Makeaa

Suussasulavan ihana sitruunatorttu

Kreetan Maku-kuva

Maailman parhain sitruunatorttu–mmm…

 

Aina ei itse tarvitse jokaista torttua vääntää. Olin antanut tämän reseptin tuossa Vamosin alakylässä Kalivesissa asuvalle ystävättärelle, joka eilen sitten sattui kertomaan tehneensä kakun. Minulla on huonosti tilaa keittiössäni eikä sitruunapuristinta laisinkaan, joten tarjouduin heti  ajamaan alakylään kuvatakseni tortun samalla kun käyn uimassa. Suuni sylkirauhaset olivat jo heränneet toimimaan pelkän sitruunatorttu-sanan  lausumisesta. Torttu oli vielä aivan valuvaa, joten totesin palaavani uudelleen kunhan olen lionnut ensin merivedessä. Nuolaisin kuitenkin veistä, jolla torttua oli tunnusteltu. Mmm…Palatessani parin tunnin päästä torttu oli jo alkanut hyytyä, mutta kunnon kuvattavaa palaa siitä ei vieläkään saanut. No, tein kuitenkin parhaani, napsin jokusen kuvan ja huomasin, ettei kamerassa ollutkaan muistikorttia. Sain kuitenkin maistiaisiksi irrottamani palan ja lupasin tulla aamulla uudelleen!  No, aamulla ajoin taas Kalivesiin ja tein kaikki kuvausjärjestelyt, leikkasin kunnon palan ja kiirehdin sen kanssa ulos verannalle kuvaamaan ennenkuin aamupäivän 28 C sen pehmentäisivät. Tuli hyviä kuvia, paitsi että muistikortti puuttui nytkin.  Yskivä ystävätär ymmärsi yskäni ja tarjosi omaa kameraansa. Kuvat otettiin ja sen jälkeen yskän ymmärtänyt istutti minut keittiönpöydän ääreen ja latoi eteeni leikkaamani palan ja pari muuta!  Niin siis tänään oli lounaaksi kolme palaa sitruunatorttua. Sillä olen jaksanut hyvin iltaan saakka, eikä yhtään harmita.

Vamosin kylän vanhan osan kapealla kujalla on taverna nimeltä Hazoméri, suomennettuna paikka, jossa aikaa haaskataan. No, käynti siellä ei tosiaan ole ajan haaskaamista, niin hyvän vastineen siellä rahoilleen saa. Paikan hengettärenä toimii Evgenia. Hänen bravuureitaan on suussa sulava sitruunatorttu, joka vie kielen mennessään!  Hän sanoo löytäneensä reseptin kreikkalaisen sokerileipurin ja Tv-kokin Stelios Parliarosin makeanhimoa sulavasti tyydyttävästä kuukausijulkaisusta.

 

Pohjaan tarvitset:

paketin Marianne-keksejä 225 g

75 g voisulaa

75 g sokeria

yhden ison sitruunan raastettu kuori

Murusta keksit vaikka kaulimella, sekoita kuivat aineet ja lisää voisula. Painele murut irtopohjavuokaan, toki muukin uunivuoka käy.

Täyte:

600 g sokeroitua ja kondensoitua maitoa (makeaa tiivistemaitoa)

4 munankeltuaista

6 sitruunan mehu

4 sitruunan kuoriraaste

450 g kermaa

 

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja kaada täyte vuokaan. Kuumenna uuni 150 C-asteeseen ja laita torttu uuniin. Paista 15 min. Anna jäähtyä äläkä säikähdä, vaikka täyte ei vielä olekaan hyytynyt. Laita jääkaappiin yön yli. Aamulla se on hyvin kiinteää ja kauniisti leikattavaa mikäli olet muistanut pitää näppisi siitä erossa.

En osaa kertoa, mitä kondensoidun  makean maidon tilalle. Uskoisin sitä löytyvän  ainakin joistakin etnisistä kaupoista. Se ei ole kallista ja se säilyy kauan ilman jääkaappia, joten se on hyvä tuote vaikka kesämökin säilykehyllyyn. Täällä Kreikassahan sitä käytetään juuri monenmoisiin makeisiin jälkiruokiin kerman sijasta.

 

 

 

 

Rapeanmakeat filokeksit

Kreetan Maku-kuva filokekseistä

Rapean makeita filopaloja, vadelmaa ja marenkia

 

Rapsakat ja makeat filopalat

 

Tämä makea herkku on kehittynyt filoa tarvitsevien ruokien sivutuotteena, filoa kun tapaa jäädä yli jokunen pala.  Tekemiseen ja paistamiseen menee noin 20 minuuttia, riippuen filopalojen määrästä. Levitä pala leivinpaperille, penslaa sulaneella voilla, ripottele päälle ainakin kidesokeria, mutta voit myös laittaa mantelirouhetta, makeaa marjasiirappia, hilloa tms., mitä nyt siveltimellä saat leviämään tai ripottamalla pintaan tarttumaan. Peitä uudella filolevyllä tai repaleilla, voitele ja kerrosta niin kauan kuin levyn palasia riittää. Päälle kannattaa säästää mahdollisimman ehjä pala. Voitele sekin ja ripottele sokeria.

Continue reading

Bugatsaa, nyt sitä saa!

 

Kreetan Maku-kuva/ Bugatsa

Herkullinen bugatsa on helppo valmistaa

 

Halusin  valmistaa bugatsaa. Muistin sen herkun vuosikymmenien takaa. Silloin nuorena kihlattuna olin talvisaikaan auttamassa tulevan mieheni Makiksen  kasvihuoneilla veljensä Kostaksen kanssa. Kun Makis silloin tällöin lähti Iraklioniin asioille, vannotimme ettei paluuta ole ilman lämmintä bugatsaa.  Sitä sai silloin vain kahdesta kahvilasta Leijonaaukiolla.  Mies toteutti pyyntömme ja palasi mukanaan pellillinen ihanaa bugatsaa.  Mutta pettymys oli suuri kun havaitsin, että täyte olikin suolaista fetaa, jonka päälle siroteltiin sokeria!  Eihän tämä ole bugatsaa!  No, sekä pettymys että bugatsanpala piti niellä ja todeta, että bugatsaa onkin kahdenlaista, sekä suolaista että makeaa.  Siitä lähtien olen pitänyt huolen, että jos bugatsakahvilaan menen, tilaan sen ´me kréma´, makeana enkä ´me tirí´, juustolla.

Continue reading

Viskikakku Kalivesin tapaan

Reseptistä tulee kaksi pienehköä kakkua, 1,5 ja  2 litran vuokiin.  Pienennä reseptiä niin halutessasi.

Viski- ja hedelmäosuus:

3 dl irlantilaista viskiä

500 g rusinoita

noin 200 g kuivattuja karpaloita tai herukoita tai jotain, mitkä tahansa kuivatut hedelmätkin käyvät

200 g kuivattuja luumuja

50 g säilykekirsikoita

50 g mantelirouhetta kuorimattomista manteleista

100 g sukaattia tms.

1/2 kukkurainen tl kanelia

1/2 tl raastettua tuoretta muskottia ( 1 tl jauhettuakin käy)

1/2 tl jauhettua neilikkaa

1,5 tl vaniljauutetta tai vastaava määrä vaniljasokeria (pistin reilusti)

1 rkl fariinisokeria

1 appelsiinin ja 1 sitruunan raastettu kuori

1/2 tl suolaa (ehkä siksi että taikinaan tulee suolatonta voita. Voinee jättää pois jos käyttää suomalaista voita)

Mittaa isoon kattilaan viski ja 3 rkl vettä. Lisää rusinat, marjat, pilkotut luumut, pilkotut kirsikat eli muut ainekset ja mausteet. Sekoita, liehauta ja anna muhia pienellä lämmöllä vartti. Anna sitten jäähtyä ihan kylmäksi, pistä kannelliseen muovipurkkiin ja jääkaappiin noin viikoksi (hätätilassa riittää pari päivää). Ravistele välillä.

Continue reading

Sitruunamehu

Kostan sitruunatarhassa on yhtäaikaa sekä hedelmiä että kukkia

Sitruunapuu kantaa hedelmää ja kukkii samaan aikaan

Saapuessani ruokaryhmäni kanssa majoittumaan Margaritesin kylään  Anastasian 1700-luvulta olevaan maataloon, saimme mielemme ja sielumme virkistykseksi vastapuristettua sitruunamehua, jonka Anastasia oli juuri hetkeä aiemmin tehnyt.  Sen maku maistuu vieläkin kielelläni ja niin päätin kokeilla miten se onnistuisi täällä Suomessa. Onnistuihan se, vaikka meidän sitruunamme eivät tuoksukaan yhtä voimakkaasti kuin vastapoimitut ja vaikkemme voikaan lasin koristeeksi pudottaa kukkivaa sitruunankukkaa.

Continue reading

Appelsiinimarmeladi Avdún kylän tapaan

Kirpeää appelsiinihilloa Avdún kylän tapaan

Avdún pieni kylä sijaitsee Hersonisosin takaisten vuorten sylissä. Jos mielit Lasíthiin, ajat sen vieritse heti patoaltaan jälkeen. Kylä sijaitsee Lagádan laaksossa. Sen yhdellä laidalla nousevat Lasíthinvuoret yli tuhanteen metriin Ambelossolan molemmin puolin. Ylhäällä solassa voi olla talvella lunta, mutta alhaalla laaksossa viihtyvät appeliinit, joiden paras sato saadaan kylminä talvikuukausina. Ystävättäreni Kristiina asuu Avdússa. Hänen keittiössään on appelsiineja melkein aina ja häneltä olen myös saanut oivan yksinkertaisen appelsiinimarmeladireseptin.  Tätä valmistan usein jouluaikaan tuliaisiksi, mutta yhtä hyvää tämä on kirkkaana kevätaamuna auringon noustessa kultaisena kehränä. Paahdettua rapeaa leipää ja sen päällä kerros appelsiinimarmeladia.  Suljen silmät ja istun taas Kristiinan ja Kostasin pihalla, kuulen mustarastaiden laulun viereisessä oliivitarhassa, jonka takaa kohoavat Lasíthin tummat huiput.

 

7 mehukasta, kauniskuorista luomuappelsiinia tai 6 appelsiinia ja yksi sitruuna
1 litra appelsiini- tai sitruunatuoremehua
1 kg hillosokeria

 

Pese appelsiinit, leikkaa lohkoiksi kuorineen, poista siemenet  ja keitä tuoremehussa pehmeiksi. Jäähdytä ja soseuta.

Kiehauta uudelleen ja lisää sokeri. Keitä noin 20 minuuttia. Purkita kuumana.

(Käännä kuuma purkki ylösalaisin jäähtymään! Saat ilmatiiviin purkituksen.)

Kreikkalaiset joulupiparit Kurambiedhes

 

Kurambiedhes

Kreikkalaiset jouluiset pikkuleivät Kurambiedhes peitetään tomusokerin alle

 

Kreikkalaiset joulupiparit Kurambiedes

 

Wikipedian mukaan kurambiedhekset lienevät kotoisin Persiasta, jossa niitä kutsuttiin nimellä kurabiya.  Sokerin käytön leviämisen myötä ne saapuivat myös Kreikkaan ja Kreetalle, jonne sokerin uskotaan saapuneen II. arabialaiskautena, mutta viimeistään 900-luvun alkupuolella.  Taikinasta leivotaan usein joko pyöreitä pikkuleipiä tai muotoiltuja puolikuita, jotka olivat turkkilaiseen aikaan (1645-1898) ainoita poliittisesti korrekteja muotoja. Nykyisin kurambiedeksiä leivotaan jouluksi ja ne peitellään runsaalla pölysokerilla.  Meille se tuo muistutuksen lumesta, mutta alunperin se lienee ollut tapa säilöä pikkuleivät.  Asumukset olivat ennen aikaan sen verran kosteita, että kakutkin kostuivat, mutta kun ne oli peitelty kunnon kerroksella tomusokeria, säilyivät ne kuivina; tomusokerikerros pikkuleivän päällä vain paksuni.  Tapana on myös upottaa pyöreisiin pikkuleipiin yksi kokonainen mausteneilikka silmäksi ja tuoksua antamaan.

Continue reading

Halvakerma

Kreetan Maku-kuva halvakermasta

Halvakermaa mämmin seuraan

Halvakermaa pääsiäisen jälkiruoaksi

Kun pääsiäisen lammaskaré on kahden maan risteytymä, piti jälkiruokakin olla samaa sarjaa. Mämmiä ja halvavaahtoa.  Mämmissähän on jo pomeranssia, appelsiinin sukulaista. Niinpä valitsin appelsiinihalvaa kaupan hyllyltä, poimin ostoskoriini pari desiä kuohukermaa ja appelsiinin.

Kerma vaahdoksi, joukkoon pari nokaretta murustettua halvaa. Sokeri ei ole tarpeen, sitä on halvassa riittävästi.  Mämmiä tarjoiluastiaan, päälle halvakermaa ja oikein mehukkaasta appelsiinista leikattuja paloja.  Maut sopivat yhteen ja mämmiin tuli uusi ulottuvuus!

Voit tietenkin karamelisoida appelsiinin: leikkaa hedelmäliha paloiksi, laita pannulle mehutilkan ja sokerin kanssa. Kuumenna niin että sokeri sulaa….

Suklaatryffelit

 

Kreetan Maku-kuva suklaatryffeleistä

Pinnalle tippa oliiviöljyä ja siihen jokunen suolarae…

Oheisen helpon reseptin sain Jannis Apostolakisilta MAICista (Mediterranian Agricultural Institute of Chanian keittiömestarilta).

Tarvitset vain hyvää blokkisuklaata, jonka sulatat vesihauteessa. Sekoita joukkoon 0,30 dl EVOOa (extra virgin olive oil). Jos haluat maustaa suklaatasi esim. liköörillä, sekoita se joukkoon, mutta lisää EVOOa ja likööriä maksimissaan 0,45 dl. Voit myös maustaa vaikka kuivatuilla hedelmillä, marjoilla, pähkinöillä, manteleilla, tms. Kaada vähän massaa foliovuokaan tai muottiin, ripottele hedelmänpalat tms., peitä taas suklaalla. Kun se on

jähmettynyt voit pakata makeiset odottamaan tarjoilua. Tarjolle vietäessä avaa tiputa jokaisen päälle tippa hyvää EVOOa ja muutama suolarae. Ne tekevät eron! Kokeile vaikka. Huomaat miten suklaan maku avautuu suussasi ja alkaa kukkia. Suola ja hyvä oliiviöljy yhdessä tekevät tämän ihmeen.

Käytin muottina IKEAN silikonisia jääpalamuotteja ja loput suklaasta valutin pieniin foliomuotteihin. Makeisia tuli kaiken kaikkiaan noin 70 kappaletta! Riittää tuliaisiksikin! Hedelmäpalojen sijasta käytin suklaamustikoita. Muotista irroitetu makeiset kääräisin folioon ja pakkasin sellofaanipussiin!

 

SUKLAATRYFFELIT

– 500 g blokkisuklaata

– 30 g EVOOa kiillon takia

– voit lisätä kuivattuja hedelmiä, marjoja, pähkinöitä tms.

– pieniä vuokia

TARJOLLE
– esim. salviasavustettua merisuolaa ja muutama tippa oliiviöljyä

 

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
kesäkuu 23, 2017, 4:52 am
Selkeää
Selkeää
20°C
Tuntuma: 19°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 68%
Tuuli: 1 m/s L
Puuskissa: 1 m/s
Aurinko nousee: 6:09 am
Aurinko laskee: 8:42 pm
Ennuste kesäkuu 24, 2017
Päivällä
Melkein selkeää
Melkein selkeää
33°C
Tuuli: 2 m/s PPL
Puuskissa: 3 m/s
Ennuste kesäkuu 25, 2017
Päivällä
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
32°C
Tuuli: 2 m/s P
Puuskissa: 3 m/s