Kaalikääryleet kreetalaisittain

Maanantaitorilla Hanian oikeustalon takana on rauhallisempaa kuin keskustan lauantaitorilla. Myyjät ovat viikosta toiseen samoja ja tavoitteenani onkin heti kielitaidon karttuessa päästä juttelemaan heidän kanssaan ja kyselemään esim. reseptivinkkejä.

Maanantaitorilla Hanian oikeustalon takana on rauhallisempaa kuin keskustan lauantaitorilla. Myyjät ovat viikosta toiseen samoja ja tavoitteenani onkin heti kielitaidon karttuessa päästä juttelemaan heidän kanssaan ja kyselemään esim. reseptivinkkejä.

Tervetuloa seuraamaan seikkailujani kreetalaisilla toreilla ja puodeissa sekä jakamaan kokemuksiani kreikkalaisten ruokien valmistuksesta. En ole ammattikokki, mutta teen paljon ruokaa kotona, kokeilen mielelläni uusia reseptejä ja tuunaan niitä tarpeen mukaan omien mieltymyksieni mukaan joskus onnistuen, joskus taas en. Tässä blogissa käytän inspiraationlähteenä keittokirjaa, jonka hankin Suomesta ennen Kreetalle muuttoa ja ostan tarvittavat raaka-aineet pääosin toreilta ja pienistä erikoisliikkeistä. Minun kaltaiselleni noviisille käynti kreetalaisella torilla, ”laikilla” on jännittävä kokemus sillä tarjolla on paljon meille suomalaisille vieraita vihanneksia ja yrttejä. Tori on myös mainio paikka opetella kieltä ja varsinkin numerot ja torikauppiaiden kutsuhuudot ovat tulleet tutuksi näiden ensimmäisten kuukausien aikana.

 

Kaalikääryleet eivät jostain syystä ole ikinä kuuluneet lempiruokiini, mutta tämä keittokirjasta löytämäni resepti innosti ja rohkaisi minua pääsemään yli kaalikääryleangstista ja kokeilemaan niiden tekemistä itse. Kaalikääryleet ja kaaliruuat  yleensäkin ovat täällä talvisesongin herkkuja.  Vihannesten, hedelmien ja jopa juustojen sesongit näkyvät toreilla ja niiden mukaan eletään ja suunnitellaan ruokalistoja. Lähdin siis kaalinpääjahtiin kotimme lähellä olevalle ”laikille” eräänä kauniina helmikuisena aamuna.

Raaka-aineet pöydällä
Raaka-aineet ja keittokirja, josta resepti on lähtöisin

Resepti: (Tästä reseptistä valmistui 16 käärylettä. Puolitin kirjan ohjeen koska meillä syöjiä on vain kaksi.)

 

1 keskikokoinen kaali

1 dl pitkäjyväistä riisiä

250 g jauhelihaa (käytin 125 g sianlihaa ja 125 g naudanlihaa)

1 pieni sipuli suurin piirtein hienonnettuna

1 kananmuna

2 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna

2 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna

suolaa ja mustapippuria

oliiviöljyä

1 rkl voita

 

  1. Liota riisinjyviä kylmässä vedessä n. 10 minuuttia, siivilöi, huuhtele kylmällä vedellä ja siivilöi uudelleen.  Riisien valuessa, lähde kuorimaan kaalia ja koita saada päällimmäiset lehdet mahdollisimman isoina talteen, tarvitset niitä 3-5 kpl vuoraamaan pannua, jossa kääryleet valmistetaan. Huuhtele nämä isot lehdet, kuivaa ne talouspaperilla ja aseta sivuun.
  2. Irrota loput lehdet kaalista, koita saada nekin mahdollisimman ”ehjinä” talteen. (Alkuperäisessä reseptissä myös kaalin ”sydän” täytettiin, mutta me teimme siitä raastetta seuraavana päivänä.) Riippuen kaalista, voi lehtien irrottaminen osoittautua hankalaksi, mutta minä onnistuin saamaan tarvittavat 16 ehjää lehteä yhdestä kaalista.
  3. Huuhtele irrotetut lehdet kylmässä vedessä ja valuta ne kuivaksi pastasiivilässä. Keitä sillä aikaa vettä isossa kattilassa ja keitä lehdet taipuisiksi osissa. Pari minuuttia per satsi riittää ja sen jälkeen lehdet nostetaan reikäkauhan avulla kuivumaan pastasiivilään. Säästä keitinvesi! Kun kaikki lehdet ovat siivilässä valumassa, valmistetaan täyte.
Kaalinlehdet kattilassa

Kaalinlehdet kattilassa

4. Sekoita kulhossa jauheliha, valutettu riisi, hienonnettu sipuli,  kananmuna, tilli ja persilja, n. 3 rkl oliiviöljyä sekä suolaa ja pippuria maun mukaan.a sitten takaisin kaalin pariin!

5. Asettele valutetut kaalinlehdet leikkuulaudalle ja leikkaa niistä kovat osat pois jotta niiden kääriminen olisi helpompaa. Laitoin trimmatut lehdet tämän jälkeen parille leivinpaperille rullausta varten. Keittokirjan kuvassa lehdet olivat kauniin symmetrisiä ja isompia, mutta kyllä näistäkin rullia sai!

Täytteet kulhossa

Täytteet kulhossa

6. Laita kullekin lehdelle n. teelusikallinen täytettä ja rullaa kääryle tiiviisti ”pikkusikariksi”niin, että myös kääryleen sivut ovat kiinni.

 

Kaalinlehdet leivinpaperilla

Kaalinlehdet leivinpaperilla

7. Nämä 16 käärylettä mahtuivat minulla valurautapannuun (halkaisija 28 cm). Vuoraa pannu kaalin päällimmäisillä lehdillä ja asettele kääryleet tiiviisti pannuun lehtien päälle. Pirskottele oliiviöljyä ja lisää voi nokareina kääryleiden päälle.

1-Kääryleet pannussa voinokareilla-001

8. Aseta pannun päälle kanneksi kuumuudenkestävä lautanen ja valuta sitten pannulle sen verran kuumaa säästettyä keitinvettä (kohta 3), että kääryleet lautasen alla peittyvät. Keitä kääryleitä hiljaisella tulella n. 50 min.  (Reseptissä kehotettiin nimenomaan käyttämään lautasta kantena, mutta luulisin normaalikannen toimivan myös. Miksi ei?)

 

9. Kypsyttämisen jälkeen valuta ylijäämävesi pois pannulta pitäen lautasta/kantta tiukasti paikoillaan.

 

10. Kääryleet ovat valmiita tarjoiltavaksi!

11. Keittokirjassa kerrotaan myös miten kääryleille valmistetaan perinteinen ”avgolemono”-kastike munista ja sitruunoista. Minä en saanut tätä soossia onnistumaan eli söimme kääryleet sellaisinaan ja jatkan kastiketreenejä!

 

Valmis ruoka-annos

Valmis ruoka-annos

 

One Response to Kaalikääryleet kreetalaisittain

  • Hei Lea! Kiitos kommentistasi ja tervetuloa lukijaksi. Toivottavasti kevät jo kolkuttelee Suomessakin! Minulla on täällä parhaillaan menossa parvekkeen kevätkuntoon laittaminen ja vihreän peukalon etsiminen. Katsotaan mitä ruukuista alkaa pukata ja josko niistä saisi herkkuja tännekin esiteltäväksi… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

nineteen + ten =

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
marraskuu 24, 2017, 11:12 am
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
18°C
Tuntuma: 17°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 77%
Tuuli: 4 m/s L
Puuskissa: 4 m/s
Aurinko nousee: 7:08 am
Aurinko laskee: 5:12 pm
Ennuste marraskuu 25, 2017
Päivällä
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
18°C
Tuuli: 2 m/s LPL
Puuskissa: 3 m/s
Ennuste marraskuu 26, 2017
Päivällä
Puolipilvistä
Puolipilvistä
19°C
Tuuli: 3 m/s LPL
Puuskissa: 4 m/s