Muinainen Kreeta

El Grecon museo Fodelessa

 

Kreetan maku-kuva Fodelesta

Fodelesta löytää El Grecon museolle

Hersonissosissa asuin monta vuotta Theotokópoulo-kadulla.  Haniassa käydessäni yövyn usein Theotokópulo-kadun pienissä intiimeissä hotelleissa. Mutta kuka tämä henkilö on?

Nykyisin hyvin suosittu herra Theotokópulos (engl. Theotokopoulos), etunimeltään Domenicos, lempinimeltään El Greco, kuuluu  saaren menneisyyteen ja roomalaiskatolisen aikaan, joka nosti maalarin  maailmanmaineeseen muualla kuin kotisaarellaan.  Vaikka hänen menneisyytensä ortodoksisen kirkon näkökulmasta on arveluttava,  edustihan hän sortavaa venetsialais-kreetalaista hallitsevaa yläluokkaa, omaksui sen tavat ja ideologian, jopa niin, että oli vastauskonpuhdistuksen tulkki, toisin sanoen puolusti roomalaiskatolisuutta, on tämä epäilyttävämpi puoli hänestä nykyisin haudattu ja unohdettu. Sivistykseen  kuuluu arvokkaan muistaminen, ja niin on käynyt Theotokópulonkin kohdalla.

Kreetalaisen maalarin Domenicos Theotokópulosin uskotaan syntyneen noin vuonna 1541 joko Fodelessa tai Iraklionissa.  Hän  oli maalarinopissa Pyhän Kateriina Siinailaisen luostariveljien suojissa Iraklionissa, jossa vieläkin on pieni Pyhän Kateriinan kappeli Pyhän Minaksen katedraalin pihalla.  Hän oppi bysanttilaisen koulukunnan tavan maalata ikoneita ja työskenteli ilmeisesti myös nk. kreetalaisen koulukunnan edustajien kanssa.  Lahjakasta ja ilmeikkäästi maalaavaa poikaa kutsuttiin jo 25-vuotiaana mestariksi.

Kreeta kuului tuolloin Venetsian merimahdille ja niin katolisen nimen saanut/ottanut nuori kunnianhimoinen mies lähti suurten mestarien oppiin Venetsiaan. Hän tutustui suuriin renesanssimaalareihin, kuten Tintorettoon, Veroneseen, Tizianiin ja Bassanoon ja mahdollisesti jopa työskenteli Tintoretton ateljeessa miniatyyrimaalari Giulia Clovion apulaisena.  Nelisen vuotta Venetsiassa maalarinopissa oltuaan hän muutti Roomaan ja työskenteli menestyksekkäästi sekä kuvanveiston  että arkkitehtuurin parissa.  Häntä houkutti Espanja ja vastauskonpuhdistus, jossa hyville maalareille riitti töitä ja ylenemismahdollisuuksia. Philip II:n Escorialin palatsi oli kesken ja kuninkaalla oli vaikeuksia löytää maalareita, joihin hän olisi ollyt tyytyväinen. Tizian oli kuollut, Tintoretto ja Veronese ja monet muut kieltäytyivät tulemasta hankalaksi  tunnustetun mesenaatin palvelukseen. El Greco sai töitä, mutta kuningas ei ollut niihinkään kovin tyytyväinen eikä jatkotöitä Madridista herunut. Niinpä El Greco palasi Toldeoon, jossa töitä riitti ja jossa myös oltiin tyytyväisiä. Hän signeearsi taulunsa aina kreikan kielellä käyttäen lyhennettä Κρης, kreetalainen.  Tästä hän sai espanjankielisen lempinimen, El Greco, kreikkalainen.

Katso myös kylän esittely.

Kreetan Maku-kuva Fodelesta

Yksityiskohta

El Greco oli kreetalainen syntyperältään, italialainen vaikutteiltaan ja espanjalainen ilmaisultaan ja kotimaaltaan. Vasta kauan kuolemansa jälkeen hänet nostettiin suurten maalareiden joukkoon. Hänen töissään valo tuntuu heijastuvan kuvattavista ja olevan lähtöisin jostain kuvan ulkopuolisesta lähteestä. Ihmishahmot ovat Tintorentton tapaan venyneitä, pitkiä sormia, päitä, käsiä, pidentyneitä hahmoja, joiden vaatteiden laskokset tuovat mieleeni Fodelea ympäröivien vuorten värit ja muodot. Osassa kuvia taustalla on Toledon maisemia, osassa jo hyvin modernia taustankäsittelylyä ilman maisemaa.  Hahmot ovat dramaattisissa asennoissa, ilmeet kertovat sisäisestä intohimosta ja taistelusta, voimakkasita tunteista, värit ovat vahvoja, monen kerroksen paksuisia ja niiden sävyt ovat kylmiä expressiivisiä. El Grecon töissä manerismi on vielä voimakasta, mutta seuraava taidesuunta barokki piti El Grecoa kummallisena, outona, hulluna, jonkä töitä ei voinut pitää kauniina, mutta sitä seuranut romantiikan kausi nosti El Grecon taas kunniaan.  1930-luvulta alkaen uudet taidesuunnat  pitivät El Grecoa oppi-isänään, modernismin varhaisena edelläkävijänä, jonka  monen kertaan aikojen saatossa korjattu ja paikattu ja leikattu teos Viidennen sinetin avaaminen lienee jopa innoittanut Picassoa tämän maalatessa Avignonin naisia.

Domenicon  isä  Georgios oli kauppias ja veronkerääjä, äidistä ei ole tietoja. Vanhempi veli Manussos oli kauppias hänkin ja vietti elämänsä loppuvuodet veljensä luona Toledossa. El Greco lienee elänyt avosuhteessa Jerónima de Las Cuevasin kanssa, joka synnytti vuonna 1578 pojan, Jorge Manuelin. Pojasta tuli myös kuvataiteilija. Domecinos  Theotokópulos kuoli vuonna 1614 ja hänet haudattiin Santo Domingo el Antiguohon 73 vuoden ikäisenä. Häneltä jäi arvokas 130 niteen käsikirjasto ja lukemattomia suuria töitä. Nykytutkijat ovat sitä mieltä, ettei El Greco koskaan hylännyt ortodoksisuuttaan vaan taipui roomalaiskatolisuuteen olosuhteiden taivuttamana.

Agarathun luostari

Kreetan Maku-kuva / AgarathosLUOSTARI

Agaráthun luostari (Moni Agarathou) sijaitsee korkealla kukkulalla Iraklionista kaakkoon (n. 20 km) Kastelli-Pediadan tasangon pohjoisreunalla.  Huomaat luostarin heti kun olet päässyt luostarin suuntaan vievälle tielle, joka ensin laskeutuu laakson pohjalla ja nousee sitten leveänä luostariin.  Miten ihmeessä kaikkiin munkkiluostareihin vie komea ja  leveä asfaltoitu tie ja naisluostareihin kapea ja kivinen?  Kauniiden entisöityjen rakennusten ikää on vaikea arvioida, mutta venetsialainen Markuksen leijona antaa viitteitä.  Venetsialaisaikan luostari oli jo suuri ja mahtava, sen vanhoja käsikirjoituksia on British Museumissa.  Neliskulmaiselle muurien suojaamalle pihalle johtaa sekä pohjoinen että eteläinen portti. Pohjoisportilla on säilynyt kivilaatta ja siinä vuosiluku 1583,  eteläportilla 1565. Luostari on ollut yksi saaren tärkeimmistä,  mistä jo kertoo se seikka, että monet apoteista ovat nousseet kirkollisessa hierarkiassa aivan huipulle, kuten Meletius Pigas, josta tuli Alexandrian patriarkka,  Kirillos Lukaris, josta tuli ekumeeninen patriarkka, Jerasimos Paleokapas, josta tuli Kreetan arkkipiispa.  Luostarin kirjasto oli kuulu oppineiden keskuudessa.  Luostari on myös mukana kapinoimassa saarta valloittavia turkkilaisia vastaan sekä myöhemmin vapauttamassa saarta turkkilaisherruudesta.

 

Kreetan Maku-kuva / Agarathos

Ensin soi rauta…

 

Kreetan Maku-kuva / Agarathos
Pihalla

LUOSTARIN HINDUSTANILAISET KASVOT

Pihalla kirkon edessä on monenlaisia signaalinantojärjestelmiä. Luostarissa maataloustöissä oleva hindumies Sidi kertoo, että ensin soi rauta, sitten puinen ksylofoni ja lopulta kun hartaushetki alkaa, kutsuvat kellot.  Niitä soitti nyt munkki, hartaus oli juuri alkamassa. Paikalla oli luostarin kaksi omaa munkkia ja kolmantena vieraileva pappi, josta päättelimme että liturgiasta on tuleva tavallista juhlavampi.  Seurasimme hetken seremoniaa, muita vieraita ei ollut lisäksemme paitsi Sidi, joka halusi kovasti keskustella kanssamme.  Poistuimme pihalle, jossa Sidi kertoi olleensa luostarin palveluksessa oliivien ja viinitarhojen hoitajana jo 16 vuotta.  Hän oli jo 47-vuotias, mennyt äskettäin naimisiin, vaimo ja lapset olivat Intiassa, jonne hän lähetti säännöllisesti rahaa. `Millainen palkkataso Suomessa on?  Mitä työmies tienaa?  Paljonko asuminen maksaa?  Entä ruoka?  Selviääkö siellä englannilla? Mitä puhelin maksaa?  Kamera?  Kylmää?  Miten kylmää; sellaista kuin täällä?  Missä se Firlandia sijaitsee, Thailandian vieressä?  Venäjän ja Ruotsin välissä, ihanko totta?  Yritimme kertoa, että meillä ei enää ole töitä ammattitaidottomille. Jos onnistuimme niin Sidi ei tule Suomeen.

Kreetan Maku-kuva / Agarathos

Sidi, Hindustanista

Luostarin viinitarhat olivat juuri heräämässä, ilta-aurinko loisti vastapuhjenneiden lehtien lävitse. Nyt on viininlehtikääryleiden, dolmádesten, aika. Kaksi maakotkaa (Aquila chrysaetos) ) liiti päittemme yllä. Komeita otuksia.

Kreetan Maku-kuva/ Agarathos

Luostarin tarhat olivat heräämässä kevääseen

Kera Kardiótisan (Panajiá Kera) luostarin nimi tarkoittaa Hyvän Sydämen neitsyttä. Venetsialaisaikaan rakennetun luostarin freskot on maalattu joskus 1300-1400-luvulla. Onnistuimme tulemaan niin ettei paikalla ollut muita. Paikan valtiaana esiintyi iso nunna, joka piti huolen siitä että maksoimme kaksi euroa sisäänpääsyä, että puheäänemme olivat  hiljaisia eikä valokuvia otettu.  Hän papatti taukoja pitämättä luostarin tarinan, joka on samanlainen kuin monen muunkin kappelin tai luostarin. Ensin pensaassa riippuneen ihmeitä tekevän ikonin löysi paimen, joka rakensi sille kappelin. Sitten se syystä tai toisesta vietiin muualle kolme kertaa, tässä tapauksessa Konstantinopoliin (nyk. Istanbul), josta se aina palasi takaisin. Viimeisellä kerralla palatessaan sillä oli mukana ketjut, joilla se piti sidottaman ikonostaasiin. Nekin ovat ihmeitä tekevät.

Tosiasiassa ihka oikeita Hyvän Sydämen ikoneita on kaksi. Vanhempi vietiin Venetsiaan ja se on nykyään Chiesa San Alfonsossa Roomassa, jossa se on Hyvän Sydämen sisarkunnan nimikkoikoni. Sitä korvaamaan maalattu kopio varastettiin viimeksi 1980-luvulla. Se löytyi Iraklionista ja palautettiin juhlavassa arkipiispan johtamassa kulkueessa takaisin.  Uskalsin tuskin nyökätä nunnalle ymmärtämisen merkiksi. Siinä samassa nunnan taskussa ollut nokialainen pärähti kovaäänisesti soimaan. Tunnussävelenä oli liturgia, mikäpä muukaan. Luostari on hyvin hoidettu, rahat menevät hyvään käyttöön. Parissa pienessä huoneessa pihan laidalla on arvokkaita kirkollisia vaatteita esillä. Näissä huoneissa toimi turkkilaisaikana (1669-1898)  nk. keskiyön koulu. Kun kansanopetus ja oman kielen opettaminen oli kielletty, opittiin salaa. Keskiyöllä aikuiset ja lapset saapuivat koulunpenkille hankkimaan tarpeellisia kansalaistaitoja, kuten vallankumousta. Lastenlaulu kertoo samasta asiasta näin: ´Fengaráki mu lambró, fenge mu na perpató, na pijéno sto skholió, na mathéno grámmata, grámmata,  spudásmata, tu Theu ta pragmáta´. (Kuu kirkas, valaise polkuni, että näen kulkea kouluun, oppimaan kirjaimet, opit, Jumalan asiat). Useat luostarit olivat salaa isänmaallisia ja niissä kokoontuivat usein myös alueen vallankumouskomiteat suunnittelemaan turkkilaisten vääräuskoisten syrjäyttämistä.  Luostarin panijiri on syyskuun 9.

 

Lychnostatis

 

Tällaisia lattioita on Kreetalla paljon

Tällaisia lattioita on Kreetalla paljon

edelläkävijä kreetalaisten museoiden sarjassa. 

Aivan vilkkaimmasta turistirysästä ei luulisi löytävänsä tällaista helmeä. Meren ja päätien väliin kapealle rantakaistaleelle on vuosikymmenien saatossa rakentunut hieno ulkoilmamuseo. Rauhallinen keidas kaiken hälinän keskellä, paikka jossa voi käydä tutustumassa Kreetaan omaan tahtiinsa, levätä penkeillä, antaa katseen kiertää kivi-ja puutöissä, miettiä ihmisen jättämää jälkeä. Aistit rauhoittuvat ja ulkomaailmaan palaa takaisin  kuin nokoset ottaneena. Käväsinkö unessa vai menneisyydessä vai molemmissa?

Kävin paikalla elokuun helteisenä aamuna seurassani nelivuotias, jonka nautti paikasta ja tutki innostuneena polkuja ja nurkkia ja ruukkuja ja kasveja, kiipeili kiviaidoilla, piilotui luokkahuoneeseen ja paimenten majaan ja jopa kuunteli museokierrosta syventäviä audiovisuaalisia esittelyjä. Meillä molemmilla oli kivaa.  Löysimme kreetalaisen asunnon, ihmettelimme naisten työasentoja piisin ääressä, haistelimme yrttejä, luimme myllyssä myllärin vaimolleen tämän syntymäpäivien kunniaksi kirjoittamia herkkiä mantinadoja, muistovärssyjä, pyöritimme käsikiviä, ihmettelimme kasvivärjäystä, levähdimme kalastajan majan varjossa, kuuntelimme mehiläisten surinaa mehiläishoitajan majassa. – Missä se hunaja on, kyseli herkkusuu. Tahtoo hunajaa!  Lopuksi lasillinen kanelladaa ja sumadaa, kanelijuomaa ja mantelijuomaa, entisajan limonaadeja.

Juttelimme hetken Lycnostatisin museojohtajan Jannis Marakakisin kanssa.  Museo on yksityinen, se järjestää koululaisille ja muillekin monenmoisia aktiviteetteja, kuten viininpolkemista, ruukun dreijaamista jne. Lychnostatisin kuulumisia voit seurata Facebookista ja museon omilta sivuilta.   Ulkomaalaisiakin  aktiviteetteihin osallistuvia ryhmiä otetaan vastaa, museolla on jopa omia majoitustiloja.

 

Ai niin, Lychnostatis (lausutaan lihnostatis)  tarkoittaa lyhtytelinettä, sellaista jalkaa, johon lyhty voidaan ripustaa. Sellaisena  tiennäyttäjänä tämä museo todella toimii.

Lyttos

Kreetan Maku-kuva /Lyttos

Lasíthi kohoaa Lyttosin takana

 

Se Lyttos  ja Betlehem!

Aurinko on jo kaarensa korkeimman kohdan käynyt.  Ajat sitten.  Nyt on jo kiire Lyttoksen kukkuloille jos mielimme nähdä maisemat iltapäivän vinossa valossa.  Lyttoksen kylä on sen verran korkealla että viini on huonoa, mutta sittenpä raki ja viinietikka ovatkin parempia kuin muualla!  Vanhoissa kartoissa kylän nimi on vielä Ksidás, nimi Lyttos on kukkuloilla sijainneen vanhan kaupunkivaltion keskuksen nimi.  Ksidás-nimeä (viinietikka/viinietikan tuottaja) hävettiin, vaikka se kertoo mistä täällä on eletty.  Kylässä oli vielä kolmekymmentä vuotta sitten 700 asukasta, nyt alle sata, ukkoja ja mummoja pääasiassa.  Kylään kannattaa kuitenkin tutustua.  Sisällä kylässä ja pienten polkujen päässä on lukuisia kauniita kappeleita, hyvin entisöityjä, joihin avainta kannattaa kysellä kahvilasta.  Kylän kahvilan jätämme kuitenkin väliin, nyt on kiire kukkuloille kylän taakse. Sinne pääsee kun seuraa kylttejä, jotka kirkonnurkalta nousevat ylös kohden Lasíthia ja Askín kylää.  Lyttoksen muinaiskaupunki on jo merkitty ruskein kyltein, mutta ne tulevat niin yllättäen, että hiljennä ajoissa jo merkkirykelmän havaitessasi.  Pyhän Yrjön (Ajios Georgios) kappeliin on sama viitoitus.  Hiekkatie on kapea, mutta pääset aivan kappelien nurkalle vaivatta.  Voit toki jättää kulkupelisi myös noin 50 metriä risteyksen yläpuolella olevaan toiseen avarampaan risteykseen.  Kukkulan laen peittää näin keväisin kukkiva nurmikko, jossa iirikset, sauniot ja neilikat loistavat.  Täällä eivät ole traktorit päässet maata kääntämään, onneksi.  Täällä ei vielä kasva kaiken peittävää keltaista oxalista.  Sen juurissa on pieniä sipulimaisia mukuloita, jotka traktorin myllerryksen seurauksena leviävät koko peltoon ja kulkeutuvat pyörien mukana seuraavallekin pellolle.  Leviämistapa sekin.  Oxalis pes-capriae tukehduttaa muun kasvuston, se on suhteellisen uusi tulokas Välimerellä ja selvästi pyrkii valtalajiksi.

Ensimmäinen kappeli on Pyhän Ristin (Tímios Stavros), sen nimikkojuhla on syyskuun 15., silloin paastotaan eikä panijíriä pidetä.  Katso tarkkaan kappelin ulkoseinää, siinä on elementtejä vielä vanhemmista rakennuksista, näillä kukkuloilla kohonneista.  Rinteessä kappelin alapuolella on paikka, josta käytetään nimitystä ´sairaala´.  Sen ovat antaneet koekaivauksia tehneet arkeologit.

Voit kuljeskella alueella huoletta, laskeutua alas rinteille kun polku löytyy.  Joitakin avokaivantoja on tehty, mutta itse muinainen Lyttos on edelleenkin kaikkine tarinoineen mullan alla.  Rahaa puuttuu. Lyttos ja Galatás kilpailivat samoista resursseista, Galatás voitti.  Sieltä löytyi laskut sekoittanut viides minolainen palatsi.  Kirjalliset lähteet pitävät Lyttosta saaren vanhimpana asuttuna paikkana, siksi myös tarinoiden Rhea-jumalatar piiloutui Lyttosiin paetessaan miehensä Kronoksen vihaa, Kronos kun oli uhannut syödä poikalapsensa, se uhkasi isän valtaa.  Synnyttämisen lähetessä Rhea nousi kevyesti täältä vuorten rinnettä ylös Lasíthiin ja Dikti-vuoren luolaan, jossa poikalapsi sitten syntyi.  Äiti jätti pienokaisensa Melissa-mehiläisen ja Amálthea-vuohen haltuun, vastasyntynyt ravittiin vuohenmaidolla ja hunajalla.  Näin siis sai alkunsa kreetalaisten vieraanvaraisuuden jumala Días, jonka muut kreikkalaiset ja eurooppalaiset tuntevat nimellä Zeus.

Näköalat ovat parhaimmillaan iltapäivän valossa.  Korkeimmilta paikoilta näet Kastellin tasangon taakse aina Idavuorille asti. Pohjoisen suunnalta mereltä saapuu kostea suolainen tuuli, joka suhisee männyissä.  Idässä aivan lähellä ovat Lasíthin kattilatasankoa ympäröivät vuoret.  Juuri ne, joita Rhea-jumalatar kiipesi.

Täältä voi lähteä kapeaa tietä eteenpäin Tihosiin. Tie on rakennettu muinaisen akveduktin harjalle….!

 

Unohdettu akvedukti

 

1-IMG_0066

Unohdettua akveduktia etsimässä

Hersónisos-Kserokamára-Ano Karouzanós-Kato Karouzanós-Pigí-Kastelli-Lyttos-Tíhos-Askí-(Avdú)-Potamiés-Hersónissos

Tiesin, että roomalaisaikaiseen Hersonisosiin oli rakennettu akvedukti, joka toi veden sisämaasta, mahdollisesti  Lyttosin kukkuloilta.  Lyttos ja Hersonisos olivat joskus kuuluneet samaan kaupunkivaltioon, toinen sisämaassa, toinen rannalla. Niiden pahin vihollinen oli naapurina ollut roomalainen Knossos ja etelärannikon Ierápetra.  Vanha ystäväni Plutarkhos kertoo, että jotkut lakedaimonilaisista lähtivät verivihoja pakoon Peloponnesokselta ja muuttivat Kreetalle, jossa he ensin valloittivat Hersonisosin satamakaupungin ja lopulta asettuivat asumaan Lyttosiin.  Toinen tarina kertoo, että lyttoslaiset lähtivät 200-luvulla terrorisoimaan ierapetralaisia.  Miesten ollessa reissussa saapuivat knossolaiset keittiönovesta ja hävittivät kaupungin.  Lyttos ei tästä enää toipunut.

Ranta-Hersonisosissa ei ollut juomavettä, sitä piti olla paljon ja se piti tuoda kaukaa. Tiesin myös, että Hersonisosin ala-ja yläkylän välillä sijaitseva  Palatiá-niminen alue on ollut se paikka, jossa vesijohdon tuoma vesi johdettiin suuriin altaisiin ja sieltä itse kaupungin vesijohtoverkkoon. Mutta missä se akvedukti on kulkenut ja miten se on kulkenut kukkuloiden ja rotkojen yli, siitä piti nyt ottaa selvää.

 

Kserokamara ja Aposelemiin luonnonsuojelualue 

Hersonisosista valitsimme Lasíthin suuntaan nousevan tien,  joka alittaa uuden päätien Ylä-Hersonisosin länsipuolella. Tie nousee edelleen rannan suuntaisesti kulkevien kukkulajonojen taakse. Ensimmäiseen laaksoon on rakennettu vesipuisto  sekä golfkenttä.  Matalaa frigana-kasvillisuutta kasvavilla rinteillä leijuu näin keväällä paikoin voimakas kissanpissaa muistuttava merisipulien lemu.  Lampaita ja vuohia kilkattavine kelloineen on kaikkialla, lintujen laulu on voimakasta aamuisin, mustarastaan huilu soi niin vahvana, että sen kuulee autoonkin.

Laakson perällä tie alkaa laskea ja haarautuu.  Me valitsimme oikean haaran, joka laskeutuu hiuspinnimutkilla alas Aposelémis-joen laaksoon. Joki saa alkunsa Lasíthin ylätasangolta, jonka halki se virtaa pienehkönä uomana.  Se uppoaa Honí-nimiseen kiviseen nieluun tasangon laidalla ja purkautuu lähteinä vuorten alarinteillä Krásin, Avdún ja Goniesin kylien takamailla, josta Aposlémis alkaa.

Alhaalla laaksossa on kaksi pienehköä jokea, ensimmäinen on jo mainittu Aposelémis, toinen tulee Lagadían laaksosta ja yhtyy edelliseen. Tie muinaisesta Lyttoksesta on kulkenut laakson pohjaa ja johtanut vanhalle kivisillalle.  Löydät sen, jos jarrutat Papadákisin valkoisen tavernan kohdalla ja käännyt oikealle jokivartta seuraavalle hiekkatielle juuri tavernan seinänvierustalta. Tavernan taakse puiden alle voit jättää kulkupelin ja jatkaa jalan suoraan sillalle.  Sinne on tavernankulmalta matkaa noin 250 suomalaista metriä.  Vihreä nurmikko ylettyi nilkkaan, malvaa, saunioita, kehäkukkia, ratamoja.  Keltaisenaan kukkivissa akasioissa, joita täällä mimoosaksi kutsutaan, kävi kova hyörinä, mehiläisten surina kuului huminana puun ympärillä. Jokivarren tarhoissa oli siivottu ja karsittu puita ja pensaita, oliivitarhoissa oli puita parturoitu ja viinirangoissa oli jo pienet lehdet.  Saarelaiset kertovat, että venetsialaiset valloittajat (1204 – 1669) opettivat miten jokilaaksoihin voitiin perustaa puutarhoja.  Niissä oli paljon lehtipuita, joista syntyi rehevää multaa ja kariketta, kesän kuuman kautena jokivarressa oli viileää varjoa ja joskus jopa kasteluvettä.  Jokien penkat pengerrettiin, juuri niin kuin täälläkin näkyy, näin saatiin puille viljelyalaa lähellä vettä.  Nyt tämä jokilaakso on luonnonsuojelualue, jossa viihtyy jopa hanhikorppikotkia jyrkimmillä rinteillä ja akviloita, maakotkia.  Siellä missä joki valuu mereen, on iso kaislikko, jossa viihtyy vielä pieniä rauhoitettuja kilpikonnia.  Syksyllä taas meren yli Euroopasta taivaan peittävinä parvina saapuvat lukuisat muuttolinnut löytävät ensimmäisen levähtämispaikan sekä ravintoa suistosta.  Hyvä, että täälläkin niitä suojellaan niin mekin saamme nauttia linnuistamme.

Kserokamaran silta nousee komeana kaarena joen ylle, sen korkeuden tajusi vasta kun kävi kurkkimassa sillalta jokeen!  Tästä on siis kulkenut valtatie Lyttosista Hersonissosiin parituhatta vuotta sitten. Onkohan tämä silta yhtä vanha kuin tie?  Tie ja vesijohto kulkivat useimmiten rinnakkain.  Tietä tarvittiin vesijohdon rakentamiseen ja huoltamiseen.

JOHANNEKSENLEIPÄPUU

Johanneksenleipäpuiden (Ceratonia siliqua) alla oli paljon talven aikana maahan pudonneita karaatteja, joiksi puun siemeniä on kutsuttu ainakin Arabian niemimaalla. Joskus uskottiin että jokainen siemen painoi yhtä paljon ja niitä käytettiin painoyksikköinä.  Mittaustekniikoiden kehityttyä huomattiin että erot ovat melkoisia.  Puu kukkii aikaisin keväällä imelänhajuisin suoraan rungosta kasvavin kukin.  Niistä kehittyy ensin vihreitä suuria palkoja, jotka tummuvat ja imelöityvät loppukesällä.  Sodanjälkeisinä köyhinä vuosina johanneksenleipäpuun palkoja kerättiin monin paikoin Kreetaa ja myytiin pieniin myllyihin, jotka jauhoivat palot carob-jauheeksi.  Sen tärkkelys kelpaa vielä tänäänkin elintarviketeollisuuteen sakeuttamis- ja makeuttamisaineeksi, se on ollut myös filmin raaka-aine.  Meiltä eläinrehua myyvistä kaupoista saatat saada kaninruokana johanneksenleipäpuun palkoja, sitä samaa jota meidän Uuden testamentin käännös nimittää sianruoaksi, tuhlaajapojan eineeksi.  Tätä samaa söi myös Johannes Kastaja erämaassa.

Pysähdyimme vielä Aposelémiksen siltojen vieressä olevaan Stelioksen tavernaan, jonka seinällä on taitelijan näkemys Kserokamáran sillasta.  Isäntä arveli sillan olevan noin 900 vuotta vanhan.  Tavernan takana on pieni Pyhän Hengen kappeli (Ajíon Pnevma) , jossa juhlitaan panijíriä helluntaiaattona 50 päivää pääsiäisen jälkeen.  Lähikylien asukkaat kokoontuvat tänne vesperiin ja jumalanpalvelukseen, joiden jälkeen tavernoissa syödään ja juhlitaan.

ROTKOSSA NÄKYY AKVEDUKTIN POHJA

Matka jatkui sisämaahan kapeaa ja vanhaa rotkon reunaa myötäilevää tietä. Alhaalla jokivarressa kasvaa plataaneja ja saksanpähkinäpuita, ylärinteillä sypressejä. Oliivipuita on kaikkialla. Kun laakso kapenee, näkyy rotkossa pieni pätkä sen ylittänyttä siltaa. Tässä on nyt pala akveduktia! Mutta miten se vesi on laskettu alas tuolta jyrkiltä rinteiltä, onkohan täälläkin ollut altaita? Avorännejä vai putkia? Sellaisiako, joita löydettiin joskus 1990-luvulla Ylä-Hersonissosin laidalta Palatián yläpuolelta, joissa oli kaksi keramiikkaputkea sisäkkäin ja ilmaa välissä, jotta vesi pysyi viileänä? Toinen etu oli se, että umpiputkesta vesi ei haihtunut. Mistähän löytäisimme vastauksia kysymyksiimme?

Yhtäkkiä edessä oli uusi komea tie. Sitä ennen me käännyimme vasemmalle vielä edellistäkin pienemmälle ja mutkaiselle tielle, jonka kyltit viitoittivat Karuzanós-nimisiin kyliin. Ne ovat monelle aiemmin Kreetalla käyneelle tuttuja; tänne on tultu kreetalaisiin kyläjuhliin jo pari vuosikymmentä ilta illan perään. Iltajuhlien ajaksi kyläraitit muuttuvat basaareiksi, mutta onneksi kyläläiset osaavat palata arkeen.

PÄÄSKYJEN PESÄ lue myös blogista ->

Ylä-Karuzánosissa laakson perällä ei ole montaa asukasta. Pieni kahvila, huonokuuloinen pienenpieni mummo kahvilassa, vaatimattomia molemmat. Mutta näköalat! Kahvilan terassilla voisi istua koko päivän ja seurata laaksoa alapuolellaan. Rauhan tyyssija. Jos mummo olisi kuullut kysymykseni hän olisi varmasti sanonut nimekseen Iríni, rauha.

Alakylässä sen sijaan on elämää enemmänkin.  Onhan tämä kylä alempana kuin tuo toinen Karuzanós, muttei tämäkään missään laakson pohjassa ole vaan aivan sopivilla rinteillä, joista on hienot näköalat.  Lähes kaikki näiden kahden kylän asukkaista kantavat nimeä sukunimeä Karuzákis, kertoo Manolis, tavernanpitäjä alakylän perimmäisellä terassilla.  Tarinan mukaan kaksi Caruso-nimistä venetsialaisveljestä perustivat kylät joskus keskiajalla, samaan aikaan myös viereinen Bitzarianósin kylä sai asukkaansa.  Bitzarákis-nimeä kantavat tulevat sieltä.

Manolis ja äitinsä Maria ovat vanhoja tuttujani jo kahdenkymmenen vuoden takaa, olemme nauraneet ja iloinneet monesti. Iltajuhliin mennessämme söimme täällä mezeitä, täällä vietettiin itse iltajuhlakin pariin kertaan kun iso juhlapaikka oli varattu muihin tarkoituksiin, täällä olen juhlinut omia syntymäpäiviäni ja tuonut ystäviäni ja vieraita syömään useamman kerran. Stelios-pappa on jo kuollut pois, mutta Maria sanoo jaksavansa vielä muutaman vuoden eikä Manoliksella ole vielä vaimoa. Ehdotimme, että voisi hakea vaimoa kylän ulkopuolelta, kylässä kun on viikolla 11 asukasta ja viikonloppunakin vain 15.

Ulkouunissa puuhiilillä kypsyvät paistit, milloin lammasta, sikaa tai kanaa, jotka ovat omassa oliivitarhassa kuopineet. Sellaisten kanojen liha on aivan erityisen maukasta, ovathan kanat napsineet kaikki maahan pudonneet oliivit.  Niden munat ovat myös kysyttyjä, todellisia omegamunia, joita kaupitellaan erityiseen hintaan naapurilta naapurille, kauppaan asti ne eivät koskaan pääse.  Pienten lasten äidit kyselevät niiden perään, lastenlääkärit kun suosittelevat juuri niitä pienokaisille.  Niitä minäkin aikani sain naapurinani asuneelta kuurolta papalta.

Tavernassa on yksi huone, siinä haarapääskyjen pesä katonrajassa, muutama pöytä ja loput ulkona takaterassilla, jossa voi rauhoittua ja syventyä peräkylien rauhaan.  Tänne voisi unohtua kaskaiden äänen huminaan ja uppoutua hyvään kirjaan. Manolis kattoi meille runsaat mezeet rakin viereen.  Saimme hyvää anthótiroa, tämä oli kermaista tällä kertaa.  Saimme omia vihreitä oliiveja, paahdettua paprikaa, uitettuja korppuja, kukuvaijan.  Ja Marian sitruunakanaa pilahvin kera.  Talon omaa viiniä tynnyristä.  Se on vasta vuoden vanhaa, sanoi Manolis.

Pääskynpesä tavernassa? Ei menisi läpi Tampereen terveystarkastajilta….! ´Joka vuosi ne tulevat huhtikuun 18., ovat tulleet jo 15 vuotta´, sanoo Manolis!  Aivan niin, täällä me kerran juhlimme tuona päivänä, istuimme terassilla suuri joukko,  ja silloin päittemme yli viuhahti pari pääskystä!  Ja kohta tuli pappa-Stelios hymyssä suin kertomaan, että kaukaisimmat vieraat olivat taas saapuneet!  Niitä kävimme sitten lasten kanssa ihailemassa monena kesänä.  Eikä täällä kukaan ole salmonellaa saanut, rakkautta ja huolenpitoa kyllä.

AGIOS PANTELEIMONAS

Päästyämme päätielle poikkesimme vielä katsomaan oliko Pyhän Panteleimonin kappeli paikallaan Pigíssä.  Pigí tarkoittaa lähdettä ja olen kuullut akveduktista puhuttaessa viittauksia Pigíin, sieltä kun olisi voinut myös vettä saada.  Mitään merkkejä vesijohdosta ei täällä kuitenkaan ole.  Valtavan tammen suojassa oleva kappeli on kunnostettu EU:n rahalla, kertovat kyltit. Alapuolella olevan tavernan olen ristinyt hiljaa Taverna Epätoivoksi jo pari vuosikymmentä sitten.  Edelleenkin se sinnittelee. Kappelin avaimen saa Paradise-tavernasta, mutta emäntä osaa pyytää siitä maksun ellette tarjoa sitä vapaaehtoisesti.

Nimi Panteleimon tulee kahdesta sanasta, joka vapaasti käännettynä tarkoittaa ´kaikki (kulku)taudit´. Ne ovat olleet varsinainen vitsaus ennen aikaan, Pyhältä Panteleimonilta saatiin apu kun mikään muu ei tehonnut.  Panteleimonin kappelit ovat usein virtaavien lähteiden äärellä, puhdas vesi ei tauteja levitä.

Kreetan Maku-kuva Karouzanósta

Valtava tammi suojaa Pigin keskiaikaista kirkkoa

 

Kastelli Pediados

Se Lyttos ja Betlehem!

TÍHOKSEEN

Samoilla kukkuloilla liikkui muitakin.  Meitä lähestyi kameran kanssa kulkeva mies, joka näytti mistä pääsee alemmille rinteille. Koska tuntemattomien apuaan tarjoavien kesken vallitsee sanaton hyviä vaihtareita koskeva sopimus, kerroin vastapalveluksena, että se hiekkatie, jota pitkin hekin olivat kappelille ajaneet, on itse asiassa ikiaikaisen akveduktin pohjaa. ´Juuri niin´, vastasi mies hämmästyksekseni,  ja hän myös tiesi  mistä Tíhokseen mennään.  Tästä asiantuntemuksesta olin ihmeissäni, vaihdoin englannista kreikaksi, mies pysyi vauhdissa mukana ja antoi nettisivujen osoitteen (www.romanaqueducts.com), josta kuulemma löytyy tietoa kaikista Rooman vallan aikaisista vesijohdoista, myös tästä. ´Se vesijohto tuli Krásin kylästä, tuolta Avdún yläpuolelta, ei itse kylästä vaan kylän yläpuolella olevasta lähteestä´, kertoi mies. `Entäs se pätkä tuolla tienvarren rotkossa?  Mistä se vesi Hersonissosiin tuli?` Jaa, siihen ei mies ollut perehtynyt, mutta ehdotti ko. nettisivujen antiin perehtymistä.  Muistan lukeneeni, että ´etsivä löytää, kolkuttavalle avataan´.  Tätäkö se tarkoittaa?

Kun sitten myöhemmin ehdin perehtyä roomalaisaikaisiin vesihuoltojärjestelmiin, löysin yllätyksekseni tietoa, jonka mukaan Hersónisosin ja Lyttosin akveduktit olivat kaksi eri asiaa.  Hersónisosin vesi tulikin Kaló Horiósta.  Lähde on vieläkin olemassa ja löytyy kun ajat Kserokamaresin jälkeen olevasta risteyksestä oikealle ylös kohden Kaló Horióta. Siinä se on tien varrella.  Siitä vesi johdettiin ensin etelän suuntaan, se ylitti jokilaakson ja toisenkin ja vasta sitten se kääntyi kohden Hersónisosta.  Sen jäänteitä on ollut kuulemma alueella jossa nykyään on lasten kesäleiri.   Miksei vettä johdettu suoraan Hersónisosiin lähteestä? Olisi ollut paljon suorempi reitti…

Poistumme akveduktia pitkin ja nousemme asfalttitiellä ylemmäs harjanteelle, josta aukeaa huikea näköala laaksoon jalkojen juuressa.  Siellä on myös kaatuneena se kyltti, joka viitoittaa tien Tíhokseen, (Seinän) juurelle.  Matkaa sinne on parisen kilometriä, tie kivinen ja kaita, kulkeehan se pääosin edelleenkin akveduktin harjaa.  Seinässä on ihmisenmentävä aukko, alempana osa muurista on purettu, jotta saatiin tie pikkuruiseen kylään, jonka nimi myös on Tíhos.  Huomaat myös, että alueen asukkaat ovat täältä hakeneet vuosisatojen ajan kiviä omiin tarpeisiinsa!  Jos pääset nousemaan muurin loppupään harjalle, tajuat kuinka valtavasta rakennelmasta on kysymys.

Jos uskallat ajaa Tìhokseen vievää kapeaa tietä, pääset pian paikkaan, jossa joudut valitsemaan suunnan joko vasemmalle tai oikealle.  Vasen nousee ylös vuorille.  En ole noussut siitä autolla, en tiedä mihin siitä pääsee.  Mutta näin kuorma-auton nousevan melko ketterästi kolisten ylös.  Itse olen mennyt vain kävellen tästä Lasíthiin E-4-polkua pitkin.  En enää nähnyt kylttejä.

Jos valitset oikean haaran, pääset alas Kastamonitsaan, sieltä on kunnollinen tie vaikka Lyttosiin.  Tai voit jatkaa etelärannikolle.  Tai voit myös palata takaisin Lyttosin kukkuloille, kuten me teimme, ja jatkaa siitä hyvää ja mutkittelevaa tietä Askín kylään ja sen läpi alas laaksoon, jossa sijaitsevat Avdún ja Potamiesin kylät sekä niiden välissä valtava vesiallas Lasíthin talvivesien varastoksi, ja josta pääsee nopeasti pohjoisrannikkoa myötäilevälle valtaväylälle ja Hersonissosiin takaisin.

 


Näytä Kastelli ja Lasithin reunat suuremmalla kartalla

Galatasin minolainen palatsi

– viides minolainen palatsi

Luostarin eteläpuolella kukkulan harjalla kököttää keskiajalta peräisin oleva Galatásin kylä. Se näyttää puolustautuvan hyökkääjiltä,  joita ei enää ole.  Samalla tapaa lienee rakennettu kylän eteläpuolisille kukkuloille vanhalla palatsiajalla minolainen palatsi, joka tuhoutui ilmeisimmin 1520 eKr luonnonmullistuksessa.  Palatsin paikalla kuitenkin asuttiin myöhemminkin, mutta sitä ei rakennettu uuteen loistoon.   Tähän palatsiin ei ole ainoatakaan kylttiä, ei kunnon tietä, mikään ei vihjaa kaivauksista ellei kysy neuvoa paikallisilta.  Kylästä etelään johtaa tie, oikealla kädellä näet matalia kukkuloita, niistä oikeamman puoleisen harjalla saatat erottaa yhden puun ja sen juurella jotain.  Tie laskeutuu ja näet kyltin kappelille. Parkkeeraa tähän ja lähde kävelemään.  Saatat löytää oikeaan paikkaan, varsinkin jos katsot paikan tämän artikkelin alussa olevasta kartasta.

Palatsi oli pienempi kuin Knossos, mutta perusrakenne oli sama  kuin muissakin palatseissa.  Suurimmat rakennuskivet ovat kolmen kilometrin päässä olevasta Alagnista.  Palatsissa on säilytetty ja jauhettu viljaa, leivottu leipää paljon ja usein suurissa ulko uuneissa.  Tästä on todisteena viitisen sataa hierrintä.  Löydetyistä luista päätellen täällä syötiin paljon lihaa.  Lähialueella on kasvatettu sikoja, lehmiä ja lampaita, joita ruokittiin viljan korsilla.  Myös viiniä valmistettiin ja aivan varmaan syötiin oliiveja ja puristettiin oliiviöljyä.  Vihanneksia ja papuja on myös syöty, mutta niistä ei jää maaperään jälkiä.  Ruokien esilletuomiseen tarvittiin suuria reunallisia tarjottimia, oli myös lautasia ja vateja.  Arkeologien mukaan kaikki tämä viittaa suuriin pitoihin ja symposiumeihin.  He olivat vahvasti sillä kannalla, että täällä majoittui suuri sotaväki, mahdollisesti varuskunta…Mutta missä aseet?

Tästä palatsista löytyi myös minolainen keittiö tai tupakeittiö, joka on hyvin samantapainen kuin vieläkin saattaa vanhoista asumuksista tavata: neliskulmainen tila, keskellä kivinen pylväänpohja muistona kattorakennelmasta.  Tilassa on myös iso avoin hiiligrilli, jossa ei valmistettu ruokaa, mutta jonka ääressä lämmiteltiin. K eittiön vieressä oli myös ulkouuni, kumollaan olevasta ruukusta valmistettu, ihan niin kuin vieläkin.  Uunin päällä oli lippa sadevesien varalta.  Uunithan ovat edelleenkin ulkona.

Omat tietoni ovat peräisin arkeologi Rethimniotakisilta, joka löysi paikan ja suoritti kaivauksia vuoteen 2001 asti. Kävin tutustumassa kaivauksiin Rethimniotakisin opastuksella.

Kreetan Maku-kuva galatasin palatsin kaivauksilta

Arkeologi Rethimniotakis kaivaustauolla Galatasissa

 

 

 

 

 

 

 

 


Näytä Kastellin ympäristössä suuremmalla kartalla

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
lokakuu 22, 2017, 5:31 am
Verrattain pilvistä
Verrattain pilvistä
18°C
Tuntuma: 17°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 82%
Tuuli: 3 m/s L
Puuskissa: 3 m/s
Aurinko nousee: 7:36 am
Aurinko laskee: 6:40 pm
Ennuste lokakuu 23, 2017
Päivällä
Puolipilvistä
Puolipilvistä
25°C
Tuuli: 3 m/s LPL
Puuskissa: 5 m/s
Ennuste lokakuu 24, 2017
Päivällä
Verrattain pilvistä, sadekuuroja
Verrattain pilvistä, sadekuuroja
21°C
Tuuli: 4 m/s L
Puuskissa: 8 m/s