Kokkino Horion lasipaja

1-1-IMG_7284

Siellä se oli vanhalla paikallaan tien risteyksessä. Kunhan ensin löysi tiensä Kokkino Horioon.  Opastukset tien varsilla olivat olemattomia. Alue on täynnä uuden uutukaisia ulkomaalaisille myytyjä villoja, niin ettei entistä näkyvyyttä yli kylän kattojen enää ole.

Lasipajasta löytyi Andreas Tzombanakis, joka on aina tehnyt käsillään sitä mitä on tykännyt, ollut utelias ja kokeillut ja katsonut mihin ideat vievät.  Perhe oli kotoisin täältä, mutta muutti Ateenaan pojan ollessa 12-vuotias. –Menin varhain metallimiehen ja sepän oppiin, kävin iltaisin ammattikoulua ja kun valmistuin 17-vuotiaana, aloin tehdä hommia itsenäisesti. Valmistin metallista koriste-ja käyttöesineitä, mm. valaisimia.  Kun sitten Ateenaan alkoi tulvia väkeä yhtä enemmän ja kaupunki tuli ahtaaksi ja rumaksi, muutin takaisin tänne kotikylään. Täällä minulla oli tilaa kokeiluihini ja saatoin pistää alulle kaikenlaista mukavaa.  Kun tein valaisimia, tarvittiin niihin tietenkin lampunvarjostimia. Päätin hankkia ensimmäisen lasinsulatusuunin, rakensin sen itse, opettelin kaiken tarvittavan, ja aloin harjoitella. Tuli siitä jotain. Materiaalina käytin kierrätyslasia, sitä kun kukaan ei ottanut talteen. Pyysin naapureita ja asiakkaita ja tuttavia auttamaan  ja samalla tavalla saan raaka-aineen tänäänkin. Sitten opettelin käyttämään metallioksideja värien aikaansaamiseksi ja nyt ollaan tässä.  Viimeisimpänä olen opetellut sulasta lasimassasta tekemään suuria levyjä. Niistä tas voi koota monenlaista.  Kuten suuria komeita valaisimia, joita olin jo nähnyt Vamosissa Liakotossa, jossa myös kahvilan pöydät ovat paksua värikästä lasimassaa.

–          Kun sitten kokeilin kaikenlaista, tuli mieleeni myös tehdä vihreä katto.  Kun tämän verstaan tieltä kaivettiin maata pois, siirsin sen syrjään ja lopulta peitin sillä katon. Sehän kukki ja kasvatti paksun heinikon.  Sen alla on talvella monta astetta lämpimämpää kuin muissa tiloissa ja kesällä se viilentää hyvin. Sitten kokeilin myös rakentaa seiniä savesta ja oljista. Niitä on tuolla ravintolamme puolella. Tosin se ei tänä vuonna ole auki, ei ole kävijöitä niin paljon että se kannattaisi. Olen tässä siirtämässä tätä elämäntyötäni pojalleni.

1-1-IMG_7276

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

10 + 2 =

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
marraskuu 24, 2017, 11:13 am
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
18°C
Tuntuma: 17°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 77%
Tuuli: 4 m/s L
Puuskissa: 4 m/s
Aurinko nousee: 7:08 am
Aurinko laskee: 5:12 pm
Ennuste marraskuu 25, 2017
Päivällä
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
18°C
Tuuli: 2 m/s LPL
Puuskissa: 3 m/s
Ennuste marraskuu 26, 2017
Päivällä
Puolipilvistä
Puolipilvistä
19°C
Tuuli: 3 m/s LPL
Puuskissa: 4 m/s