Kahdeksantoista sentin tähden

1-IMG_6059

Eilen saavuin taas Kreetalle. Lentokentältä tullessa pysähdyin Kalivesissa supermarkettiin ottamaan kyytiin vesipulloja ja ruokatarpeita, jotta saa jotain suuhunpantavaa. Kassajonossa edempänä oli vanha pappa, jota henkilökunta puhutteli hyvin arvostavasti. Mutta papalla oli ongelma. Hän halusi alennusta. –Tämä on minulle tärkeää, Irini-kulta, hän sanoi kassaneidille, ihan isäsi ja äitisi kunnian kautta, olenhan ollut vuosikymmeniä perheenne hyvä ystävä ja tukija… en pyytäisi mutta kun tämä on tärkeää… en kehtaisi, mutta pyydän kuitenkin.. Kiinnostuin seuraamaan mistä oli kysymys: pappa oli palauttanut kauppaan leipäpaketin ja saanut korvauksena toisen samanlaisen sekä vielä sen jo avatun. Nyt hän halusi maksaa kädessään pitämänsä levitteen, 2,18 €. – Etkö antaisi alennusta, hän pyysi. – Voi, kirie Vasili, ei tämä ole minun kauppani, tämä on osuustoimintaliike ja istun vain täällä kassalla, en minä voi antaa vaikka niin haluaisinkin. Niin pappa ojensi kätensä, pienen kasan kolikoita, joista Irini poimi tarvittavan. Lopuilla saisi huomenna ehkä vielä yhden leipäpaketin. Paljonko pappa olisi voinut saada alennusta? Arvaisin, että 18 senttiä. Ja sen takia hänen, vanhan harmaatukkaisen ja kumarassa kulkevan, hyvin pukeutuneen herrasmiehen, oli koko kansan edessä nöyrryttävä ja paljastettava elämänsä surkea kipu. Kunnianarvoisen elämän jatkuminen pää pystyssä oli kiinni kahdeksastatoisesta sentistä. Kahdeksastatoista vaivaisesta sentistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

three × 2 =

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
Ruokablogien kärki
syyskuu 23, 2017, 8:28 am
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
19°C
Tuntuma: 18°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 72%
Tuuli: 2 m/s LPL
Puuskissa: 2 m/s
Aurinko nousee: 7:12 am
Aurinko laskee: 7:18 pm
Ennuste syyskuu 24, 2017
Päivällä
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
26°C
Tuuli: 3 m/s I
Puuskissa: 5 m/s
Ennuste syyskuu 25, 2017
Päivällä
Verrattain pilvistä, sadekuuroja
Verrattain pilvistä, sadekuuroja
27°C
Tuuli: 3 m/s PPI
Puuskissa: 5 m/s