Kastellista Skalaniin

Kastelli-Kallergin luostari-Thrapsanó-Vóni-Galatas-Mirtiá-Skaláni

Monilla retkillä Kastelli Pediadan alueella olin saanut kuulla sanan Kallergin luostari.  Nyt vihdoinkin piti päästä katsomaan mikä se oikein on.  Se  ei ole vanha luostari vaan vasta muutaman sukupolven ikäinen yhden nunnan hoitama vaatimaton paikka huonon tien päässä.  Miten ihmeessä munkkien hallinnoimiin luostareihin on leveä asfaltti ja nunnien kuoppainen hiekkatie?   Thrapsanon ruukkukylässä kevät oli herättänyt dreijat, sen naapurissa sijaitsevassa Vonin kylässä Jorgos-vanhus piti edelleen puotiaan, mihinkäs sitä nyt enää menisi, ja Marinan luostarissa tapahtui edelleen ihmeitä.  Viides palatsi Galatássa oli ihan piilossa, ei  kylttiäkään missään.  Kun tiesin paikan, näin raunioita kaukaa tieltä, mutta muutoin ei paikalle ollut asiaa.  Nälkä kurni ja niin piti löytää hyvää syötävää iltapäivän myöhäisinä tunteina.  Vanha kunnon Skaláni ei pettänyt!

Näytä Kastellin ympäristössä suuremmalla kartalla

Lisää Kastelli

OLIIVIPUITA  PARTUROIMASSA

Kastellista johtaa pieni ja kapea kuja luostariin vievälle tielle. Sinne on matkaa viitisen hidasta kilometriä.  Miten kujan löytää?  Tai luostarin? Kysymällä kysyvästi ´Móni Kallergi? tai ´Jipedo?`,´ kuuntelemalla vastauksen ja tulkitsemalla sen oikein, sitten vain matkaan!  Kun pääset jalkapallokentän (jipedo) nurkalle, käänny oikealle ja löydät siitä ensimmäiset kyltit. Ne vievät perille vaikka tie kapenee kapenemistaan ja muuttuu kärrypoluksi, nopeus putoaa kymmeneen kilometriin ja kuoppia on niin paljon, että maidosta tulisi tässä kirnussa nopeasti voita.

Tien varrella seisoo vanha Lamborgini-traktori, sen vieressä savuaa nuotio.  Oliivitarhassa pärisee moottorisaha.  Sen kahvassa on nuori mies Jorgos Bitsákis. ´Kymmenvuotiaana karsin ensimmäiset oliivipuut aikuisten johdolla, oliivipuiden hoidosta tuli ammattini, olen tehnyt tätä nyt yli 20 vuotta.  Ei tämä tarha minun ole, laitan tämän vain kuntoon Ateenassa asuvan omistajan laskuun.  Karsin ensin nämä sahalla, sitten saksilla.  Puun pitää olla leveän sateenvarjon mallinen, silloin sisälle pääsee aurinko ja tuuli, marjat kypsyvät samanaikaisesti,  puu on tukeva kiivetä ja korjaajilla on tilaa kopistella marjat alas.´  Hiki pisaroi Jorgon otsalla, tauko tekee hyvää vaikkei kiire olekaan. ´Tämä on hyvää elämää´, sanoo mies.  Hän kertoo miten tarhan laidalla oleva kiviraunio oli asumus toisen maailmansodan aikana, tarhan omistajan perhe rakensi sen elääkseen täällä rauhassa saksalaisilta, jotka olivat vallanneet Kastellin. ´Öljyn hinta saisi vain olla korkeampi, nyt saamme kaksi euroa kilolta, yhdestä puusta tulee parhaimmillaan 20-30 kiloa vuodessa.  Näistä nyt ei tule vielä ensi vuonna mitään, mutta sitä seuraavana tuleekin sitten jo kunnon sato.  Näillä puilla on ikää ainakin sata vuotta´, päättelee Jorgos, ´jos ne kerran toivat tuloa jo 1940-luvulla´.   Kun puut on karsittu ja oksat palavat, kynnetään maa traktorilla.  Ihmettelemme mahtuuko mies ollenkaan kyytiin kun oksat ovat niin matalalla. ´Kypärä päähän´, nauraa Jorgos, ´ei näihin koneisiin voi hyttiä laittaa, emme voisi töitämme hoitaa.´  Se EU:n turvaohjeista.  Saamme neuvon, että luostariin asti tie on hyvä, sitten se huononee niin, että vain jeepillä kannattaa yrittää.  Sanoi sen varmaan virne suupielissä.

KALLERGIN LUOSTARISSA

Tien mutkassa vastaan tulee lammaslauma.  Emme huomaa sitä ajoissa ja lampaat lähtevät väärään suuntaan. Paimen juoksee perään ja saa lauman kääntymään. ´Anteeksi, emme huomanneet!` Ei se mitään´, huitaisi paimen kädellään ja hymyillen, ´tässähän oli useampia autoja, joita ne säikkyivät.´

Luostarilta näköalat laaksoon ovat mahtavat.  Portissa oleva lappu kertoo, että luostari on auki aamuyhdeksästä auringonlaskuun.  Ajamme portista ylös parkkipaikalle.  Kirkon takaa kuuluu ääniä.  Nuori nunna istuttaa kukkia. ´Nyt kun on kaunis ilma vihdoin, päätin ryhtyä töihin´, hän sanoo. `Ei, ette te häiritse, avaan kirkon ovet niin pääsette  sisälle.  Ottakaa tuosta puusta appelsiineja, ihan niin monta kuin haluatte.  Nuo toiset ovat pomeransseja, en osaa tehdä niillä mitään, ne päätyvät kompostiin.´  Olemme kylillä kuulleet että nunna on Thessalonikista ja koulutukseltaan lääkäri. ´Täällä on ennen minua ollut munkkeja, kolme neljä, aina yksi kerrallaan, nyt olen minä.   Vierailijoita tulee auringon laskuun asti, sitten hiljenee, illat ovat aika yksinäisiä..´

Portilla lähtiessämme sisään ajaa jeepillinen kreikkalaisia ja alempana tiellä tulee vastaan auto, jossa pyhäpuvut paljastavat että luostariin ollaan menossa.

 

Thrapsanón ruukkukylä on täällä:

Vonin kylä ja sen ihmeitä tekevä Pyhän Marinan luostari on täällä:

Galatasin viides minolainen palatsi on sijainnut samannimisen kylän eteläpuolella hieman Vonin luostarista etelään.

KERRO MINULLE, ZORBAS!

MIRTIÁ on iso kylä korkealla. Sen melkein korkeimmalla kohtaa on aukio,  jonka laidalla on Nikos Kazantzakisin museo. Kazantzakis on kylän poikia, ollut Kreikan opetusministeri sodan aikana, kirjoittanut mm. Kerro minulle, Zorbas-kirjan, joka on filmattu, ja monta muuta hienoa kirjaa kreetalaisista ja kreikkalaisista. Hänen lausumansa on myös En toivo mitään, en pelkää mitään, olen vapaa. Ne on kiveen hakattu hänen  haudallaan  Iraklionin kaupungin muureilla. Ortodoksinen kirkko piti v. 1957 kuollutta kirjailijaa harhaoppisena eikä suostunut hautamaan häntä pyhitettyyn maahan. Kaupunki kuitenkin antoi vapaalle sielulle hienon hautapaikan Martinengo-linnoituksesta avaran taivaan alta, josta näkyy sekä meri että kaupunki.

 

YKSI PARHAISTA KREETALAISISTA  RAVINTOLOISTA

Viinitarhojen välitse kulki tie kohden pohjoisrannikkoa Skalániin, jossa pysähdyimme nälkäisinä kyläaukiolle.  Nikos Marazakisin taverna on kuuluisa, ei ainoastaan siksi että se on sijainnut täällä jo yli 30 vuotta vaan myös siksi, että se on ollut Kreetan paras taverna v. 2006 – 2007  ja sen jälkeenkin joka vuosi huippujen joukossa. `Ei meillä turisteja käy´, sanoo vanhaisäntä, ´tänne tulevat iraklionilaiset ja vanhat tutut.  Ne, jotka tietävät´.  Perheen omilta viljelmiltä saadaan ensisijaisesti raaka-aineet, lihalla on luottotoimittaja, ollut jo vuosikymmeniä.  Öljy on omaa, viini myös.  Ei lisäaineita, ei ´farmakoá, sanoo Nikos.  Öljyä kuluu vuodessa 2,5 tonnia. ´ Ei se niin kamalan suuri määrä ole, toppuuttelee ravintoloitsija. ´Kun me paistamme perunoita öljyssä, me paistamme ne oliiviöljyssä, emme friteeraa siemenöljyissä.  Kahden kolmen annoksen jälkeen öljy vaihdetaan.  Piirakoita voi paistaa vain kerran, sitten öljy on jo vaihdettava.  Kyllä se kestäisi kuumennusta, siitä ei ole kysymys, vaan siitä että me haluamme tehdä kaiken hyvin.  Oman puutarhan tuotteitakin me käytämme siksi, että silloin tiedämme mitä tarjoamme, hinnasta ei niinkään ole kyse vaan laadusta ja alkuperän tuntemisesta´.

Me tilasimme sesongin herkkuja. ´Härkäpavut ja punajuuret valmistuivat äsken´. No niitä.  Ja vuohta punaisessa kastikkeessa, ” ”katsíka kokkinistó”.  Talon viiniä,  vain puoli kannua.  Saimme isännän ja emännän pöytäseuraksemme ja jälkiruokana olikin vadillinen ”mizithópites me méli”, tuorejuustopiiraita hunajalla.  Vatsat pulleina ahtauduimme autoon . Oliko kukkaro keventynyt kun huippuravintolassa oltiin?  Ei lainkaan, hintataso  sama kuin rannikon turistialueilla mutta laatu olikin sitten jo ihan toinen.

HÄRKÄPAVUT

olivat meilläkin tärkeä viljelykasvi keskiajalla. Nykyisin meillä kasvaa useammin rehuhärkäpapua kuin ruoka-aineeksi sopivia lajikkeita.  Olen muutaman kerran yrittänyt käyttää Suomessa kasvavia härkäpapuja samaan tapaan kuin täällä, mutta en juuri ole onnistunut.  Meillä härkäpavun palon sisälle kehittyy lasimainen kerros, joka ei pehmene kypsennyksessä ja jota ei saa perkaamallakaan pois.  Olen yrittänyt vahtia palkoja niin, että ehtisin poimia ne ennen, mutta se on käytännössä osoittautunut hankalaksi. Jos poimin ne ajoissa, ovat palot usein vielä liian pieniä, muutama päivä myöhemmin niissä on jo tuo lasimainen kerros.

Kreetalla härkäpapu kasvaa talvella, kypsyy keväällä. Palot ovat suuria, ne perataan, poistetaan sulkijat ja kovat kalvot, pilkotaan ja kypsennetään esim. latva- artisokan tai yrttien kanssa. Ne voidaan myös suurustaa muna-sitruunalla tai jauhosuuruksella.  Raakana ei syödä palkoa, vain pavut. Niistä kuitenkin nypäistään itusilmu pois, se kun voi joillekin olla huonosti sulava.  Monilta Välimeren ihmisiltä puuttuvat entsyymit, jotka pilkkovat härkäpavun proteiineja (lathyrismi).  Asia on niin vakava, että entsyymien olemassaolo tarkastetaan jokaiselta vastasyntyneeltä.  Tila korjataan rokottamalla. Kreetalaiset lääkärit huomauttavat, että härkäpapujen kanssa samalla aterialla ei kannata nauttia maitotuotteita mikäli aikoo selvitä ilman vatsavaivoja. Favismi on hyvin harvinainen Pohjois-Euroopassa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

13 + 5 =

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
joulukuu 19, 2017, 12:21 am
Puolipilvistä
Puolipilvistä
12°C
Tuntuma: 8°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 80%
Tuuli: 5 m/s L
Puuskissa: 12 m/s
Aurinko nousee: 7:28 am
Aurinko laskee: 5:14 pm
Ennuste joulukuu 20, 2017
Päivällä
Melkein pilvistä
Melkein pilvistä
13°C
Tuuli: 4 m/s IPI
Puuskissa: 6 m/s
Ennuste joulukuu 21, 2017
Päivällä
Verrattain pilvistä, sadekuuroja
Verrattain pilvistä, sadekuuroja
14°C
Tuuli: 5 m/s IPI
Puuskissa: 6 m/s