Pieni sisälläni asuva lehmä löysi laitumen

 Alanyan vihanneksia

Tänään sain vinkin: tamperelaiseen Alanya-supermarkettiin saapuu joka torstaiaamu tuoretta tavaraa suoraan Turkista, mm. sellaisia pehmeäkuorisia vihanneksia, joita Kreikassakin käytetään eikä  nahkamaisen paksukuorisia. Pakkohan asia oli tarkistaa.

Satakunnankadun Alanyan näki jo kaukaa: ulkopuolella jalkakäytävän reunassa oli monta vilkut päällä olevaa henkilöautoa, joiden kuljettajat selvästikin olivat sisällä poimimassa kyytiin arkahipiäisiä, kylmää pelkääviä tuoretavaroita. Saavuimme iltapäivän lopulla, jolloin tavaramäärä oli jo selvästi huvennut. Poimin mukaani yhden ison ja vaaleakuorisen kesäkurpitsan, juuri sellaisen, jollaisia jo olen kaivannut. Mukaan pääsi nipullinen persiljaa,  ei muoviin paketoituja harvalukuisia oksia eikä kituliaasti kasvaneita kalliita varsia pienessä ruukussa vaan kunnon puolisen kiloa painava nippu!  Nyt on millä mällätä! Tuoretta minttua otin pari kunnon nippua, nekin samaa kokoa kuin Välimerellä. Ei minulla ole käyttöä kuin yhdelle, mutta käyn vähän väliä jääkaapilla avaamassa muovipussia, jossa mintut ovat, työnnän pääni sisään ja vedän tuoksua keuhkot täyteen. Ihan kuin kesä olisi jo täällä. Ai että! Pieni sisälläni asuva lehmä poimi koriin myös kaksi nippua pinaattia. Ei pelkkiä arvokkaita ohueen rasiaan pakattuja lehtiä, jotka katoavat kypsennyksessä, vaan kokonaisia kasveja, joissa on varret tallella. Niitähän tarvitaan, kun pinaatista tehdään ruokaa eikä nautita pelkästään salaatissa.  Valitsin vielä pussillisen pieniä vihreitä paprikoita, pehmeäkuorisempia nämäkin kuin Hollannista saapuvat, kilon pussin pligúria, rikottua vehnää, joka on ravintona arvokkaampaa kuin normivehnä. Otin vielä kuusi tomaattia ja purkillisen grillattuja hiippapaprikoita. Kassalla hämmästyin, kokonainen suuri kassillinen tuoretta tavaraa maksoi yhteensä 16 euroa.  Ja harmittelin etten huomannut tarkistaa olisiko pitkäjyväistä riisiä voinut ostaa pienissä kilon erissä. Sitä kyllä löytyi kauniissa kymmenen kilon säkeissä useampia laatuja.

No, kuulen jo miten kysytte, enkö ymmärrä, että näissä saattaa olla vaikka mitä myrkkyjä. Kuulen kyllä kysymyksen. Nämä ovat saapuneet maahan aivan laillisesti. Uskon tullimme olevan näiden suhteen yhtä varuillaan kuin muidenkin maahan saapuvien tuotteiden. En tiedä saapuvatko nämä suoraan Turkista vai ovatko ne peräisin jostain EU-maasta, mutta oletan niiden saapuvan Turkista. Kun nyt oletan näin,  niin pitäisikö minun pelätä enemmän kuin silloin kun käytän tuotteita, joiden alkuperää en tiedä tai välitä tietää tai joiden luulen saapuneen Espanjasta tai Hollannista tai Kreikasta? Mitä vähemmän tunnemme alkuperää, sitä enemmänhän me epäilemme. Päätän olla epäilemättä, sillä haluan sen näköistä tavaraa, johon olen tottunut.  Voin käyttää tuoreita vihanneksia reilummin ja valmistaa aterioita, jollaisia ikävöin. Pontta tälle antaa, että vasta julkistettu uusi ruokapyramidi neuvoo meitä nauttimaan runsaammin vihanneksia.  Juuri vihreät ovat talviaikaan niitä kalleimpia. Ja juuri niiden suuri määrä tekee Välimeren ja erityisesti Kreetan keittiöstä erinomaisen.

Lyhyt keskustelu supermarketin henkilökunnan kanssa toi esiin, että yrityksellä on liike myös Itäkeskuksessa Helsingissä www.alanyaorientalmarket.fi. Pakastealtaissa oli myös karitsan jauhelihaa, kokonaisia edullisia kanoja, filoa jne. Papu-ja jyväosasto oli myös mielenkiintoinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

three × one =

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
Ruokablogien kärki
marraskuu 24, 2017, 11:18 am
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
18°C
Tuntuma: 17°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 77%
Tuuli: 4 m/s L
Puuskissa: 4 m/s
Aurinko nousee: 7:08 am
Aurinko laskee: 5:12 pm
Ennuste marraskuu 25, 2017
Päivällä
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
18°C
Tuuli: 2 m/s LPL
Puuskissa: 3 m/s
Ennuste marraskuu 26, 2017
Päivällä
Puolipilvistä
Puolipilvistä
19°C
Tuuli: 3 m/s LPL
Puuskissa: 4 m/s