimme matkaa. Nyt teki mieli uimaan. Laskeuduimme korkealta Askifún ylätasangolta alas Sfakian puoleisille rannoille Frankokastellon kulmille. Myöhäisellä lounaalla rantatavernassa isäntäperhe alkoi ihmetellä mistä oikein olimme, kun puhuimme kreikkaa, mutta olimme blondeja.  -Sfakiastahan me; yritimme totisina väittää. Tytär tarkensi, että hänessä saattaa virrata sfakialaista verta,  että Sfakia on hänen sielunmaisemaansa ja että olemme kyselemässä jos tälllä rannalla joku  Gialitaki suostuisi adoptoimaan meidät.  – Ne ovat asuneet tuolla Aj Joanniksessa, saatiin nopea vastaus! – Eikä! Se vihonviimeinen peräkylän peräkylä, se missä kirkossakin on varkaiden suojeluspyhimys?? – Sieltä voisi löytyä vielä joku vanhus, joka muistaa sen sukunimen. Kysykää heiltä, ei enää sataan vuoteen ole sitä sukunimeä siellä ollut.

No, jos Aj Joanniksessa, korkealla rannan yläpuolella, on asunut Gialitakeja, niin silloin nimi pitää ottaa todesta. Täkäläisen tulkinnan mukaan Rantanen ei suinkaan asunut rannalla, siellä oli turvatonta, mutta Rantanen kävi rannalla töissä. Tai lähti merelle työmatkoille hankkimaan elantoa. Kalasti kun sen aika oli. Kävi kauppaa  kun oli kaupattavaa. Ryösti ohikulkevia ja häiritsi rannikkoliikennettä parhaansa mukaan. Kolmannes sfakialaisista kulki vuorilla paimenina, kolmannes kävi kauppaa ja kolmannes ryösti laivoja. Usein samat ihmiset tekivät kaikkea tätä vuorotellen.  Ai tällainen suku? Tässä on vähän nielemistä. Ihmekös jos nuorimman tyttären suosikkina ovat olleet Caribbean Pirates!  Ja ajatella, Suomessa siis asuu ihan oikeita merirosvojen jälkeläisiä!

 

Osa 2 löytyy täältä!

Paleóhora

 

Paleóhora sijaitsee Kreetalla kapealla kannaksella eteläisen Libyanmeren syleilyssä

Paleóhora sijaitsee Kreetalla kapealla kannaksella eteläisen Libyanmeren syleilyssä

 

Paleóhoraan mennään kuin vanhaan tuttuun paikkaan!

Paleóhora nyt

Kreetan etelärannikolla sijaitseva Paleóhora on suomalaisten kestosuosikki. Pienessä ja kompaktissa Libyanmeren rantakylässä ei matkailija tarvitse autoa. Kaikki tarvittava löytyy kävelyetäisyydeltä. On pankit, postit, apteekit, lääkärit, tavernat, baarit, satama ja hyvät rannat. Pienen kylän asukkaat ottavat uudet tulijat hienosti vastaan ja tervehtivät nimeltä jo toisella kohtaamisella. Jos kylä alkaa tuntua pieneltä, voi lähteä liikkeelle rantoja pitkin vaikka kävellen.  Itään päin mennessä löytyy Lissos ja Suija (Sougia), lännempänä Kunduran rannat ja niiden takana Elafónisi.  Sisämaan suosituin reitti nousee Anidrin kylään ja laskeutuu sieltä alas  rantaan, josta pääsee palaaman takaisin hiekkatietä.

Nykyisin asukkaita on parisen tuhatta, on ala-, keski- ja yläaste sekä lukio, löytyy posti, pankit, poliisi sekä supermarketit, lääkärit ja apteekit, jotka kaikki palvelevat koko aluetta aina vuoristokyliä myöten. Kunnan nimi on nykyisin Kandanos-Selinou, mutta ennen kuntareformia tätä nurkkaa kutsuttiin Pelekanosin kunnaksi.  Nimellä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä pelikaanien kanssa vaan nimi viittaa kivenhakkuuseen. Pelekis on taltta ja pelekanos on taltalla työstetty. Ennen betonin aikakautta talojen rakennusmateriaali oli kivi.  Nykyinen Paleóhora elää matkailusta mutta myös kasvihuoneistaan, joita Kunduran rantatasanko pullistelee. Euroopan supermarkettien talvipuutarha on täällä.  Oliivit ja kalastus täydentävät elinkeinoja.  Laajeneva matkailu  sekä kasvihuoneet vetävät alueelle kausityöntekijöitä eri puolilta Välimerta.  Tapasin marokkolaisen Kemalin kastanjanpomijana ja lammaspaimenena, venäläisen Irinin  tarjoilijana,  bulgarialaisen Veronican  kaupittelemassa kukkia ja syyrialaisen Janniksen rantatuoleja kanniskelemassa.

1-1-IMG_9245

Mennyt aika

Kylän nimi tarkoittaa vanhaa aluetta, vanhaa kaupunkia. Vanha mihin nähden? Niemen kärki linnakkeen alla oli vielä ajanlaskun alussa erillinen saari ja nykyinen kaupunki meren pohjaa, mutta 100-luvulla tapahtunut  saaren länsipään tektoninen kohoaminen nosti kannaksen kuivaksi maaksi.  Linnoitus on ollut olemassa vuodesta 1282. Sen rakensivat venetsialaiset rauhoittaakseen vastarintaan ryhtyneitä saarelaisia ja saarelaistuneita venetsialaisia ylimyksiä. Linnoitus sai nimen Selino. Vallankumoukselliset valtasivat linnoituksen ja raunioittivat sen, mutta venetsialaiset pystyttivät sen uudelleen vuonna 1334. Sen sisällä asuivat sotilaat ja upseerit. Ulkopuolelle syntyi rakentajien, kauppiaiden ja käsityöläisten pieni yhdyskunta, joka sekin joutui 1539 merten pelottavana valtiaana pidetyn Hajreddin Barbarossan, turkkilaisen merirosvon ja amiraalin, ruokalistalle. Linnoitusta ei enää  korjattu entiseen malliinsa.  Lopullisesti turkkilaiset ottivat niemen sekä koko Selinon alueen  haltuunsa 1635. Kun tietä ei ollut, ei syntynyt kylääkään, kuljetukset olivat mahdollisia vain meritse. Vuonna 1866 paikalla oli vain jokunen viljan varastorakennus.

Kreetan itsenäistymiseen johtaneet painostustoimet saivat turkkilaiset jättämään tiluksensa ja kokoontumaan vuonna 1897 linnoituksen suojiin, josta ympärysvaltojen laivasto heidät evakuoi turvaan kristittyjen kostolta.  Asiat eivät kitenkaan olleet näin mustavalkoisia:  1200-luvulla saarelle saapuneet venetsialaiset perheet ja suvut olivat saaneet suuria alueita läänityksinä. Kun turkkilaiset tulivat 1660-luvulla, kääntyivät kreetalaistuneet venetsialaiset islaminuskoon säilyttääkseen maansa ja omaisuutensa, oliivitarhansa ja muut tiluksensa. Turkkilaiskauden lopussa heidät vääräuskoisina karkoitettiin Turkkiin, vaikka ainut heidät sinne liittävä side oli uskonto.

Vasta kun maantie Haniaan rakennettiin 1900-luvun alussa, syntyi varsinainen Paleóhora. Nimi viittasi tuolloin niemen kärjessä olleeseen  vanhaan linnoitukseen. Myöhäisestä syntyajankohdasta johtuen kaupungissa on selkeähkö ruutuasemakaava.

Kreetan Maku-kuva Paleohorasta

Mikä Paleóhorassa kiehtoo?

Vastauksen saamiseksi tein treffit kaupungissa asuvien suomalaisten kanssa. Tapasin Terhi Vartian, Hanna Theodorakin ja Eeva-Liisa Koskelan kysyäkseni mikä  tässä Libyanmeren neidoksi kutsutussa kylässä viehättää.  Paleohoran tauti tarttuu helposti, naiset sanovat. Se tulee helposti ja varoittamatta. Sen huomaa siitä, että suunnittelee seuraavaa lomaa jo ennenkuin meneillään oleva on edes päättynyt. Talvi on kaunis vuodenaika, täällä on lämpimämpää kuin muualla Kreetalla, etelätuulet huolehtivat siitä.  Tosin nekin saattavat yltyä myrskyksi asti.  Syksyyn kuuluvat mahtavat syysmyrskyt. Mutta talvella on mukavaa kulkea shortseissa ja teepaidoissa rannoilla silloin kuin Pohjois-Euroopassa raivoavat lumimyrskyt.  Kylän pysähtyneisyys tuo turvallisuuden tunteen, kaikki tuntevat kaikki ja tervehtivät, jäävät juttelemaan. Minulle tuli tunne, että jokaisella kyläläisellä on muutamia kymmeniä ulkomaalaisia tuttuja, jotka joka vuosi saapuvat uudelleen ja uudelleen ja jotka muodostavat melkein Paloehora fan clubin!  Kahvi on täällä edullisempaa kuin muualla saarella, kahviloissa istutaankin sitten usein. Kalastajia on paljon ja tavernoissa saa hyvää tuoretta kalaa edullisesti. On rantapaatti, joka kulkee Paleohoran kautta pitkin etelärannikkoa. Jos  kylä alkaa tuntua liian ahtaalta, voi aina ottaa laivan Gavdosin saarelle. Tarujen Kirke-nymfi asui nykyisen kreetalaisen turistitulkinnan mukaan Gavdosilla,  tunsi huumaavat yrtit, muutti saarelle rantautuneen Odysseuksen miehistön sioiksi taikajuomillaan ja onnistui taioillaan pitämään Odysseustakin saarella kokonaisen vuoden.  Nymfia ovat harvat nähneet, mutta useat tunteneet taian vaikutukset.

Voit ottaa repun selkääsi ja lähteä poluille. Niitäkin riittää. Tai voit päättää tutkia kaikki lähialueen 130 kirkkoa ja kappelia, joista useat ovat vanhempia kuin yksikään kotimainen kirkko. Tai voit etsiä itselleen rannalta sopivan kivenkolon, jossa on suojaisaa tuulillakin ja jossa voi uida vaikka ympäri vuoden. Kylässä on kaikki, sinne juuttuu eikä sieltä enää kaipaa pois. Unohdus. Se se oli Kirkenkin taika.

Kreetan Maku-kuva

Mihin syömään,  kahville, oluelle?

Paleóhorassa on monta tasokasta ruokapaikkaa.  Raaka-aineet saadaan läheltä, kasvihuoneita on, puutarhoja on, oliiviöljyä tuotetaan, kalaa saa merestä.

–          Family Grill House kirkolle vievän pääkadun yläpäässä, hyvät liharuoat ja pitat

–          Akropolis edellisen vieressä, hyvää kalaa

–          niemen kärjessä Metheksis, kastanjastifadoa ja muuta hyvää kreetalaista

–          Porto Fino-pizzeria  kivirannalla, pastaa sekä oikealla kiviarinalla paistettuja pizzoja, yhtä hyviä kuin Italiassa

–          Third Eye, kasvisruokaa aasialaiseen henkeen

–          Kiparáki, hollantilaisten omistama aasialaisravintola keskustassa pienellä poikkikadulla

–          oleskelukahvila Cosmogonia, kreetalaisia värikkäitä sohvia ja kahvilanpöytiä siinä missä pääkatu muuttu kävelukaduksi, viiniä, olutta, välipalaa jne.

–          Agios, pääkadulla, kahvilakapakka, menomesta

–          Skala, rannalla satamassa, elävää musiikkia ajoittain

Mitä muuta voi tehdä?

  1. Hyppää laivan kyytiin ja vietä päivä ihanalla vaaleanpunaiseen vivahtavalla Elafonisin hiekkarannalla. Sen kirkkaat turkoosit rannat ovat kuin troppisista turistimainoksista.  Kahlaa rannalta saarelle, ui käsipohjaa, snorklaa, syö lounas rantakanttiineissa. Palaa illalla suolaisena ja ruskettuneena takaisin.
  2. Hyppää laivaan ja suuntaa itään Lissokseen tai Souigaan, pieneen rantakyläään. Palaa takaisin laivalla. Seuraa näkyisikö delfiinejä tai valaita.
  3. Hyppää laivaan ja käy Gavdoksella. Vietä muutama päivä herran rauhassa. Saari on natura-aluetta, ei oikeita teitä, mutta puhelin toimii ja jopa netti. Majapaikkoja on, mutta kannattaa varata varsinkin täyssesonkina. Kerää hipahtavaa väkeä varsinkin keskellä kesää.
  4. Hyppää laivaan ja käy Agia Rumelissa. Se on Samarianrotkon alapää. Voit kävellä jonkin matkaa sisälle rotkoon ja palata takaisin myöhemmällä laivalla.  Tai voit nousta ylös rotkon yläpäähän, mikä on hankalampi vaihtoehto. Omaloksesta voi hypätä paikallisbussiin. Katso yhteydet KTEL.
  5. Pääset rannikkkolaivalla aina Hora Sfakioniin asti. Voit viettää myös jonkin päivän Lutrossa, jonne pääsee vain laivalla tai polkuja pitkin.  Se on pieni suloinen linnunpesä vuorten välisessä taskussa.
  6. Väsytä itsesi kunnolla: ota aamubussi ja aja Omalokseen. Kävele Samarianrotko alas ja palaa takaisin laivalla.
  7. Lähde kävellen Lissokseen (roomalaiset rauniot) ja Suijaan. Yhteen suuntaan menee noin 7 tuntia. Älä koskaan lähde yksin vaeltamaan.
  8. Ota taksi ja aja Anidriin tai kävele sinne. Viivy kahvilassa vaikka välipalaa nauttien. Silitä kissaa. Käy Pyhän Yrjön kirkossa. Kävele polkua alas rannalle, ui. Tule rantaa pitkin takaisin.
  9. Ota taksi tai kävele Azogirekseen. Käy luostarissa ja syö kuulu Sofian munakas.  Voit myös yöpyä. Palaa rantojen ja rotkojen kautta takaisin.
  10. Kävele rannoille. Pysähdy uimaan aina kun mieli tekee. Idän suunnassa on Gialiskarin ja Anidrin rannat, lännempänä ensin Pahia Ammos, sitten Psilos, Volakas, Karavopetra, Plakaki, Grammeno, Agia Kiriaki, kauimmaisena Krios. Sieltä pääsee kävellen Elafonisiin.
  11. Nouse mäelle ja kierrä linnoitus. Historia havisee, kivet rapisee. Siellä on lapsillakin pomppimista. Kauempana on huvivenesatama. Ihmeitä täynnä jos osaa ihmetellä.
  12. Tutustu saaren historiaan esim. Akritas-museossa kirkon takana mäellä. Akritas oli runoelma urhosta ja hänen rakkaastaan. Akritasit olivat bysanttilaisen ajan (900-1100 jkr) rajavartijoita.
  13. Käy tutustumassa kaikkiin 130 alueen kirkkoon. Kävellen.
  14. Istahda rannalle katsomaan auringonlaskua tai ihailemaan valon häipymistä meren yllä tai sen kuvastumista Valkoisiin vuoriin. Talleta vuorokauden viimeiset valonsäteet muistiisi. Seuraa kuun nousemista Valkoisten vuorten ja meren ylle.
  15. Uppoudu ostoksiin. Kierrä ja katsele. Löydä kauppojen helmet.
  16. Kierrä koko kylä, tutki jokaikinen kuja ja katu. Kun väsyt, istahda ja lyöttäydy juttusille. Se saattaa avata yllättäviä ovia.
  17. Syvenny tavernoiden tarjontaan. Etsi paikallisia erikoisuuksia.  Vaihda paikkaa joka päivä. Tutustu leipomoiden herkkuihin. Maistele suvlakia, osta pitaleipä. Juo paikallisia limuja, esim. Temenian pullotuksia. Herkuttele jäätelöllä tai sammuta jano kreikkalaisella oluella, kuten Fix, Mythos, Alfa jne.
  18. Jutustele ihmisten kanssa. Se on helpompaa kuin luuletkaan. Ei siihen tarvita edes yhteistä kieltä. Silmät riittävät ja kädet ja ilmeet.
  19. Käy kirkossa jos kuulet kellojen kutsun. Käy katsomassa mitä on tapahtumassa.
  20. Hymyile vastaantulijoille. Sinulle hymyillään takaisin!
  21. Tule keväällä kun on karnevaaliaika!
  22. Pääsiäisen vietto on näkemisen arvoinen kulkueineen ja tulineen
  23. Elokuun 15. on suuret Maria-juhlat
  24. Panijirejä ja pyhimysjuhlia kappeleissa ja kirkoissa aina suojeluspyhimysten nimipäivinä

Kandanos

 

Kreetan Maku-kuva Kandanosista

Jos Suur-Saksa olisi saanut päättää, ei Kandanosia enää olisi

Kandanosin kylä läntisellä Kreetalla tunnetaan siitä, että kylää ei pitäisi olla olemassa, mikäli saksalaisten aikeet toisen maailmansodan aikana olisivat käyneet toteen. Kylän aukiollla on rinnakkain laattoja, joissa saksalaiset kehuvat hävittäneensä tämän kylän olemattomiin ´niin ettei sitä koskaan jälleenrakenneta´ ja vieressä toiset, joissa kerrotaan: ´Ystävä vierailija. Viereiset taulut ovat miehittäjän asettamia. Ne ilmentävät sitä natsien raivoa ja maniaa, jota he tunsivat Kandanosin vastarintaa kohtaan. He nimittävät meitä murhaajiksi. Emme yhdy tähän väitteeseeen. Kysymme, ovatko murhaajia ne, jotka puolustavat kotiaan, kunniaansa ja isänmaataan miehittäjiä vastaan haluten elää rauhassa ja pitää isänmaansa vapaana. Vai ovatko murhaajia ne, jotka valloittaessaan rikkoivat rauhan, polttivat kylät ja teloittivat kylmästi.´

Kyläaukiolla istuu pappoja kahviloissa, koulun pihalla soi kello, autoja tulee ja menee. Kylä jatkaa elämäänsä, se on taas suuri ja jälleenrakennettu. Laattojen lukeminen hiljentää ja me jatkamme matkaamme kohden Temeniaa. Tie kiemurtelee oliivitarhoissa nousten hitaasti ylemmäs. Vanhoja oliivipuita on molemmin puolin. Kevät jo pitkällä, villit hedelmäpuut ovat nyt kukassa ja niiden valkoiset terälehdet täplittävät tien.

Anisarakin kylässä on viitta ´Ancient Olive Tree´ ja tie kapenee ohueksi. Muutaman sadan metrin päässä on uusi kyltti, siitä jatkamme jalan. Kapean tien yli on pingoitettu mustia verkkoja ottamaan talteen korkeista puista putoavat oliivimarjat. Me kuljemme alta. Linnunlaulu täyttää avaruuden.

Kreetan Maku-kuva tsunatipuista

Verkot koppaavat putoavat oliivit

Ikivanha jättiläinen seisoo tutulla paikallaan oliiviverkkojen keskellä, kuin vanha rouva mustassa laahushameessaan! Karitsat huomaavat saapumisemme ja määkivät meitä kohden. Vanharouva kallistaa korvaansa ja tipauttaa samalla pari oliivia niskaani. Hyvinpä tähtäsi, kauluksesta sisään molemmat!

Suuri taulu kertoo oliivipuun olleen kesytetty jo 9000 vuotta sitten, mutta tämä puu ei ole niin vanha, tällä on ikää 3000 vuotta! Sekin on varovainen arvio. Tämän metusalemin kerrotaan joskus olleen nk. dekaokhtáauri, kahdeksantoistainen. Se viittaa siihen, että puusta on saatu ennen vanhaan, ennen kuin kiloista mitään tiedettiin, ainakin 18 mistataa öljyä, joka metrijärjestelmän mukaan on noin 220 kiloa! Nykyisin puu tuottaa noin 100 kiloa, mikä sekin on kymmenkertainen keskituotokseen nähden.

Tämä jättiläinen ei ole yksin, sen ympärillä on muita vanhuksia suuri joukko, koko rinne on puuvanhuksia pullollaan. Jotkut ovat kiepauttaneet runkonsa pullonkorkiksi, toissa on suuria pahkoja, toisissa suuria lommoja ja aukkoja ja reikiä, mutta yhtäkaikki kaikki ovat hyvissä voimissa, kurottavat kohden valoa, hoivaavat lintujen perheitä, antavat suojaa puutarhoille, pitävät yllä runsasta mikro-organismien kosmosta, pysäyttävät eroosion ja valtavilla juurillaan keräävät vuorilta valuvat vedet. Juurien korsetti pitää rinteen muodot kohdallaan, juuri niinkuin Oliivi-kirjan kirjoittaja Maarit Cederberg sanoisi.

Kreetan Maku-kuva / Kandanos

Pieni Pyhän Yrjönkappeli löytyy metusalemin takaa

Pidemmällä polun päässä muutaman sypressin alla on Pyhän Yrjön, Ajios Jorgos, pikkuruinen yksityinen kappeli, jokunen hyvin hoidettu perhehauta sen takana. Tuohus pyhimyksen kuvan eteen, Pyhä Yrjö kun täällä suojelee tiellä liikkujia ja meillä on vielä matkaa edessä. Tuohus on edullinen liikennevakuutus.

Me jatkamme matkaamme harjanteen yli Temeniaan. Siellä on kummipuita, joita menemme katsomaan.

Kreetan Maku-kuva, Kandanos

Paimensauvoja kaupan

 

 

 

 

Kurnan kylä (Kournas)

 

Kreetan Maku

Kreetan Maku-kuva Kurnan kylästä läntisellä Kreetalla

Nimi tarkoittaa allasta, astiaa, maljaa, kulhoa.  Järvi on sellainen.  järven ympärillä sijaitsee kahdeksan pientä kylää, joista Kurna on pääkylä.  Muut sijaitsevat sen ympärillä matalilla kukkuloilla ja niiden kollektiivinen nimi on ollut Kurnopatímata  ( Dimitrulianá, Múri, Balarína, Drámia, Kastellos, Fláki ja Patima). Niiden yläpuolella ei enää ole muita kyliä eivätkä  nämäkään korkealla sijaitse, vain noin 200 metrin korkeudessa meren pinnasta . Lumirajan saattaa talvisin nähdä ulottuvan melko alas kylien takana.  Täältä saa alkunsa kaksi pientä jokea, Delfinas ja Kavros, jotka laskevat mereen kahdeksan kilometrin rantatasangon poikki.

Nykyinen Kurnas  jää turistivirroista sivuun, sillä Haniasta saapuva kapeaan laaksoon ahtautunut päätie kaartaa  Jorjúpolin (Georgioupolis) jälkeen rantaa pitkin kohden Rethymnonia.  Kurnanjärvelle matkailijat löytävät kyllä, mutta  palaavat sen jälkeen takaisin päätielle.  Harva lähtee tästä sisämaahan.  Järveltä on kylään kolmisen kilometriä nousua ja se on taiteltu muutamalle mutkalle.  Ne, jotka ovat tämän  kauniin alueen asuinpaikakseen valinneet, eivät  yleensä hiisku siitä kenellekään.  Pitävät sen omana salaisuutenaan.  Kylien ja kukkuloiden alueella riittää mukavaa loivaa kävelymaastoa.

Turkkilaisaikaan kurnalaisten syyksi lasketan se, että he jättivät Jorjúpolin kapeikon  vartioimatta niin että Serif Pashan 15 000 miehen joukot pääsivät luikahtamaan Apokoronasiin hävittäen ja tuhoten.  Vuonna 1867 Patimassa ottivat yhteen kreetalaiset ja Omar pashan turkkilaiset joukot. Omar sai selkäänsä ja häntä ja joukkoja  ajettiin  takaa aina Alikamposiin saakka.

Kylässä on muutama hyvä taverna ja jokunen muu palvelupiste.

 


Näytä Vamos suuremmalla kartalla

Emprósneró

1-IMG_4530

 

 

Peloton yrittäjä

–          Mistä tämä outo nimi, emprós neró tulee, kysyn Jorgolta.  Tarkoittaako se eteenpäin ryntäävää, syöksyvää vettä?  -”No, jaa, ennemminkin sitä, että kun on talvi ja pilvet tulevat, niin täällä sataa aina ennenkuin muualla. Täältä ylhäältä sen näemme.” Butakasjoki alkaa täältä.

Ylhäällä kylässä aukiolla on valittava haluammeko mennä ukkkokuppilaan taas kahville ja ukkoja jututtamaan vai löytyisikö juttuseuraa muualta. Jospa ukkojen sijaan etsisimmekin naisen haastateltavaksi.  Rinteessä olevan jyrkän aukion yläreunalla ison puun varjossa vanhassa kauniissa rakennuksessa hohtaa uudenuutukainen supermarketin kyltti.  Pienen pieni kauppa pienessä vanhassa talossa.  Mitähän tarvitsisimme? Virvokkeen? Pyykkipoikia?  -”Saanko tarjota virvokkeen?”, kysyy kauppiasrouva.  -”Tarjota?” Ja samassa pikkupoika, joka on istunut kassalla kauppiaan vieressä, jo tuo meille Gerakin, kreetalaisen virvoketehtaan, gazozaa. -”Terveydeksi!” Kerromme ettemme ole tottunut siihen, että kaupassa ei tarvitse ostaa! -”Tämä on eka viikko kun olen auki”, paljastaa Jorjía (Georgia Mitilinaki).  Olin töissä tuolla alhaalla rannalla hotelleissa, siivoojana, ja kyllästyin kulkemiseen.  Poika täällä kaipasi äitiään eikä minulla ollut oikein paikkaa mihin hänet jättää, joten ajattelin, että kyllä meidän kylässä pieni kauppa menestyisi.  Lama ei pelottanut, ei edes tullut mieleen että pitäisi pelätä.  Pelätä mitä?  Niinpä niin.

Paikallisia juustoja oli kylmäkaapissa.  -”Täällä kylässä on meijeri tuolla alempana, et varmaan huomannut”, sanoo Jorjìa.  Kylän naisista vain harva käy töissä kodin ulkopuolella.  Jokunen  siivoaa kunnan tiloja,  joku on päiväkodissa,  muita naisyrittäjiä ei ole.  Kampaamoita?  Ei edes niitä, vielä.  Kaikki muut palvelut haetaan Vrissesistä.  Myös terveydenhoito.  Miehet hoitavat lampaitaan, oliivitarhojaan, viljelyksiään, saattavat siinä sivussa ottaa hoitaakseen satunnaisiakin tehtäviä.  Miehet ajavat autoa, eivät naiset.  Jotenkin mennään eteenpäin.

Alidakis ja Manussos

Jorjía neuvoo meidät kylän nähtävyyteen.  -”Tuolla se on, leipomon takana rinteessä, näkyy siihen leipomon kulmalle”.  Turkkilainen linnoitus vai olisiko venetsialainen pirgos?  Rinteessä kohoaa komea holvikaari, sen takana korkeat rakennukset, selvästi venetsialainen pirgos, jollaisia Kreetan kylissä on ollut. Sieltä kylän verotettavakseen saanut venetsialainen ylimys saattoi seurata mitä ympäristössä tapahtui ja tuntea olonsa turvalliseksi.  Kuljimme raunioissa ja mietimme rakennusten eri tilojen käyttötarkoitusta.  Löysin hyvin kapeat kiviset kierreportaat, jotka johtivat kaksi kerrosta ylemmäs katolle.  Hieno paikka kylälle, poimu vuorten välissä kainalossa, etelässä suojana 2200 metriin kohoava huippu Kastro.  Panoraama alas oli kiipeämisen väärtti.  Ja taas kaartelivat maakotkat yläpuolella.

Kirjoista en löytänyt pirgon rakennuttajaa, mutta sitäkin pidemmän tarinan turkkilaisajalta. Sfakialaiset olivat vuona 1770  nousseet Daskalojanniksen johdolla turkkilaisia vastaan ja ottaneet takaisin laidunalueitaan.  Daskalojannis kuitenkin tapettiin roikottamalla hirressä ja vielä varmuuden vuoksi vedettiin nahka irti (!). Turkkilaisjoukot kukistivat sfakialaiset.  Silloin pirgoa asutti tukkilainen aga, Alidakis, jolla oli huono maine.  Hän oli nostanut itsensä yksinvaltiaaksi alueella, joka ulottui vuorilla Kallikratista Askifún tasangolle ja rannalla Haniaan saakka, hän vallitsi metsiä, pensaikkoja, laidunmaita, karjamajoja, lähteitä, jokia, joenuomia, kaivoja, juottopaikkoja, peltoja, oliivitarhoja, puristamoita, mehiläistarhoja, viinitarhoja, puimatantereita, hänellä oli laumoittain paimenia ja näillä laumoja, kaikki kahmittu sfakialaisilta.  Aga uskoi, etteivät sfakialaiset enää nouse,  ja varusti omine lupineen oman armeijan vallatakseen Sfakian uudelleen itselleen turkkilaisten nimissä.  Vuorten asukkaat saivat kuulla hankkeesta ja päättivät ehtiä ensin. Tämä tapahtui vuonna 1774.  He piirittivät Alidakin pirgon Imbrosin kylästä kotoisin olleen Manussos Patakosin johdolla. Taistelusta kirjoitettu arkkiveisuu pullistelee miten aga juuri ja juuri ehti herätä havaitakseen olevansa saarrettu.  Sfakialaiset ´nielaisivat agan aamupalanaan`, kertoo arkkiveisuu ja kuvailee miten pirgon kaikki irtain lähti miesten mukaan, se jaettiin myöhemmin tasan osallistujien kesken, kuten mezéetkin tapana jakaa on.  Eikä rakia peijaispöydästä varmaankaan puuttunut!  Tästä eteenpäin joka toinen sfakialainen kantaa etunimeä Manussos. Nimellä on perinteitä ja se velvoittaa.

Tällä käynnillä en vielä tiennyt, että palatsi liittyi kiinteästi kreetalaisen sukuni vaiheisiin. Yksi esi-isistä oli lahtaamassa Alidakisia ja koston pelosta koko suku jätti Sfakian.

Emprósneron aukion ylälaidalta lähtee tie kohden Sfakiaa, joka parin kilometrin päässä yhtyy Vrissesistä nousevaan tiehen.

 



Näytä Sfakian ympäri suuremmalla kartalla

Gavalohóri

 

Kreetan Maku-kuva Gavalohorista
Gavalohorin kirkon fasadi

 

 

 

 

 

 

 

Kolmisen kilometriä suositun rantalomakohteen Almiridan takana on pieni ja vahva kylä, Gavalohóri. Parisataa asukasta tai niillä main, töissä käydään Haniaan myöten, kaikilla on oma pieni keittiöpuutarhansa ja oliivipuunsa, jotkut hoitavat eläimiä, osa on eläkkeellä. Osalla on työpaikka kylässä, on  kauppiaita, myyjiä, leipureita ja kahvilanpitäjiä.  Kylässä kirkko, jonka suojeluspyhimykset ovat Pyhä Haralambos (10.2.) ja syyskuun 8:na juhlittava Neitsyt Maria.  Vähän ulkopuolella kylää, sen tien varressa, joka nousee Vamosiin, on Pyhän Fanurioksen kirkko. Sinne mennään 27.8. aamulla siunauttamaan Fanurikosen kakku!

Kylän nimi tulee Gavalo-suvusta, joka oli yksi 12 perheestä, jotka Bysantin keisarikunta määräsi muuttamaan Kreetalle Apokoronasin alueelle asuttamaan merirosvojen tyhjentämiä kyliä. Tämä tapahtui vuonna 1097. Kylä sijaitsee sopivasti notkossa, se ei näy merelle, josta vaara uhkasi. Gavalohorin alueella on ollut asutusta jo minolaisella ajalla.  Arkeologit ovat löytäneet mm. hautausmaan läheisiltä kukkuloilta. Jos on ollut hautausmaa, on ollut myös asutusta. Tuolloinen satama oli Almiridassa. Matalapohjaiset laivat vedettiin rantahiekalle, josta lastia purettiin ja lastattiin.  Suuret amforat pysyivät pystyssä hiekassa, joka myös kävi laivojen ballastina.  Gavalohoriin aikanaan kuuluneen Almiridan laidalla on säilynyt edelleenkin vanha mosaiikki, joka ajoitetaan …. Nykyiset asukkaiden esi-isinä pidetään doorilaisia, jotka saapuivat Kreetalle noin….Jos minolaiset olivat pieniä ja siroja ja tummatukkaisia, olivat doorilaiset pitkiä ja vaaleita ja sinisilmäisiä.

Kylän yhteishenki on vahva ja sen synnyttämisestä kyläläiset kiittävät entistä kyläpäälliköään Jorgos Stilianosta, joka 1960-luvulla ymmärsi sivistää kyläläisiään ja opetti arvostamaan omaa paikallista kulttuuriperintöä.  Tämän työn tuloksena kylässä on kaunis käymisen arvoinen kotiseutumuseo, joka ei suinkaan ole täyteen ahdettu luetteloimattomia esineitä, kuten niin usein taitamattomien harrastajien tapana on.  Tämä museo on informatiivinen ja kertoo kylän kivenhakkaajista, silkinvalmistuksesta, ruukuntekijöistä jne.  Kylän alueella on hyvää ja suhteellisen kovaa työstettäväksi hyvin kelpaavaa vaaleaa kalkkikiveä. 1800-luvun mestarien kädenjälki näkyy kaikkialla lähialueilla Haniaa myöten.  Oman kylän kirkon kamanat ja pylväät ja ovipielet ovat omien miesten tekemiä samoin kuin varsinaisena taidonnäytteenä kirkon seinässä näkyvä kaunis pyöreä pitsikuvio. Apokoronasin alueella on säilynyt monia kauniita kaivoja, eläinten juottopaikkoja, gurna, joissa pestiin vaatteet, kynnyksiä, holvikaaria, savupiippuja, hautoja. Hanian Magdalenan kirkko, oman kylän Pyhän Yrjön kirkko ja Plakan Evangelistrian kirkko ovat kaikki kylän miesten rakentamia ja koristamia. Tiedetään että kylän kivenhaakkajista oli kysyntääja vientiä kauaksikin, yksi suurista osaajista on työskennellyt jopa Sudanissa asti!  Vieläkin kylässä on jokunen kivialan yrittäjä.

Kylä on aina ollut varakas ja sen talot  tilavia.  Kun kylässä oli sekä kiveä lähellä että osaajia, oli luonnollista että omat asunnot tehtiin suuriksi.  Jos miehet osasivat  veistää pitsiä kiveen, osasivat naiset nyplätä.  Museossa on 1960-luvulla nypläten valmistettu hääpuku. Nypläämisen lisäksi kylässä valmistettiin silkkiä. Siitä kertovat jo silkkiäispuut, mulperit, joita on kaikkialla.  Museon kokoelmissa on komeita silkkisiä kudottuja pöytäliinoja, silkkiverhoja, pyyhkeitä, sängynpeitteitä, kirkkotekstiilejä jne. Maaliskuussa munineiden toukkien kehräämät kotilot olivat lankana jo syksyllä. Silkintuottaminen ja hienojen käsitöiden tekeminen toi perheiden naisille huomattavia lisätuloja.

Museossa on vanha kreetalainen asunto, jossa tilankäyttö on nerokasta.  Korkealle pankolle nostetun vuoteen alla on patitíri, viininpolkemiseen käytetty sammio. Lattiassa on lautaluukun alla kivinen allas, gourna, johon mehu valui.   Kun viiniä poljettiin vain päivä tai kaksi, oli luonnollista, että tilan säästämiseksi sen päälle rakennettiin kansi ja kannen päälle  nostettiin patjat.  Tupakeittiössä ei ennen muinoin ollut kiinteää ruokapöytää, vaan pyöreä liikuteltava sofra,  kuin matala sohvapöytä, joka voitiin nostaa vaikka leveälle puusohvalle parin ruokailijan väliin.  Sofra toimi myös leivinpöytänä. Tuolit olivat myös usein matalajalkaisia. Niiden lisöksi istuimina lieden ja sofran ympärillä oli yksinkertaisesti pölkkyjä. Ruoka valmistettiin nurkassa olevassa piisissä, johon oli muurattu pesä tulta varten. Sen reunoille tuettiin kattila. uuni oli kovin harvinainen, sen paikka oli lähes aina talon ulkopuolella.  Se oli ennenkaikkea leivinuuni, jossa leipomispäivinä valmistettiin uuniruokia.  Niitä tehtiin muutoin vain suuriin juhliin, sillä lämmittäminen vei paljon puuta, jota ei ollut kovin helppo hankkia. Sitä paitsi kesällä uunia ei lämmitetä, sen aika on syksystä kevääseen. Näin ollen kreetalaiset arkiruoat ovat kattilassa valmistettuja, juhlavammat tehdään uunissa.

Patitirin lisäksi kreetalaiseen tupakeittiöön kuului usein iso puusohva, sofa, sekä kodinkoneina kangaspuut ja vyyhdinpuut.

Museosta poistuessani sain oppaakseni Tassoula Fronimakin,  neuvokkaan monitoiminaisen, jonka usein löytää kylän naisten osuuskunnan myymälästä. Sain katsauksen kreetalaiseen kriisiproblematiikkaan, hallintokulttuuriin, kylän historiaan ja nykypäivään sekä kirkonmaalauksen sävyeroihin. Tassoula vei minut katsomaan kylän huipulla olevia ikivanhoja sternoja. Sinne vie tie kyläaukiolta suoraan ylös ja itään, kahvilan sivuitse ja leipomon vieritse ylös harjanteelle, jossa on paitsi valtava määrä ulkomaalaisten omistamia kauniita villoja, myös  pari tusinaa 1100-luvulla rakennettua vesisäiliötä.  Kukkuloiden sadevesi kertyy joenuomaan, jonka poikki on aikoinaan (bysanttilaisella ajalla ennen 1243?) rakennettu silta ja toinenkin.  Ne ovat padonneet vedet niin, että jokitörmään on kaivettu mainitut kaivot, sternat, joihin vesi on johdettu. Ne olivat käytössä aina vuoteen 1968 saakka. Vettä niissä on edelleenkin. Nyt sinne tulee satunnaisesti paimenia juottamaan eläimiään.

Alempana kylässä, aivan sen ytimessä, on vanha hieno holvirakennus, jossa 1930-luvulle asti toimi oliivipuristamo, fabrika.  Itse rakennus lienee venetsialaiselta ajalta.  Käväisimme vielä katsomassa komeaa kirkkoa, jonka edustalla tapasimme kylän papin, Isä Konstantinoksen ja hänen vaimonsa ja  lapsensa. Kirkko oli rakennustelineiden peitossa, muurilaastia oltiin juuri sävyttämässä sopivaksi.  Seinässä oli monta testilaikkua, joista piti valita se sopivin. Papin vaimo huolehti meille eteen kahvia ja tuoremehua ja vettä sekä suuret palat artosta, aamun palveluksesta jäänyttä siunattua leipää.  – Viekää sitä nyt mukananne, jakakaa, kyllä se jollekin kelpaa!

Iltapäivä oli jo pitkällä, papin perhe oli vapaalla eikä paterillakaan ollut virkavaatteita yllään. – On niin kuuma, ulkona hellettä 36 astetta, eikö kirkossa ole ilmanvaihtoa.  Aamun liturgiassa tuli kuuma, monta kerrosta vaatetta päällä eikä ilma liikkunut yhtään, tunnusti isä Konstantinos. Tassoula kertoi, että tämä Isä on hyvin pidetty seurakuntalaistensa keskuudessa. Jakaa tarvitseville, joita nyt riittää. –Nyt kun maatalouspankki myytiin, niin siitä saattaa seurata vaikeita aikoja. Kaikkien kreikkalaisten viljelijöiden lainat ja kiinnitykset ovat siellä, se jakoi tuet, mutta nyt EU:n kilpailusäännösten takia se ei saanut jatkaa olemassoloaaan ja niin se myytiin, käytännössä lahjoitettiin, toiselle pankille. Katsotaan miten Kreikan maaseudun käy, miten käy meidän kylämme, ihmettelee Tassoula.

 

Jorjúpolis (Georgioúpolis)

1-IMG_2999

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miksi Jorjúpoliin?

Suolaisen ja makean takia. Suolainen merivesi ja alkupää  kahdeksan kilometriä pitkälle hiekkarannalle. Sen poikki valuu mereen lyhyt makeaa jääkylmää vettä tuova joki sekä maan alta esiin purskahtava joki noin puolen kilometrin päässä kylästä Rethimnonin suuntaan. Upeat rannat ja illan valo. Kappeli veden päällä. 

 

Ympäristöoppia ja historiaa:

Kylän kankeasti kirjoitettava nimi Georgioúpolis  on englantilaisen ääntämistavan mukainen kirjoitusasu. Se voidaan myös transkriboida suomalaiseen äänneasuun, jolloin nimeksi tulee  helpommin suuhun sopiva Jorjúpoli. Pano vokaalin päällä pidentää tavua, siis Jorpoli….

Tämä rannalla sijaitseva pieni mutta vilkkaasti kasvava kylä on uusi asuinpaikkana, Kreetallahan useimmat kylät voivat kehua ellei tuhansien vuosien katkeamattomalla asutuksella niin ainakin satoja vuosia vanhoilla asuinpaikoilla. Osa Valkoisten vuorten, Lefká Ori,  vesiä laskee mereen täällä. Sisämaassa olevan Vrissesin kylän keskustassa kolme vuorilta virtaavaa pikkujokea yhdistävät voimansa ja virtaavat Georgiupolissa mereen. Niihin yhtyy vielä aivan kylän ulkopuolella maanalainen joki, joka purkautuu nykyisen päätien alta.

Pitkin rannikkoa Rethymnonin (suom. Rethimnon) suuntaan on samanlaisia, ruokoa kasvavia märkiä alueita, joissa vuoriston makeat vedet sekoittuvat suolaiseen veteen. Kreetalla tällaista biotooppia kutsutaan nimellä almirós tai armirós (suolainen vesi). Lahden nimi onkin Armirós. Jokilaakso kylän takana oli ennen soinen ja märkä, se tarkoitti myös hyttysiä ja malariahyttysiä, jotka pitivät huolen siitä, että asuminen oli täällä ikävää. Joen suussa ollutta kyläpahasta kutsuttiin myös nimellä Armirúpoli tai jopa Haniá tu Armirú, mikä tarkoittaa Armirón kestikievaria/majataloa/karavaaniseraljia.

Pohjoispuolen kukkulalla on ollut muinaisen Lappan kaupunkivaltion vastinpari Amfimalla (viimeisinä vuosisatoina ennen ajanlaskun alkua Kreeta oli jakautunut keskenään taisteleviin kaupunkivaltioihin, joilla useimmiten oli siivu saaresta, linnoitus/satama/vartiopaikka sekä etelä- että pohjoisrannikolla, itse pääpaikka oli suojassa sisämaassa), mikä tarkoittaa vuorten ympäröimää asuinpaikkaa.  Venetsialaiset rakensivat sen läheisyyteen oman linnoituksensa, Castrum dell´Armiron, jonka kreetalaiset valloittivat v. 1262.  Se tuhoutui vasta turkkilaisaikaisessa kansannousussa v. 1821.

Kun Kreeta sitten vapautui turkkilaisvallasta, päätettiin kylälle antaa komeammalta kalskahtava nimi Georgioupoli, Yrjönkaupunki.  Kreikan kuningas Georgios (1863-1913) hallitsi myös lyhyen aikaa Kreetaa turkkilaiskauden päätyttä vuodesta 1898.  Uusi aikakausi synnytti toivon paremmasta. Kuningas määräsi, että saaren soisille alueille oli istutettava eukalyptuspuita, kuumepuita. Niiden tiedettiin haihduttavan niin paljon vettä, että soiset rannat kuivuvat ja malariasta päästään eroon. Näitä valtavia eukalyptuksia on Georgioupolissa kaikkialla. Erityisen komea on kylästä länteen Vrissesin suuntaan vievä tienvarsi. Suuret puut antavat kesälläkin varjoa, kylän kujilla ei ole läkähdyttävää helteisimpinäkään päivinä.

Nykyisin

Georgioupolilla on hyvä sijainti. Haniaan (43 km) pääsee bussilla päätien varresta noin kerran tunnissa, samoin Rethymnoniin (22 km).  Kylää suojaa pohjoisessa Drapanonniemi, jonka suojassa on jokivarsi pienine satamineen ja sen molemmin puolin hiekkarannat. Kylässä on muutama ammattikalastaja. Heidän veneensä ovat jokisatamassa, josta aamulla tuotava saalis päätyy nopeasti alueen tavernoihin ja koteihin.

Itse kylä on viehättävä muutaman korttelin yhteisö, joka vierestä kulkevan liikenteen vuoksi on hereillä talvellakin. Hallinnollisesti se kuuluu v. 2011 alusta Apokoronasin suurkuntaan, jonka pääpaikka on Vrisses. Löydät kylästä muutaman ruokakaupan, kirjakaupan, matkamuistoliikkeitä, pesulan, tavernoita, taksiaseman, bussipysäkin päätien varresta, leipomon jne. Hotelleja on joka lähtöön, pienistä huoneita vuokraavista ”rooms to let” -yksiköistä korketasoisiin saakka.

Kesällä kylä avautuu merelle. Aallonmurtajalla on merenkulkijoiden suojelupyhimyksen Pyhän Nikolaoksen kappeli. Se on suosittu kävelykohde varsinkin iltaisin. Siihen liittyy tarinoita vetten päällä kulkevista pyhimyksistä. Jokaisella kyläläisellä on hieman erilainen tarina, joten kysele niitä kun olet tekemisissä kyläläisten kanssa. Rantakatu kasvaa joka vuosi. Hiekkaranta  on kapea, mutta aurinkotuolit helpottavat rannalla olemista ja muita palveluja saa yllin kyllin rannan tavernoista ja kahviloista. Iltaisin täällä voi istua ja nauttia auringon viipyvästä kajosta ja seurata miten valot syttyvät rannikolla. Voit myös kiivetä korkeimpien rantahotellien kattobaariin ihailemaan illan kajoa.

Kylän aukio on toinen keskus. Läpiajo ei enää ole mahdollista ilta-aikaan ja rauhallinen aukio on nyt entistä miellyttävämpi. Aukiolla on tavernoita, pankki, taksi, kioski ym., mutta istumaan, olemaan ja elämänmenoa seuraamaan houkuttelevat kahviloiden mukavat istuimet. Talvella keskusaukio ja satama kokoaa toiminnan, ranta on silloin hiljainen.

Ympäristössä on pieniä kyliä, kuten esim. Vamosiin johtavan tien varrella olevat kylät, joista osasta on hieno näköala alas lahdelle. Parhaimmilla paikoilla on jo tarjolla ruokaa, kahvia ja näköalaa.

Jos menet kylästä sisämaahan Vrissesin suuntaan,  tulet kulkeneeksi noin kilometrin mittaisen eukalyptuspuiden alle jäävän lehtiholvin  varjossa.  Siinä missä kuja päättyy, on silta ja sen juurella maanalaisen joen purkautumispaikka. Käy ihmettelemässä. Vesi virtaa aivan rannan kivien alta, sillan alta, mutta eroosiosta ei ole merkkiäkään!  Jokivarren biotooppi on lintujen ja vesieläinten ilo.  Jos otat allesi veneen tai polkuveneen kylän keskustan rannoilta, pääset jokea pitkin  juuri ja juuri maanalaisen virran purkautumispaikalle. Kylmää vettä pursuaa myös hiekkarannoilla, väliin merivesi on todella viileää varsinkin silloin, kun tuulet työntävät mereen purkautuvan jääkylmän veden uimarannalle.

Rannat

Sataman pohjoispuolella on pieni paksuhiekkainen ranta, jonne ei pääse kylästä kävellen rantaa pitkin. Sinne pitää mennä sillan yli, sitten vasta rantaan. Kreetalaiset tulevat tälle rannalle vasta keskikesällä. Miksi? No, kun merivirrat työntävät joen jääkylmät vedet useimmiten tälle rannalle.  Helteillä se on mukavaa, mutta alkukesällä ja loppusyksyllä vesi tuntuu kummallaisen kerrokselliselta, on kuumia raitoja ja kylmiä vanoja…Rannalla on olkikattoinen baari. Paras hetki tällä rannalla on aamulla ennen matkailijoiden tuloa.

Aivan kylän keskustassa, jossa ranta on kapeimmillaan, on Corissia-hotellien puutarha, jossa on uima-altaita sekä isoille että pienille, kahviloita, ravintola ym. rentoon lomailuun liittyvää, iltaohjelmaa ja viihtyisä ympäristö.

Georgioupolista alkaa noin upea, saaren pisin, noin yhdeksän kilometrin pituinen itään Rethymnonin suuntaan ulottuva hiekkaranta. Rannalla on useita rantabaareja, joissa on aurinkotuoleja ja varjoja sekä kahvila/taverna/baari.  Hyvässä lykyssä myös toimiva vessa, osassa jopa nurmikkoa pallopeleille, lasten leikkipiha, hyvät parkkipaikat ja autoille katokset! Voit etsiä itsellesi sopivimman vaikka kävelemällä vesirajaa aina Kavrosin hotellikylään saakka tai rannan toiseen päähän! Saat jalkapohjat puhtaiksi kovettumista ja kipeät pohkeet.

Rannan poikki virtaa kolme vuorten kylmää vettä tuovaa jokea. Rannan suuntaisesti kulkee myös saaren päätie. Kun se 60-70-luvulla rakennettiin, suunniteltiin se varmuuden vuoksi kulkemaan niin kaukana rannasta, että se ei rannan mahdollista tulevaa matkailukäyttöä uhkaisi.  Pieneksipä silloin saaren tulevat matkailijamäärät arvioitiin.  Tien ja rannan välinen muutama sata metri on paikoin jo hyvin tiiviisti rakennettu. Uusi kauempaa rannan kiertävä ohitustie on suunniteilla Vrissesistä Episkopin kautta Rethymnoniin.

Kournas-järvi (suom. Kurnas)) sijaitsee Georgioupolin takana vuorten juurella. Sinne pääsee päivittäin vaikkapa minijunaretkillä. Sielläkin on ranta ja makeaa vettä.

Kiinnostuitko? 2015 kylään tekee matkoja Apollo.


Näytä Sfakian ympäri suuremmalla kartalla

Anidri

1-1-IMG_9155-001

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Anidri

Anidrin kylä sijaitsee Paleohoran yläpuolella kun olet matkalla vaikkapa Temeniaan, Suijaan  tai korkealle kohden Agia iriniä ja sitä ylänköä, josta Samaria alkaa.

Korkealla Anidrin kylän kohdalla muistimme, että aamukaffeet oli juomatta. Kahvihammas alkoi pakottaa vielä rajummin, kun huomasimme ison oliivipuun alla houkuttelevan varjoisan keitaan ja sen takana aamun helteessä värisevän tyynen meren.  Vanhasta yksihuoneisesta kyläkoulusta oli tullut kahvila-taverna. Sen pihalla tuolissa loikoi velttona harmaankirjava kissa. –Sen nimi on Rulla, se odottaa että kokkimme siivoaa päivän lihat ja kantaa sille teurasjätteet, sitten se lähtee omaan kotiinsa, sanoo tavernassa tarjoileva kreetalaisnainen, ja poistuu oitis keittiön puolelle.  Hetken kuluttua hän saapuu herättelemään kissaa ja tarjoilee tälle suuren kipollisen läskiä.  Kissanpäivät katilla. –Täällä kylässä pitäisi olla vanha venetsialaisaikainen Pyhän Yrjön kappeli, sanon. –Ihan tuossa vieressä se on, polku alas rantaan lähtee tuosta kissankupin vierestä, siinä se kirkko on ihan kulman takana, sama nainen kertoo. –Ovi on auki, käväise vaan, hän rohkaisee. Sisällä kirkossa on lähes luonnollista kokoa oleva hieno maalaus Pyhästä Yrjöstä  (Agios Georgios) hevosen selässä.  Miten kauniisti hevosen pää kaartuu, miten kauniin viivoin pyhimys on maalattu. Joannis Pagomenos on ollut suuri taiteilija. Hänen pensseliensä jäljen 1330-luvulta tunnistaa helposti Selinon alueen kappeleissa. Kappelin pihalla unohdun kaiteen ääreen katselemaan merta ja sinne johtavaa rotkoa. Tällä välin kahvila on täyttynyt reppuselkäisistä hikisistä vaeltajista. Useat ovat nousseet kylään asfalttitietä ja aikovat nyt laskeutua alas  Anidrin tai Gialiskari (Jaliskári) rannalle lopuksi päivää. Hyvinvoivan Anidrin kylän salaisuuskin paljastuu.  Se houkutti 1960-luvulla erityisesti saksalaisia ja sveitsiläisiä hippejä, jotka maailmaa parannettuaan ovat eläkeikäisinä rakennuttaneet kylään hienoja huviloita.

Kalives

Kreetan Maku-kuva Kalivesista

Keskusaukiolla on kattien maailma

 

– kylä, jonka elämää matkailu ei vielä ole paljoa hetkauttanut

Kalives on runsaan kilometrin pituinen kapea ketju kylää meren ja kukkulan välissä.  Kukkulan molemmissa päissä on hedelmälliset jokilaaksot appelsiinipuineen, hedelmä-ja kanatarhoineen, kasvimaineen ja kastelukanavineen. Täyttä idylliä.

Pienellä saarella joetkin ovat lyhyitä ja kapeita, suomalainen puhuisi ojasta ellei vesi virtaisi kovaa. Läntinen Kiliarisjoki on kirkasvetinen ympäri vuoden.  Sen vedet sulavat Valkoisten vuorten kainalokuopissa, joissa on ikilunta ja jäätä kymmeniä metrejä.  Se laskee oliivilehtojen läpi ja puskee rantahiekan poikki mereen. Itäinen Kside tulee maan pinnalle lähteinä Armenissa ja purkautuu mereen parin kilometrin päässä keskellä Kalivesia.  Valtavat itkupajut kaunistavat jokivartta, jossa on tunnelmallinen Potamos-kahvila toisessa päässä ja toisessa rantahotelli iltaisin valaistuine jokilaivoineen.

Rantakatu kiertää satamalahtea, jonka pohjukassa on kylän suosituin uimaranta kahviloineen ja tavernoineen ja kanttiineineen. Satamapoukaman takana äkkijyrkästi kohoavilla rinteillä on pieniä villoja ja hotelleja oliivitarhojen lomassa. Niemenokassa korkealla on vielä raunioita venetsialaisten hallitsijoiden 1200-luvulla rakentamasta Apicornon linnoituksesta eli kastellista. Nimi Apikorno on myöhemmin vääntynyt muotoon Apokoronas, mikä nykyään tarkoittaa laajaa Valkoisten vuorten ja meren väliin jäävää aluetta, kaikkea sitä minkä silmä näkee kun nousee kukkuloille.

Tukos purkautuu omia aikojaan. Tyynesti.

Kylän keskustana pidetään kirkkoaukiota. Suomalainen ei puhuisi aukiostakaan, niin pieni se on.  Kaliveslaisille se kuitenkin on aukio, johon mahtuu toisen maailmansodan aikaisia muistoja, mm. ilmatorjuntakalustoa, yksi patsas ja jokunen muistolaatta, siinä on pari kahvilaa, taverna, kioski, taksiasema, edellä mainittu kirkko sekä kylän vanhat myllyt.  Niihin liittyy kasteluverkosto, jonka vanhimmat osat nekin lienevät venetsialaiselta ajalta.  Talvella veden läsnäolon huomaa, se pauhaa ja jylisee joka puolella sekä myllyn holvikaarien yläpuolella olevassa säiliössä että aukion reunaa kulkevassa kanavassa. Kanavan yli vievä puusilta on kylän kissojen suojelualuetta. Tavernaperheen poika ruokkii joka päivä kaikki toistakymmentä ystäväänsä. Alkutalvesta niiden määrä on aina suurimmillaan kun nälänhätä yllättää  tyhjentyneiden tavernoiden ympärillä norkoilleet nelijalkaiset.  Kylän toinen helposti erottuva henkilö on takaperin kulkeva hiljainen vanha mies, joka ilahtuu tervehdyksistä ja juttelusta jos vain uskallat puheisiin ryhtyä.

Jotkut Kalivesin yrittäjistä ovat turhautuneita: kun tämä kylä on niin vanhoillinen eikä halua kasvaa! Almiridaan pitää mennä jos haluaa iltaelämää, onko se nyt laitaa? Tässä asiassa kiristää eniten se, että kaliveslaiset ovat pitäneet Almiridaa vähän kuin heikkolahjaisena pikkuveljenä. Nyt se uhkaa kasvaa Kalivesin ohi ainakin mitä matkailuun tulee. Yritän puuttua puheeseen ja kertoa, että Kalivesin vanhoillisuuden voi kääntää matkailuvaltiksi. Antakaa Almiridalle se mitä se havittelee, antakaa sen on olla kesäkaupunki, joka menee kiinni syksyllä ja nukkuu talviunta. Kalives on virkeä ja talvisinkin auki, se on vanha eikä vastasyntynyt, siellä on vuosisatojen tuomaa kerrosta ja se on päätien varressa. Kalivesiin tullaan juuri siksi ettei siellä ole yöelämää eikä sen tuomia lieveilmiöitä.  Se takaa pitkän sesongin. Kesällä lapsiperheitä, alku-ja loppusesongista muita rauhallisesta menosta pitäviä.

Kalivesissa  on tavoiteltavaa tyyneyttä, siellä on rauhallinen pääkatu, joka on niin kapea ja mutkainen, ettei sen raitilla voi kokeilla moottoripyörän kiihtyvyyttä. Tosin kesällä se sitten on usein tukossa. Pari bussia menossa vastakkaisiin suuntiin, yksi jakeluauto poikittain. Ne eivät vielä sulkisi raittia vaan sen tekevät ne paikkakuntalaiset, jotka iloisesti helteissä unohtavat, että kesällä on eri säännöt kuin talvella.  Hellekin tunnetusti pehmittää päätä niin että ilmastoidusta autosta ei viitsi poistua kuin hätäisesti. Se ajetaan lounaspaikan jalkakäytävlle, käydään syömässä, se ajaetaan lihakaupan ovelle, kipsan kulmalle kun mennään asioille.  Tungos on valmis kun parikin ulkomaalaista ottaa mallia.  Mutta vaikka pääväylä onkin tukossa, ei se saa aikaan huutoja eikä agressioita  eikä nyrkinpuintia eikä torvensoittoa.

Kalives on strategisesti tärkeän Sudanlahdella. Lahti on Välimeren suurin luonnonsatama. Sen pohjukassa on sekä  Kreikan että NATO:n laivastoasemat, kauppasatama ja matkustajasatama.  Vastapäätä on Akrotirin niemimaa lentokenttineen. Kalives kasvoi vasta kun päätie saaren päästä päähän rakennettiin kulkemaan sen sivuitse 1960-luvulla. Tien rakentamisen aikaan rakennettiin myös lentokenttää sekä tukikohtia. Tarvittava hiekka otettiin tuolloin vielä Kalivesin rannalta, hiekkarannalla kun ei ollut tuolloin vielä muuta arvoa, matkailijoita ei vielä ollut. Kyläläiset kertovat miten  ranta oli ennen paljon leveämpi. Laskeutuvien koneiden melu ei yllä Kalivesiin saakka eikä verkkainen laivaliikenne häiritse.  Strateginen sijainti  toi 800-luvulla paikalle myös arabialaiset merirosvot, joiden kerrotaan pitäneen Kalivesia satamanaan ja rakentaneen majoja, kalives. Arabiaikaan saarelaiset kokivat kovia, heitä myytiin orjiksi uskonveljille eikä rannoilla ollut turvallista asua.  Bysanttilaiset ajoivat pois arabit 900-luvulla, mutta rantojen asuttaminen alkoi vasta  tuhat vuotta myöhemmin.

Etäisyydet

Hanian lentokentälle noin 35 km, Hanian kaupunkiin n. 30 km, Rethymnoniin 40 km

Taksi lentokentältä noin 40-50 €.

Kylässä useampia pankkeja ja niiden automatteja. Kortilla voi nostaa rahaa, maksua menee noi 0.90/kerta)

Kylässä myös posti, pesula, kirjakauppoja, leipomoita, useampia pieniä kyläkauppoja, supermarket IN.KA kylän länsipäässä, autovuokraamoita, matkatoimistoja jne.  Bussiyhteys:  kylän keskustasta muutama vuori päivittäin Haniaan ja muutamaan Aporkoronon alueen kylään, kuten Almiridaan, Vamosiin, Kefalaan.   Päätien varresta pääsee bussiin useammin, kerran tunnissa sekä Rethymnonin että Hanian suuntaan. Aikataulut voit tarkistaa http://bus-service-crete-ktel.com/.

Rannat

  1. Satamalahden ranta aallonmurtajan suojassa. Kun muualla tyrskyää on täällä rauhallisempaa.  Julkinen vessa ja tavernoissa lisää. Jokunen suihku. Aurinkopetit saa ilmaiseksi kun ryhtyy kahvilan tai kanttiinin tai tavernan asiakkaaksi. Lähinnä Ksidejokea oleva pätkä on saanut Sinisen lipun.
  2. Kunnan ranta kylästä länteen noin kilometrin päässä ennen Kiliarisjokea on ilman palveluja. Roskat toki kerätään, mutta muutoin ranta tulee toimeen omillaan. Ei myöskään aurinkotuoleja ja varjoja kuin pienen kahvilan kohdalla. Tamariskipuita tuomassa varjoa.  Vesi täällä lämpimämpää kuin Kiani Aktissa, jonne kylmä jokivesi kääntyy.
  3. Kiani Akti, Sinisen lipun ranta, Kiliarisin tuolla puolen. Hyvin hoidettu iso ranta, hyvät parkkipaikat ja paljon paikkoja varjossa, taverna ja kahvila, rantapallokenttä, vessat, jopa invavessa, suihkuja, pukukoppeja, varjoja ja aurinkotuoleja, tamariskipuita, jopa kotieläimiä lasten ihasteltavaksi.
  4. Keran lahden kapea ranta  Kalivesista Almiridan suuntaan mäkien takana. Ei palveluita.  Osin kiveä, osin hiekkaa.

Tavernoita

–          lounasta saa parhaiten rantatavernoista, mm. Mistrali, Ikaros ja Il Forno.

–          keskusta-aukion tuntumassa olevassa suvlatzidikossa saa muutakin kuin suvakia. Grillattu kana on suuressa suosiossa samoin pari kolme aamuisin valmistettavaa lämmintä ruokaa, joita saa niin kauan kuin niitä riittää. Edullinen.

–          illan istumiseen esim. Mythos, jonka hinta-laatusuhde on erinomainen. Perheen oma lihakauppa selittää hintarakenteen. Aukeaa vasta kello 16.  Sijaitsee rannan ja kylän halki kulkevan raitin välissä aivan keskustassa

–          Akrogiali, perinteinen kreetalainen perhetaverna, keskustan pääraitilla

–          Kritiko, vähän muita tasokkaampi, valkoiset kangasliinat ja servetit, omistajina ammattikokit. Pääraitilla sekin.

–          Koumandros, perhetaverna vuodesta 1867

–          O  Yalós, rannan itäpäässä, silloin tällöin iltaisin elävää musiikkia

–          Internet-kahvila Apicorno on rantakadun varrella keskustassa, auki aamusta myöhäiseen. Kun tilaat juoman, saat istua sen kanssa niin kauan kuin lystäät jos tuot omat konee mukanasi. Muutoin  voit vuokrata talon koneita.

–          Kalamin kylässä Sudanlahdella on hyvä taverna Intzetdin. Sinne on matkaa noin 3 km.

–          Armenin kylässä 2,5 km päässä on useita hyviä tavernoita, osa auki talvella vain viikonloppusin.

–          Vamosiin on matkaa 8 km. Siellä on hyvä taverna Blumosifis, auki myös talvella.

–          Tzitsifesin kylään ja sen hyvään tavernaan on matkaa noin 8 km.

Autonvuokraamoita

Flisvos  http://www.flisvos.com/

Auto Rent  http://www.autoclub-rentals.gr/

Kalives Travel  http://www.kalivestravel.gr/

Hotelleja: Lions Suites, Kalives Beach, Kiani Akti, Thamiris ja Thamirakis, Villa Petros. Apollo ja Aurinkomatkat järjestävät  matkoja Kalivesin ja Almiridan alueelle.

Ulkoilu

Rantaelämän lisäksi Kalives soveltuu hienosti ulkoiluun. Kumpaakin jokilaaksoa pitkin kulkee sekä asfaltoituje teitä että lukemattomia hiekkateitä. Kylän kirjakaupoista on saatavissa pieni reittiopas. Samat tiet  käyvät myös pyöräilyyn. Jos kaipaa nousuja, niin niitäkin on tarjolla tarpeeksi.  Naapurikylissäkin riittää tutkittavaa ja kauemmissa vielä enemmän. Sekä Rethimnoniin että Haniaan on hyvät yhteydet. Kalivesissa on talvellakin paljon ulkomaalaisia,  osa asuu vakinaisesti, osa on pidemmällä lomalla. Talvi on Kreetalla vihreä, valoisa ja leuto, kuin viileä suomalainen kesä.

 

Kylän kartta


Näytä Kalives suuremmalla kartalla

Alikampos

Kreetan Maku-kuva Alikamposista
Alikamposin Neitsyt
Itse Alikampos nukkui iltapäivän siestaa, kyläaukiolla ei ollut ketään. Olisin halunnut tietää mitä tekemistä nykyajan linnalla on tulotien varressa. Sen sijaan löysin juuri ennen kylää laakson mutkassa olevan pysähdyspaikan, jossa oli lähde ja muutama pöytä puiden varjossa.   Lähteen kivialtaassa  oli virvoittavaa vettä pään virkistämiseen ja kaksi tölkkiä kylmää kaljaa!  Ei ketään missään.  Vain kaskaiden laulu.  Helle.  Pöydillä  edellisen illan tai yön picnicruokailun jälkiä, lampaankallo, paperilautasia, tyhjiä pulloja,  täysinäinen roskapussi.  Harvoin on kalja ollut yhtä hyvää!  Kiitos vieraanvaraiset kreetalaiset, kiitos neitsyt!  Kun ei kahvilakaan ollut auki.
Huomasin parkkipaikan nurkalla kyltin Neitsyt  Marian kappeliin  ja sen alapuolella jyrkän polun.   Päästyäni kappelin puutarhan portille, hiljenin.  Unissani olen ollut täällä usein, viimeksi muutama kuukausi sitten.  Silloin portti oli raollaan, mutta aukeni helposti.  Pääni yläpuolelta oliivipuusta putosi musta oliivi,  joka vieri keimaillen jalkojeni eteen ja kysyi -”Nytkö?”
Ylhäältä kaivosta ylivirtaava vesi houkuttelee paikalle linnut.  Pääskysiä oli niin paljon, etten ollut joukkoon mahtua, olin törmätä niihin.  Valtavien puiden alla varjossa oli viileää, siellä oli puista pudonneita marjoja ja hedelmiä, hyönteisiä lintujen ravinnoksi.  Kymmenkunta pääskyä kerrallaan seurasi ikitammen oksilla kun poikaset kisailivat. Viserrys täytti tienoon, lajeja oli useita ja lentoharjoitukset näyttäviä.  Ne pyörivät ja kaarsivat ja syöksähtelivät ja selvästikin riemuitsivat lentotaidoistaan.  Istuin hiljaa penkillä ja vain kuuntelin ja katselin.  Kun on ollut vartin paikallaan, alkavat linnut sopeutua, istujaa ei enää huomata.  Silloin  se tapahtui.  Kaksi toisinaan takaa ajavaa pääskypoikaa syöksyi suoraan kohti kasvojani ja nenääni!  Sydän hypähti kurkkuun, ne tulevat päin!  Viime hetkellä ne kaarsivat sivuun, toinen suhahti ohi oikean, toinen vasemman korvan vierestä.  Ja selkäni takana ne alkoivat nauraa.
Ihmettelin missähän olisi se unessani löytämättä jäänyt aarre. Kappelin takana oli iso silkkiäispuu täynnä valkoisia mulperipuun marjoja. Linnut söivät maasta, mehiläisiä surisi kaikkialla ja minäkin kurkottelin muutaman oksan.  Silloin ymmärsin.  Sato on kypsynyt, pitää vain poimia.


Näytä Sfakian ympäri suuremmalla kartalla

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
elokuu 23, 2017, 8:35 pm
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
25°C
Tuntuma: 25°C
Ilmanpaine: 1010 mb
Kosteus: 69%
Tuuli: 4 m/s I
Puuskissa: 4 m/s
Aurinko nousee: 6:49 am
Aurinko laskee: 8:03 pm
Ennuste elokuu 24, 2017
Päivällä
Selkeää
Selkeää
29°C
Tuuli: 4 m/s PPL
Puuskissa: 6 m/s
Ennuste elokuu 25, 2017
Päivällä
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
29°C
Tuuli: 5 m/s P
Puuskissa: 6 m/s