Kiuruveden vahvat naiset

Kreetan Maku-kuva/ KiuruvesiKävin keväällä 2012 Kiruvedellä tapaamassa kaupungin vahvoja naisia. He ovat palauttaneet kouluihin lähiruoan ja ihan oikeat aidot raaka-aineet. Samat tekijät ovat Kreetallakin hyvän ja ravitsevan ruoan pohjana. Siellä minne teollinen ruokaa jyrää, menetään maku ja terveys. Uskon vakaasti, että ihminen muuttaa käyttäytymistään kunhan saa tietoa lisä-aineista ja teollisen ruoan haitoista. Hyvät ja oikeat valinnat muuttuvat käytännöiksi sitä mukaa kun tarjoutuu lisää valinnanmahdollisuuksia. Minusta tuntuu, että Kiruvedestä kuullaan vielä. He ovat alkaneet toteuttaa hyvää kuntalaisten toiveet ja unelmat huomioonottavaa hallintoa.

Jos Suomi on kouluruokailussa maailman ykkönen, on Kiuruvesi sen eliittiä!

Kiuruvedellä suositaan lähellä tuotettua luomuruokaa. Raaka-aineet ostetaan paikallisilta yrittäjiltä mikäli mahdollista eikä niitä kierrätetä tukkujen ja keskusvarastojen kautta. Omavaraisuus on lähellä 80 %. Tätä ei ole saavutettu hetkessä, takana on useamman vuoden ponnistelut, sanoo kaupungin ruokahuoltopäällikkö Helena Laitinen. – Jo edeltäjäni, Helena hänkin, loi pohjan tälle strategialle ja me olemme jatkaneet. Tarjouskilpailujen sanamuotoja olemme saaneet viilata, jotta tähän on päästy. Lisäksi meillä on jokaiselle ikärymälle omat painotetut ruokalistansa. Leipä tulee kiurulaisen leipomosta, peruna naapurikunnasta, juurekset omalta alueelta, maito Valiolta, juustot Kolun meijeristä. Keväällä kalakeitossa on jopa madetta, mutta myös hauki, muikut ja kuha maistuvat koululaisille. Teolliset maustesekoitukset, jotka usein sisältävät natriumglutamaattia, on jätetty vähitellen pois, tilalle ovat tulleet luonnolliset yrtit ja mausteet, joita toimittaa paikallinen yrittäjä. Hedelmäsalaatissa ei enää ole purkkiananasta ja persikkaa vaan ihan oikeita kotimaisia marjoja. Teollisten mehujen tilalla on kotimainen marjamehu.

Kreetan Maku-kuva / Kiuruvesi

Lähiruoka maistui Sinisessä Helmessä

Madekeittoa ja nokkosia koulussa!

Onnistumisen taustalla on kaupungin tuki aloitteleville lähiruokaa jalostaville yrityksille. Yrityspuisto Leivosessa toimii mm. Järvifisu, joka jalostaa kolmen järven kalansaaliin ja toimittaa sen eteenpäin sekä muille yrityksille että kaupungille. Päätuote on haukimassa, joka menee kaupungille, mutta sen lisäksi ravintolat, lounaspaikat, Runnin kylpylä, citymarketit ja supermarketit ostavat nyt järvikalaa, kun kerran saatavuus on turvattu. Lisäksi Vieremä ja Leppävirta ovat jo samoilla linjoilla kuin Kiuruvesi. – Pari päivää sitten noudimme 1000 kiloa haukea kalastuskilpailun saalista ja tänään aamulla tuli sisään lisää vielä 100 kiloa haukea perattavaksi, sanoo Järvifisun osakas Arja Luttinen, yksi vahvoista naisista. – Me panostamme laatuun. Perkaamme itse kalat, valutamme ne ja niin saamme ehkä vähemmän valmista tuotetta, mutta sen laatu ja maku ovat ihan toista kuin pakastepussista sulatetun sein maku. Nyt vielä kun saataisiin tuohon naapuriin yrittäjä, joka ottaisi huolehtiakseen kalapuikkojen ja kalapihvien valmistuksen. Meiltä tulee heille valmista massaa. Tässä Leivosessa olisi tilat, ja kysyntäkin on jo valmiina, ei puutu kuin yrittäjä! Osaisimme helposti jopa auttaa laskemaan liikevaihdon määrän, hän toteaa. –Seinän takana naapuritiloissa toimii myös villivihannes-, yrtti-ja marjayrittäjiä, jotka vuokraavat kaupungilta tiloja tarpeen mukaan omaan käyttöönsä. Hinta ei päätä huimaa, se on nyt 60 euroa päivä, sanoo Henri Huttunen. Marjatilalla on oma Kreetan Maku-kuva / Kiuruvesimehustamonsa, jonka tuotteita kaupunki myös ostaa. Villivihannespuolella on kiirettä, juuri aamulla on lähtenyt kuorma pääkaupungin ravintoloihin. Pienissä salaattirasioissa on siankärsämöä, horsmaa, poimulehteä, vuohenputkea ja muutama kaunis sininen orvokki! Nokkosta olisi mennyt enemmänkin, mutta näin toukokuun lopulla sitä ei vielä tällä korkeudella löytynyt, kertoo villivihannes-ja juuresyrittäjänä toimiva Soile Valta. Kouluissakin on opittu jo pinaattikeiton sijasta syömään nokkossoppaa!

No, ihan tähän tämä ei vielä jää, sanoo ruokahuoltopäällikkö Helena Laitinen. – Kunnassa tehtiin juuri päätös, että kaikissa halinnollisissa toimissa tullaan tästä lähtien noudattamaan samankaltaisia luomun ja lähimmäisen huomioonottamisen periaatteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

19 − eight =

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
joulukuu 17, 2017, 11:29 pm
Verrattain pilvistä
Verrattain pilvistä
14°C
Tuntuma: 10°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 87%
Tuuli: 6 m/s L
Puuskissa: 6 m/s
Aurinko nousee: 7:27 am
Aurinko laskee: 5:13 pm
Ennuste joulukuu 18, 2017
Päivällä
Melkein pilvistä, sadekuuroja
Melkein pilvistä, sadekuuroja
17°C
Tuuli: 4 m/s L
Puuskissa: 6 m/s
Ennuste joulukuu 19, 2017
Päivällä
Melkein pilvistä
Melkein pilvistä
14°C
Tuuli: 4 m/s LPL
Puuskissa: 6 m/s