Kummioliivipuut

 

Jouluaattona oliivipuuhun syttyvät tähdet

 Ryhdy kreetalaisen oliivipuun kummiksi 

 

Saat nimikkopuun ja kolme litraa sen tuottamaa öljyä pöytääsi. Oliivipuu symboloi rauhaa ja sivistystä. Niitä istutettiin sinne minne haluttiin kulttuurin juurtuvan. Hankkimalla kummipuun tuet viljelijää, opit oliivin mielenlaadun ja vuodenkierron. Voit tulla ja istahtaa oman puusi alle ja ryhtyä vaikka filosofiksi tai runoilijaksi. Autat säilyttämään Välimeren kulttuuria ja maisemaa, kohta jo uhanalaista, johon kuuluvat  hopeanvihreät oliivipuut ja ikiaikaiset oliivilehdot. Puut ja metsät ovat maapallon keuhkot, puuta tukemalla autat myös maapalloa hengittämään.

Voit olla kummi kahdella tavalla.

  •  Olet oliivipuun kummi ja saat 3 litraa öljyä tarhastasi, kunhan tulet noutamaan. Vuosihinta 60 €.
  •  Olet oliivipuun kummi ja postitan sinulle 3 litraa tarhasi öljyä. Vuosihinta 60 €+35 €.

Voit myös antaa  kummiuden lahjaksi. Saat silloin lahjakortin, jonka voit antaa tulevalle kummille.

 

Kun olet valinnut tarjolla olevasta neljästä tarhasta sen, joka sinua eniten miellyttää, voit käydä verkkokaupassamme  maksamassa valitsemasi summan. Maksettuasi  vuoden kummiuden 60 €  (tai 60€+35 € jos haluat öljyn postitse) saat siitä vahvistuksen. Sitoudut vain vuodeksi kerrallaan, et useammaksi. Vuoden kuluttua kysymme, haluatko jatkaa. Jos haluat antaa  kummipuun lahjana, kerro siitä sähköpostitse raila@kreetanmaku.fi, niin  lähetän sinulle hänen nimellään olevan kummitodistuksen!

Maksamastasi summasta menee alvia 24 %,  runsas kolmannes  menee suoraan viljelijälle, joka näin saa öljystään paremman tuoton ja kimmokkeen hoitaa tarhaansa  hyvin. Olen valinnut hyvin erilaisia tarhoja ja viljelijöitä saaren eri puolilta. Kaikkia kuitenkin yhdistää sama halu hoitaa hyvin tarhojaan ja tuottaa erinomaista öljyä.

Ostovahvistuksen jälkeen saat noin kolmen arkipäivän päästä sähköpostiisi kummitodistuksen ja ohjeet öljyn noutamiseksi. Talleta ne ja printtaa tarpeen vaatiessa. Kuvan puustasi saat samassa postissa.

Jos et pääse noutamaan öljyäsi, lähetämme sen sinulle postitse! Jos tiedät jo nyt ettet pääse noutamaan öljyä, valitse silloin vaihtoehto 60+35 €.  Siihen sisältyy kummiuden lisäksi 35 euron postitus-ja pakkausmaksu.

Jos uusit kummiuden, toimi silloin samalla tavalla: mene verkkokaupaamme,  valitse tarhasi sekä toimitustapa, tunnistamme kyllä oletko uusi vai vanha kummi. Puusi kuvaa en lähetä uudelleen, oletan, että se on tallella. Jos olet sen kadottanut ja haluat uudelleen, kerro, niin saat sen toki muutaman päivän päästä maksamisesta.

Käydessäsi tarhalla saat ehkä uusia ystäviä ja elämyksiä, pääset sisäpiiriin, tapaat oikeita aitoja kreetalaisia. Puun juurella istuen ja unelmoiden voit aloittaa uuden elämänvaiheen, voit ryhtyä vaikka  filosofiksi. Kerron uutiskirjeessä kolmasti vuodessa mitä puulle kuuluu.

valitsetarha.jpg korjaasatoa
öljyä

Tule tapaamaan puutasi!

Oliivipuun öljyllä on voideltu syntyneet ja kuolleet, se on palanut lampuissa silloin kun sivistyksemme pohjaa on luotu, sen valossa on papyruskääröihin kirjoitettu kulttuurimme ensimmäiset teokset, se paloi viisaiden neitsyeiden lampukoissa, sillä voideltiin olympiavoittajat, sillä selvittiin nälänhädistä ja katovuosista, sillä on ravittu tuhannet sukupolvet. Se on kaunistanut ihon, se on ollut lääke ja voide, siitä saadaan saippuaa, se estää ruostumista ja lahoamista, puun vihdakset ovat eläinten ravintoa ja karsitut oksat lämmittävät talvella. Oliivipuu on yhtä kuin sivistys ja kulttuuri.

Välimeren maisemaan kuuluvat olennaisena osana ikivanhat oliivipuut, jopa tuhansia vuosia vanhat! Ne ovat luonnon meillä säästämiä kulttuurimuistomerkkejä, kulttuurihan tarkoittaa viljelyä, hoitamista, hoivaamista. Kun vielä monet tarhat ovat edelleenkin luonnontilassa, niitä ei ole koskaan  muokattu konein, niitä ei ole keinolannoitettu,  rikkaruohoja ei ole hävitetty myrkyin, puita ei ole ruiskutettu, puita ei edes ole kasteltu, on kyseessä jo harvinainen ekologinen ympäristö, jonka kasvimaailmakin on aivan erilainen kuin kyntömailla. Luonnontilaiset, kaukana asutuksista sijaitsevat tarhat ovat myös eläinten yhä harvinaisemmiksi käyviä turvapaikkoja. Tällaista tarhaa viljelijät arvostavat. Se,  jolla sellainen on, ottaa sen tarhan tuotosta öljyn oman perheensä käyttöön. Kuitenkin on hyvä muistaa, että missään Kreetalle oliivit eivät ole tehoviljeltyjä, maan pinnanmuodot estävät sen toistaiseksi! Korjuukin tapahtuu käsin, tosin käsin liikuteltavien  haravien avulla, mutta ei koneellisesti, kuten muutamissa alavampien  maiden tarhoissa.

Oliiviöljyä tulee puun koosta ja iästä riippuen keskimäärin 12 kiloa. Joka toinen vuosi on hyvä, joka toinen huono sato. Öljypuun kummi saa sadosta riippumatta 3 litraa oliiviöljyä viljelijältä joko noutamalla tai postitse jos niin sovitaan. Yhden puun sato on liian pieni määrä erikseen valmistettavaksi, niinpä viljelijä korjaa sadon tarha kerrallaan. Vuodenvaihteen molemmin puolin kerätyistä marjoista erotettu öljy on noudettavissa aina marraskuun alkuun mennessä, jolloin katsomme  kummipuiden uuden satokauden alkavan.

Kun oliivipuita tarpeen vaatiessa karsitaan ja leikataan, saadaan sekä polttopuuta että vihdaksia eläinten ravinnoksi. Polttopuut palavat talvella iloisesti kamiinassa, zombassa,  joka  lämmittää asunnon. Kamiinalla voidaan valmistaa myös ruokaa.

Oliiviöljyvalmistamon tuotantoketjun loppupäästä saadaan kiinteää massaa, joka puristetaan polttoaineeksi ja lannoitteeksi. Sakkainen, tankin pohjalle saostuva öljy menee teollisuuden käyttöön. Kun haluat tietää kaiken oliiviöljystä ja oliivipuusta, hanki silloin e-kirja Neitsytöljyn mustattu maine täältä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? *

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
kesäkuu 23, 2017, 4:51 am
Selkeää
Selkeää
20°C
Tuntuma: 19°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 68%
Tuuli: 1 m/s L
Puuskissa: 1 m/s
Aurinko nousee: 6:09 am
Aurinko laskee: 8:42 pm
Ennuste kesäkuu 24, 2017
Päivällä
Melkein selkeää
Melkein selkeää
33°C
Tuuli: 2 m/s PPL
Puuskissa: 3 m/s
Ennuste kesäkuu 25, 2017
Päivällä
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
32°C
Tuuli: 2 m/s P
Puuskissa: 3 m/s