Merirosvoja etsimässä, Rethymnonista Aradenaan

Kreetalaiset merirosvot  (oikealla) taistelevat roomalaisia (tässä=bysanttilaisia) vastaan. Kyseessä on keisari Mikhael II:n 820-luvulla mönkään mennyt yritys vapauttaa Kreeta; amiraali Foteinos pääsi nippa nappa pakoon kevyellä kaleerilla takaisin Konstantinopoliin kertomaan tappiosta, mutta kuvan keskellä verissään makaava mies on hänen huono-onnisempi kollegansa Damianos, joka kaatui taistelussa arabeja vastaan. Tarkennukset ja kuvaus: Nikolai Kalvialainen.

Kreetalaisessa suvussani kiertää legenda, jonka mukaan Galitakit (Rantaset) saapuivat Sfakian suunnalta kauan sitten. Kylä, jossa joku suuri pakoon lähtemisen aiheuttanut tragedia oli tapahtunut, näkyisi Vrissesin yläpuolella Valkoisten Vuorten rinteillä.  Myöhemmin suku hajosi niin, että Rethimnonissa on joitain Gialitakeja, samoin Iraklionissa, Gouvesissa ja Lasithissa. Kesällä 2012 lähdin tyttäreni ja kaveriensa kanssa selvittämään olisiko tarinassa mitää totta.

Kreetan merirosvomenneisyys

Pakkauduimme autoon, tytär, tyttärenpoika sekä suomalaisia kavereita. Rethimnonista kohden Sfakiaa ajaessamme palautimme mieliimme saaren merirosvomenneisyyttä. Kreetalaiset eivät pidä asiaa kovin kunniallisena ja mieluummin vaikenevat, mutta historioitsijat ja tutkijat tietävät hyvin, että merirosvous liittyy tähän saareen yhtä olennaisesti kuin muihinkin rannikoihin ja merialueisiin sekä Välimerellä että muualla. Jos meriteillä ryöstettiin ja häiriköitiin, ei kaupankäynti kukoistanut, eivät tavarat eivätkä ihmiset liikkuneet, ei myöskään raha eivätkä uudet ajatukset.

Kreetan lähes tuhat vuotta kestäneen bysanttilaiskauden (395-1204) katkaisivat runsaaksi vuosisadaksi (824-961) saraseenit, islaminuskoiset Andalusiasta karkotetut merirosvot, jotka ottivat saaren haltuunsa Abu Hafs Omarin johdolla ja perustivat Kreetan emiraatin. Tämä piraattijoukko hävitti Gortysin ja muutkin saaren bysanttilaiset kaupungit ja onnistui myymään yli puolet saaren silloisesta väestöstä (noin 100 000 as) orjiksi uskonveljilleen. Pienen jokipahasen suulle pohjoisrannikolle he rakensivat piraattilinnoituksen Al-qhandakin, josta myöhemmin kasvoi Iraklion. Tähän arabialaisaikaan saarella liittyy myös sokeriruo’on tulo ja alkeellinen sokerinvalmistus. Sokerin arabiankielinen nimi qand on ilmeisimmin antanut vanhan Candia-nimen Iraklionille ja myöhemmin koko saarelle. 1200-luvun ristiretkeläisen (Matthew Paris) vanhalla englannilla kirjoittamassa runoeepoksessa saari esiintyy Candylandina. Dansukker valmistaa vieläkin Kandisukkeria, ruskeita suuria kiteitä. Sitä löytyy 250 g pahvipakkauksissa ja aion kantaa sitä tuliaisina kreetalaisille tutuilleni ja kysyä tuntevatko he lainkaan saarensa sokerinvalmistuksen historiaa. Sokeri ja merirosvot siis liittyvät yhteen. Sokeriruokoa kasvaa täällä edelleenkin kaikkialla, se on se ihan tavallinen ´kalámi´, jota löytyy sieltä missä on makeaa vettä, kuten joenuomista. Kreetan keskiaikaisesta sokerintuotannosta lisää täällä!

1-clip_image0401.jpg (700×311) - Google Chrome 24.7.2013 215530

Bysantti saapuu vapauttamaan Kreetaa merirosvoista

Kreetan ortodoksien häpeällinen asema islaminuskoisten orjakauppiaiden alamaisina ärsytti Bysanttia. Keisari lähetti Nikiforus Fokasin vuonna 961 saarelle suuren laivaston ja sotajoukon kera. Tarinan mukaan laivasto otti ensimäisen maakosketuksen pienellä Rethimnonista länteen olevalla Petrésin ranta-alueella. Siinä mereen virtaa joki, josta saatiin laivaväelle juomavettä. Sotaväkeä oli sadoissa laivoissa jopa kymmeniä tuhansia! Lippulaiva kantoi nimeä To Proto Helidoni, ensimmäinen pääskynen, joka edelleenkin on lahdenpohjukan ja siinä toimivan hyvän kalatavernan nimi. Bysanttilaiset ottivat tuekseen sfakialaiset, jotka eivät olleet alistuneet arabivaltaan. He olivat jopa pistäneet pystyyn oman hallintonsa, jossa vanhojen neuvosto gerousia harjoitti ylintä päätösvaltaa. Bysanttilais-sfakilaisten yhteiset karkoitustoimet onnistuivat ja niin Kreetan emiraatti lakkasi olemasta ja saari palasi taas ortodoksisen emäkirkon helmoihin. Sfakialaiset saivat erityiskiitoksena vapautuksen veroista. Takapenkillämme istunut nelivuotias ymmärsi osan tarinasta ja kurkki, josko vielä näkyisi merirosvolaivoja rannalla.

1-Merirosvoja etsimässä, osa 2 - Microsoft Word 11.7.2014 160822

Merirosvot saavat ansionsa mukaan ja joutuvat kattilaam

 

Myöhemminkin venetsialaiskaudella meri oli rauhaton, rannikolla ei ollut hyvä asua muualla kuin linnotetuissa kaupungeissa, jollaisia olivat Candian lisäksi Rethimnon ja Handaka, eli nykyinen Hania. Genovalaiset ja muutkin häiritsivät lihavia venetsialaisia kauppalaivoja ja ottivat saalikseen sen minkä saivat. Kun venetsialaisten oli aika jättää saari 1669, he jättivät kyllä pääsaaren, mutta eivät lähteneetkään pieniltä satamansuita vahtivilta linnoitussaarilta vaan hyökkäilivät sieltä saapuvien turkkilaislaivojen kimppuun. Nyt oli siis venetsialaisten vuoro olla merirosvoja ja paikoin tilanne jatkui aivan 1700-luvun alkuun asti, kuten esim. Spinalongassa. Kun tuli turkkilaisten aika poistua 1898, eivät suinkaan kaikki lähteneet, vaan osa linnoittautui taas pienille saarille satamansuille ja ryösteli sieltä käsin saapuvia ja lähteviä. Tästä vaivasta päästiin eroon kun levitettiin huhua, että spitaalitautisia täynnä oleva laiva oli oli juuri ankkuroitunut Spinalongaan. Turkkilaisille merirosvoille tuli niin kiire, että osa hukkui paniikissa.

 

Sfakialaiset merirosvot

Entäs sitten sfakialaiset merirosvot? Kreetalainen versio luomistarinasta kertoo, miten Jumalan luo ehtivät ensin malevisilaiset, amarilaiset, sitialaiset, hanialaiset jne. Malevisin laakson asukkaat ja sitialaiset saivat viinirangot, Amarin laakson väki kirsikat ja mantelit ja muut sen kaltaiset hedelmäpuut, Messaran tasanko viljan, hanialaiset appelsiinit ja oliivipuut jne. Viimeisinä paikalle ehtineet sfakialaiset komentelivat ja kovistelivat Jumalaansa ja kyseenalaistivat luomislahjojen jakamisen tasapuolisuuden. Jumala katseli näitä hampaisiin saakka aseistautuneita kukkopoikia huvittuneena ja sanoi: -No, jos te olette sitä mieltä, että olette saaneet vain kiveä kasvavan mäen, niin seisahtukaapa hetkeksi. Sfakialaiset tekivät niin. Jumala kysyi: – No, mitä te näette? – Me näemme kirsikkapuut tuolla ja viljapellot tuolla ja hedelmäpuut tuolla ja oliivipuut tuolla ja laivat merellä. Mutta meillä on vaan kiviä. – Nyt kun te olette täällä saaren katolla, niin eikös kaikki minkä te näette, ole teidän? Menkää ja ottakaa…! Siitä lähtien sfakialaiset ovat totelleet saamaansa käskyä. Kolmannes sfakialaisista on kulkenut vuorilla karjan perässä, kolmannes kyntänyt meriä kaupaten ja loput kaapaten. Naiset ja muut paikallaan pysyneet ovat viljelleet kiviä. Sfakialaisen luonnolle ei edes kelvannut kuolla sänkyyn, se oli naisten ja muiden heikkojen häpeä; kunnon mies kuoli saappaat jalassa joko merellä tai polulla tai taistelussa. Morsiamenryöstöt ja verikostot ovat olleet arkipäivää. Tapella sfakialaiset ovat aina osanneet. Niin paljon, että turkkilaistenkin oli ryhdyttävä erikoistoimiin sen jälkeen kun olivat saaren 1669 valloittaneet. Sfakialaiset eivät taipuneet turkkilaiskomentoon vaan häiritsivät näitä muidenkin edestä. Niinpä Rethymnonin ja Hanian väliin oli perustettava Sfakian lääni, joka oli olemassa vuoteen 1913 saakka. Sen pääkaupunki oli Vamos ja sieltä käsin turkkilaiset tuhansien sotilaiden armeijat kulkivat milloin pohjoisesta etelään, milloin etelästä tai idästä pohjoiseen sortaen ja alistaen sfakialaisia. Pienet sfakialaiset iskujoukot tekivät huomattaaa tuhoa väijyen solissa ja rotkoissa. Jos joku alue Kreetalla on verinen, niin juuri Vrissesistä ylös Askifuun johtavat solat. Tuhansien turkkilaisten nimettömät ruumiit ovat hautaamattomina niissä maatuneet.

Nousu vuorille ja lasku merelle

Me jatkoimme matkaa Vrisssesiin ja nousimme sieltä rivakasti Karesin tasangolle. Embrosnero ja Daskalojannis mainittiin, mutta emme jääneet kiinni tarinoihin vaan pinkaisimme Askifúhun. Pysähdyin suutari Gialedakisin verstaan eteen. Verstas oli tyhjä ja paikalla saapunut leski kertoi miehensä kuolleen noin kolme kuukautta sitten. Poika jatkaa edelleen sfakialaisten saappaiden valmistusta. Verstaan ulkopuolella tunsimme leivän tuoksun, joka veti meidät nenästä leipomoon. Uunista purettiin juuri sfakialaisten korppujen aihioita, pieniä pitkiä leipiä, jotka revitään paloiksi ja kuivatetaan korpuiksi. Niissä on hiukan makeutta ja selvä neilikan tuoksu. Me emme jääneet odottamaan korppuja, ostimme pari tuoksuvaa pitkoa matkaevääksi. Kaikki sfakialainen oli nyt kovaa valuuttaa.

Kuuman vuorten ylityksen jälkeen meri kutsui. Kun pohjoisrannikolla puhaltaa meltemi eikä aina ole asiaa uimaan, on etelärannikolla useimmiten tyyntä melkein iltaan asti. Ajoimme Stavros-tavernan rantaan ja antauduimme meren hyväilyille ja kuumalle hiekalle, joka oli täynnä kotiloita. Tänne tavernaan retkemme viimeksi päättyi. Täältä sitä pitää jatkaa. Täytettyjen tomaattien ja mussakan ja kalmarien, salaatin ja tsatsikin ja retsinan jälkeen olimme valmiita Sfakian valloitukseen.

1-IMG_6452

Peräkylään

Jo kaukaa näimme ne monet mutkat, joille Anopoliin johtava tie on taivutettu. Asfaltti hohti hopeisena nauhana sinisten vuorten kyljessä. Minun mielessäni Anopolis on ollut Kreetan Taka-Hikiä, sivistyksen takimmainen aita ja Agios Joannis sen peräkylän peräkylä, melkein kirosana, naurunaihe, josta ei voi tulla mitään hyvää. Tänne ei yllä hallintovalta, verottaja eikä poliisi. Täällä on omat lakinsa ja tapansa. Täällä ei kumarreta ketään. Täällä ollaan erilaisia, suoraan muinaisten doorilaisten jälkeläisiä, täällä sukulinjassa putkahtelee pitkiä ja vaaleita ja sinisilmäisiä kreetalaisia. Täältäkö siis ovat kotoisin kreetalaisen sukuni luupäät, vaaleat hiukset ja vihreät silmät? Sitäkö verta virtaa tuossa tyttärenpojassa, piraattikopiossa, jonka kovakalloisuutta ei tunnusta omakseen sen paremmin minun kuin anoppikaverinikaan suomalainen suku? Poika on selvästi enemmän omassa elementissään täällä Kreetalla kuin Suomessa, jossa hän räikeästi erottuu omanikäisistään härkäpäisyydessään ja sosiaalisuudessaan. Olen jo jonkin aikaa kutsunut häntä sfakialaiseksi muistaen tarinoita, joita hänen isosisänsä on omista lapsuusajoistaan minulle vuotanut.

1-IMG_6476

Aradenaan

Anopoliin raitilla olivat edelleen olemassa samat tutut tavernat kuin kymmeen vuotta sitten hiukan komistuneina ja kasvaneina, mutta vanhoilla paikoillaan. Emme pysähtyneet, sillä Aradenan silta ja rotko väikkyivät mielissämme. Nuori merirosvo nukkui takapenkillä, nuutuneet seuralaisensa vaihtoivat lenkkarit jalkaan ja askelsivat polulle, joka johti huimaavan rotkon reunalle. Toinen puoli rotkoa oli jo iltapäivän varjossa. Nuoret naiset selvittivät rotkon perinteiseen tapaan kävellen. Katso lyhyt video täältä!

Sinessä auringon hehkun alla erottui silta, yhtä epätodellisena taivaasta laskeutuneena kuin ennenkin. Sen tuotti paikalle noin 25 vuotta sitten Vardinojannis, kreetalainen laivanvarustajaksi ylennyt entinen Agios Joanniksesta kotoisin oleva merenkulkijan pojanpoika, joka piti isoisänsä luona käymistä hankalana siksi, että tie päättyi 140 metriä syvän rotkon reunalle. Siitä piti laskeutua kävellen alas pohjalle ja toista puolta ylös ja sitten jatkaa kävellen kylään. Ateenassa asuvalla laivanvarustajalla ei enää ollut siihen aikaa, helikopterikyyditkin olivat hankalia kun laskeutumispaikkaa ei ollut ja sitä paitsi kyläläisetkin toivoivat parempia kulkuyhteyksiä. Silta muistuttaa kyljellään olevaa Eiffelin tornia. Sen palaset tuotiin kuulemma paikalle helikopterikyydillä alhaalla merellä odottavista laivoista. Niin pääsi pojanpoika tapaamaan isoisäänsä ja mekin, sfakialaisen sukuperän etsijät, vaivatta viimeiselle etapille.

Ajoin autolla paukkuvien siltaparrujen yli. Siinä metelissä merirosvo heräsi. Sillan kupeessa on parkkipaikka ja siinä kanttiini ja jäätelöallas. Sitä vartioi kanttiiininpitäjän kahdeksanvuotias Vasso, johon merirosvo rakastui päätäpahkaa nelivuotiaan päättäväisyydellä. Merirosvo katsoi tyttöä silmiin ja kysyi äidiltään:-Onko Vassolla takapuoli? -Onhan sillä… Otetaan Vasso mukaan, päätti poika. Vaikka merirosvo veti ja kiskoi tyttöä mukaansa autoomme, lupasi ja aneli, ei neidonryöstö onnistunut eikä jäätelöä herunut. Totisena ja vankkana seisova Vasso ojensi rosvollemme mandariinin, jonka poika hylkäsi. Ei tullut naimakauppoja tällä kertaa, mutta lupasimme saapua uudelleen muutaman vuoden päästä.

1-IMG_6458

Agios Joannis

Agios Joannis ei ole kuin kreetalainen kylä, talot tiiviisti toistensa kyljissä. Tämä kuten Anopolikin, on hajallaan. Pieniä kiviaitojen reunustamia polkuja risteilee asumusten ja puutarhojen välissä, viisitoista henkeä, pääasiassa vanhuksia,  on jäljellä, sanoi kanttiininpitäjä. Emme tapa yhtäkään vaikka siesta alkaa jo olla ohi. Kaikki ovat sisällä taloissaan tai pihojen varjoissa. Parkkipaikalla on edelleenkin pari lammastarhurien autoa, molemmat ilman rekisterikilpiä. Ei niistä ole tarvinnut välittää kun vain pysyy sillan tälla puolella. Pari haukkuvaa koiraa, jokunen ruskea kana. Hautuumaalla on on yksi Vardinakisien hauta mutta yhtään Gialitakista emme löydä eikä yksikään haamu nouse meitä tervehtimään, vaikka merirosvojen jälkeläinen paukuttaa hautausmaan rautaporttia hennoilla käsillään. Näin pieni kivinen kylä!

Aradenan autot

Yllätyksien kahvila

Paluumatkalla päätämme pysähtyä kahville. Kahvilassa voisi tiedustella. Valitsemme yhden, jonka olen muistavinani vanhoilta retkiltäni tänne peräkyliin. Sisällä hääri nainen paidassaan Caribbean Pirates-logo. Toisessa pöydässä istuu pappi ja pari miestä. -Voisittekohan auttaa? Yritämme selvittää onko näillä main joskus, ehkä parisataa vuotta sitten, asunut sellaisia, joiden sukunimi olisi voinut olla Gialitakis? Suvussa kiertää tarina…, aloitin. Kukaan ei muistanut mitään. Pappi nouti kahvilan hyllystä paksun Sfakian historian. Se on oikeastaan henkilöluettelo sfakialaisista, joista aiemmissa aikakirjoissa on jonkinlainen merkintä. Ei löytynyt Gialitakeja, ei edes samaa sananjuurta olevia nimiä, ei muita kuin Gialedakisit Askifússa, ne, joilla oli samanlainen kallo kuin tyttäreni kreetalaisella isoisällä, mutta jotka eivät meitä hyväksyneet sukuunsa.  Seurassamme ollut nuori merirosvo sen sijaan löysi uuden kiinnostuksen kohteen. – Äiti, onko tämä Musta Mies? Syökö se minut? Pureeko se? Ja samassa nelivuotias jo tutki sormillaan papin partaa, keikautti itsensä hämmästyneen miehen syliin ja tillitti suoraan silmiin. – Onkos tämä lapsi kastettu, aloittai pappi varuillaan ja piteli poikaa käsivarren mitan päässä polvellaan. – On, on.. ! Samassa pappi ja poika löysivät naurun ja niin pikku merirosvo ratsasti laukkaa uuden ystävän polvella riemunkiljahdusten täyttäessä koko terassin! Kumahtelevat kellot kutsuivat pappia virantoimitukseen, mutta pikkupoika ei niin vain olisi luopunut vastalöydetystä kaverista. – Otetaan pappi mukaan, ehdotti, autoon mahtuu. Pojan äiti sen sijaan teki vastaehdotuksen: jospa jätämme pojan tänne Mustan Miehen vieraaksi viikoksi tai pariksi ja tulemme myöhemmin noutamaan. Kumpaakaan ehdotusta ei kannatettu. Menin sisälle maksamaan kahvejani. –Sisareni tuossa sanoi, että sinä olet käynyt täällä aiemminkin… aloitti mustapaitainen ystävällisen tuntuinen kahvilan omistaja. – Joo, on siitä jo aikaa, jokunen vuosi, jokunen vuosikymmen….tätä terassia ei silloin ollut ja tuo tytärkin taisi olla aika pieni… – Se rakennettiin tänä keväänä sanoi mies ja katsoi minua syvälle silmiin ja hymyili. – Kyllä se olet sinä, muistan minä nyt…! Tarjoan rakit, istukaa nyt alas vielä hetkeksi….En tiedä mitä mies muistaa, sillä minä en muista. Kotiin päästyäni kaivoin vanhan opaskirjani esiin ja sen mukaan pysähdyimme ehkä tässä ja juutuimme juttusille paimensauvaa muotoilevan isokokoisen miehen kanssa, joka kertoi olevansa yksi Vardinojannisin pojanpojista, vanhin seitsemästä samankokoisesta, jotka kaikki olivat vaimoa vailla.  Kysyi silloin jäisinkö. En jäänyt  nytkään.

1-IMG_6491

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

four + 17 =

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
joulukuu 19, 2017, 12:15 am
Verrattain pilvistä
Verrattain pilvistä
12°C
Tuntuma: 8°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 81%
Tuuli: 6 m/s L
Puuskissa: 6 m/s
Aurinko nousee: 7:27 am
Aurinko laskee: 5:13 pm
Ennuste joulukuu 19, 2017
Päivällä
Puolipilvistä
Puolipilvistä
14°C
Tuuli: 3 m/s LPL
Puuskissa: 5 m/s
Ennuste joulukuu 20, 2017
Päivällä
Melkein pilvistä
Melkein pilvistä
13°C
Tuuli: 4 m/s IPI
Puuskissa: 6 m/s