Kurnanjärvi (Kournas)

Kreetan maku-kuva Kurnajärvestä

Turkoosinvärinen Kurnajärvi on suuri lähde vuorten sylissä

 

Valkoisten vuorten pienessä etutaskussa syvällä on Kurnanjärvi.  Suomalaisittain se ei ole ihan järvi ole, ennemminkin suuri lähde, jonka ympärysmitta on noin 3,5 km.   Turkoosinvärinen vesi hohtaa kuin kristalli kun katselee korkealta järveä, johon korkeat vuoret kuvastuvat.  Sen kaakkoiskulmassa on silmä,  suuri lähde, joka näkyy vain syksyisin kun  vesi  on matalalla.  Talvisin ja keväisin siihen valuu Valkoislta vuorilta sulavesiä juuri silmän ja pari muun lähteen kautta.  Osa lähteistä on niin syvällä, ettei niitä erota.  Järven koilliskulmassa on pieni puro, jota kautta myös vettä valuu jonkin verran mereen.  Pohjassa on myös poistoreikä ja se todentuu sillä, että allas on harvemmin täyttynyt tai tukkeutunut.  Näin kerrotaan kuitenkin aikoja sitten käyneen, jolloin järvessä silloi asustaneita ankeriaita oli löytynyt pelloilta ja oliivitarhoista.  Pohjan kautta arvellaan vettä valuvan Jorjúpolin (Georgioupolis) suuntaan, jossa on useampia lähteitä, joista vesi virtaa mereen.

Kurnan kylä on saanut nimensä järvestä. Sana lienee alunperin turkkilainen pesupaikkaa, ammetta, malja atarkoittava sana.  Järven vanha nimi on ollut Korisía ja sen rannalla on joskus muinaisuudessa sijainnut Korisía Athinán  sekä Ippokorin  pyhättö.   Ippokorin tai Ippokoronan nimestä tutkijat kiistelevät, samoin kuin siitä onko sen niminen paikka tai kaupunki joskus alueella ollut ja jos niin missä.   Nimi lienee tarkoittanut niittyä tai paikkaa, jossa sotilaskäyttöön tarkoitetut hevoset laidunsivat.  Uskotaan, että Ippokorona muuntui venetsilaisten suussa Bicorna-nimeksi  ja myöhemmin Apokoronaksi, joka nykyään tarkoittaa  hallintoaluetta, joka jää Valkoisten vuorten ja  Sudanlahden (Souda)  (Kurnas, Jorjúpolis, Vrisses, Kalives, Vamos jne) väliin.

Kurnanjärvessä voi uida, rannalla on aurinkotuoleja ja  varjoja.  Ankat ja hanhet tekevät seuraa.  Voit myös vuokrata vaikka polkuveneen ja polkea katsomaan josko silmä olisi auki  tai vain nautiskella lähes aina tyynen  ja kirkkaan järven lumosta.  Rannan yläpuolella on jokunen  taverna, joissa saa kahvia, virvokkeita sekä hyvää ruokaa.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

18 − 5 =

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
syyskuu 21, 2017, 11:39 am
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
25°C
Tuntuma: 23°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 60%
Tuuli: 12 m/s L
Puuskissa: 12 m/s
Aurinko nousee: 7:10 am
Aurinko laskee: 7:21 pm
Ennuste syyskuu 22, 2017
Päivällä
Melkein selkeää
Melkein selkeää
26°C
Tuuli: 5 m/s LPL
Puuskissa: 6 m/s
Ennuste syyskuu 23, 2017
Päivällä
Selkeää
Selkeää
27°C
Tuuli: 3 m/s IPI
Puuskissa: 5 m/s