Naapurin kissa asuu jääkaapin alla

20140623_004939

Onnellisena uinuva Athinulla uudessa perheessään

Kissa jääkaapin alla

Seinänaapurininani on nuorehko albaaniperhe pienen tyttärensä kanssa. Isä  on käynyt jo pari kertaa pyytämässä, että antaisin heille yhden pennuista leluksi kun ´tytär niin haluaa´.  Tytär on noin vuoden ja kävelee. Sanoin, etteivät nämä pennut ole leikkikaluja, en anna. Eivät ne osaa vielä leikkiä ihmisen kanssa ja olla leikkikavereita. Ne pitää osata kouluttaa siihen. Isä poistui luotani selvästi ärsyyntyneenä. No, viikko sitten perjantaina heille ilmestyi pentu. Sunnuntaina illan suussa perheen nuori äiti, Anette, luuttusi lattioita ja terassia  ja nosti pennun yhteiselle rapputerassillemme kankaan päälle, sulki ovensa ja jätti  kissavauvan naukumaan siihen yöksi. Minulla oli ulko-ovi samaan aikaan auki. Omat pentuni menivät katsomaan itkevää ihmettä, joka peruutti ja peruutti kunnes putosi terassilta.

Koputin naapurin oveen. Minun on hankala puhua Anetten kanssa, sillä meillä ei ole yhteistä kieltä. Hän ymmärtää jonkin verran kreikkaa, muttei paljon. Sain hänet sentään ymmärtämään, että pentu putosi ja näytin minne. Ulkona oli jo pimeää ja pentu harmaankirjava, mitä parhain maastoväri valoissallakin. Menin avuksi taskulampun kera ja löysimme pennun äänen perusteella  ensin piilosta lautakasan takaa seinän vierestä. Purimme lautakasan. Pentu pakeni suuren oliivipuun reikäiseen juureen ja piiloutui sinne. Kun olin raivannut tieni tiheän aluskasvillisuuden läpi, karkasi pentu pidemmälle enkä voinut kivisessä ja piikkisessä maastossa kontata. Anette piteli lamppua. Poistin aikamoisen määrän kuivaa ruohoa ja oksia kunnes sain pentua niskasta kiinni. Toin sen sisälle omalle puolelleni ja annoin sille maitoa. Se joi ahnaasti kaiken. Annoin Anettelle lyhyen oppitunnin kissan käsittelystä ja hoidosta. Hän ei ymmärtänyt että näin pienelle pitää antaa ruokaa usein, että se kasvaa paljon  ja nopeasti. Sillä pitää myös olla vessa tai hiekkalaatikko. Sitä hän ei ollenkaan käsittänyt, uloshan se menee!  Ulos? Viisi-kuusiviikkoinen? Yksin? Ilman emon opastusta? Hänestä pentu ei ollut lainkaan mukava kun se ei tule kutsuessa. No, ei kai se tule kun se pelkää. Ei tuon ikäinen tule, se pitää opettaa tulemaan. Se vaatii kärsivällisyyttä ja syliin ottamista, puhumista, huomiota. Nostin pennun hänen kasvojensa tasalle ja pyysin hengittämään sen naamaan, jotta saa ihmisen tuoksun eikä pelkää. Se oli hänelle kauhistus. Hän ei  uskaltanut ottaa pentua syliin tai edes koskea siihen. Mitenkä siitä kesy sylikissa ja kaveri lapselle tulee, ellei sitä siihen totuteta? Pentu sylissäni alkoi kehrätä ja lutkuttaa kaulaani, se oli hänestä kovin liikuttavaa. Mutta että ottaisi vastuun pienen kissan elämästä, ei!  Ei kissasta! Ei,ei!

Tiistaina

Illalla ollessani parvekkeella aloin kuulla taas pienen pennun itkua. Ensin ajattelin, että se tulee heidän terassiltaan, mutta sitten tajusin äänen tulevan jostain alapuoleltani. Kävin sanomassa naapureille, että heidän kissansa itkee jossain oliivitarhassa. Ai, onkohan se päässyt ulos, oli sohvalla makaavan miehen reaktio. Hän ei noussut ylös, mutta minä menin etsimään. Löysin pienokaisen ja jo syliin nostaessani se alkoi kehrätä kovaäänisesti. Päätin tuoda sen omalle puolelleni ja olla kertomatta naapureille mitään.  Tulokas hotki lautasellisen ruokaa, joka ei omilleni ollut kelvannut. Nehän pari kolme viikkoa vanhempina ovat vielä tississä kiinni aina kun tilaisuus tarjoutuu. Laitoin maitoa lautaselle, sekin tyhjeni, tosin omani auttoivat. Kaikki neljä päätä olivat sulassa sovussa samalla maitolautasella. Tyhjensin yötä  varten purkkiruokaa. Se ei kelvannut omilleni, mutta pikkuinen on tyhjensi senkin. Sen on täytynyt olla kovassa nälässä.

Sisävessaa etsiessään se hakeutui takkaan, jossa vielä on kevään tuhkat. Sieltä se palasi entistä  harmaampana.  Topi, emokissani, suuttui asiasta ja silloin ymmärsin: Topin keväiset harmaat tassut johtuivat siitä, että hänkin oli käyttänyt takkaa salaisena vessanaan, tai ainakin halunnut. Kissahan ei pissapaikkaansa mielellään toisen kanssa jaa,  haisee niin ikävältä se toinen. Pelastin muuten nojatuolit  kissan kynsiltä niin, että hieroin toppauksiin jauhettua pippuria. Eivät kelpaa enää edes nukkumapaikoiksi, taitaa kutittaa nenää.

Omani asettuivat riviin portaikon alimmalle askelmalle. Siitä on hyvä tarkkailla alapuolella lattialla varovasti liikkuvaa Tulokasta. Tulokas on räväkkä ja se sähahti kuin kuuma kiuas omilleni.  Meillä ei sellaista ääntä ole ennen kuultu eikä kukaan ole koskaan kiroillut kaverilleen. Omat pentuni katsoivat typertyneinä toisiaan ja sitten Tulokasta ja sitten niillä välähti: ne alkoivat kokeilla sihinän tehoa toinen toisiinsa! Aivan kuin pienet lapset! Mopo karkasi tassuista ja siitä tuli sen illan leikki. Pihalla käväissyt emo sisään saapuessan oli aivan kauhuissaan: pennut eivät antaneet hänen nuolla eikä pestä, vaan sihisivät, sähisivät ja karkasivat ja hyökkälivät emon päälle. Se nousi portaita muutaman askeleen omaan rauhaansa ja antoi villiintyneiden pentujen tyhjentää latauksensa.

Keskiviikkona:

Sihinät ovat vaimentuneet, mutta Topi ei Tulokasta siedä, vaikka pari päivää on jo kulunut. Pennut alkavat jo ottaa varovaista kontaktia, niiden luontainen uteliaisuus auttaa tutustumaan. Olen pyytänyt Topia muistelemaan omaa lapsuuttaan. Hänethän oma äiti hylkäsi vielä tuota pienempänä, ei ottanut takaisin vaikka kuinka pentu yritti. Mutta Roosa, naapurin labbis, heltyi ja päästi pienen lutkuttamaan. Topi on selvästi mustasukkainen, minusta. Tulokas on kovin leikkisä ja sillä on minuun samanlainen suhde kuin Topillakin oli, se hakeutuu  luokseni turvaan ja hakemaan hellyyttä.

Tiistaina kysyin naapurin Anettelta mitä pennullensa kuuluu. `Hyvää´, sanoi. `Tuolla se on piilossa jääkaapin alla`.  `Syökö se?` `Syö, juo maitoa… ` En uskonut hänen valehtelevan. Hän todella uskoi pennun olevan jääkaapin alla, vaikka maito happanee eikä pentua näy. Ajattelin, että jos paljastun nopeasti, sanon silloin, että löysin tämän ulkoa ja teillähän on omanne, minähän kysyin…Tulokas on kaunis mustine kämmenineen  ja karkeine karvoineen.  Sillä on ylisuuret tassut ja musta kitalaki!

Perjantaina, juhannusaattona:

Äsken kysyin taas naapuriltani kissanpennun vointia. Tahallanikaan en kysellyt tyttären vointia. – ´Oh, tuolla se on´. Laaja kädenliike käsitti keittonurkkauksen, jääkaapin ja sohvien aluset. -`Näetkö  sitä?` Epävarmasti hymyillen ja silmiin katsoen: -´Joo… on se tuolla jossain..´-´Syökö se hyvin?´ – ´Joo, maitoa….´ ´ Samalla heidän pikkutyttärensä tunki jalkojeni välistä minun puolelleni  ´kissoja katsomaan´.  Kaikki kissani emo etunenässä menivät nyt ensi kertaa lapsen luo, joka säikähti . Anettekin hieman ihmetteli kissojen tuttavallisuuttaa ja rauhoitin häntä sanoen: – Ne varmaan haistavat, että teilläkin on nyt pentu… mikä sen nimi on?` – ´E-e-ei sillä vielä ole nimeä…`sanoi ja otti lapsensa syliin ja postui.

Edellisiltana satuin istumaan kahvilassa, jonne tuli myös nuori kreikkalainen naapurini Panajiotis. Hän oli riemuissaan siitä, että tyttöystävänsä oli juuri astunut laivaan Pireuksessa ja oli matkalla Kreetalle, ei lomalle vaan jäädäkseen aloittamaan aikuisen elämää Panajiotiksen kanssa. Uskouduin elämästä ja eläimistä pitävälle  Panajiotikselle ja kerroin naapurini kissanpennusta. Olimme yhtä mieltä kissankasvatuksen haasteista, aihe on hänelle tuttu, sillä heillä on kotona ollut aina sisäkissoja. Samalla totesimme, ettei kissan tie hiirikissasta sisäkissaksi ole kovin helppo Balkanilla. Vanhat asenteet istuvat syvässä, vaikka haluakin olisi ottaa kissa perheenjäseneksi. Kissa on ihmisten mielikuvissa kynsivä, pelottava ja likainen otus, joka levittää tauteja ja on lapsille erityisen vaarallinen. – ´Jospa antaisit sen Tulokkaan minulle tai jos annettaisiin se yhdessä Alexandralle, tyttöystävälleni, joka on aina halunnut pennun, mutta vanhemmat eivät antaneeet. Minä kyllä osaan kasvattaa kissaa. ´ Niin sovimme asian.

Eilen illalla Alexandra saapui katsomaan pentua ja lähti pentu paidan alla omalle puolelleen. -´Mitä jos nuo naapurit sen tunnistavat?´-´Eivät he tunnista. Eivät ole koskaan ottaneet sitä syliin ja leikkineet sen kanssa, eivät he nyt viikon jälkeen muista muuta kuin että harmaa se oli. Sitä paitsi heillähän on oma piilossa huonekalujen alla. Jos kysyvät, niin kerrotaan, että pentu tuli Alexandran mukana Ateenasta´. -´Hyvä, olkoon sen nimi siis Athinulla!  Ja jos se vaikka sattuisi olemaan poika, silloin se olkoon Pireus…´

Niin muutti Athinulla pihan toiselle laidalle ja meille palasi rauha: kukaan ei sihise enää, ruokakipoilla ei puolustauduta eikä vessaan jonoteta.

Tiistaina

Athinulla on asunut uuden perheensä kanssa jo  neljättä päivää. Albaaninaapurini eivät vieläkään ole huomanneet poikasen puuttumista, sillä tänä aamuna kysyin miten pentu ja tytär oikein tulevat toimeen: – ´Hienosti, olisit nähnyt miten eilen illalla leikkivät yhdessä´,  vastasi sohvalla loikoileva isäntä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? *

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
Ruokablogien kärki
elokuu 20, 2017, 8:55 am
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
23°C
Tuntuma: 23°C
Ilmanpaine: 1010 mb
Kosteus: 77%
Tuuli: 3 m/s L
Puuskissa: 3 m/s
Aurinko nousee: 6:47 am
Aurinko laskee: 8:06 pm
Ennuste elokuu 21, 2017
Päivällä
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
33°C
Tuuli: 4 m/s LPL
Puuskissa: 6 m/s
Ennuste elokuu 22, 2017
Päivällä
Melkein selkeää
Melkein selkeää
31°C
Tuuli: 3 m/s PPL
Puuskissa: 6 m/s