Sfakialaisen itsetunnon juurilla

Kreetan Maku-kuva Chora Sfakionista

Hora Sfakion hellepäivän meriusvassa

 

Sfakian suunnalla Valkoisten vuoren yllä eilen aamuvarhaisella möllöttänyt teevadin kokoinen  hopeinen täysikuu kutsui kylään. En osannut kieltäytyä.  Vamosista sinne ei ole matka eikä mikään. Ensin pitää kääntää selkä pohjoisrannikon merelle ja laskeutua Vamosin takana aukeavaan laaksoon. Sen pohjalla Vrissesissä virtaa vuorilta sulavesiä mereen. Vrisses on Sfakian rajalla, siellä kohtaa ensimmäiset mustapaitaiset ja –partaiset miehet korkeapyöräisissä mustissa nelivedoissaan. Sellainen kuuluu sfakialaiseen miehen pakolliseen varustukseen yhtä itseoikeutetusti kuin pitkävartiset mustat saappaat. Vain  kansallispuvun päähuivi puuttuu nykyään, muuten he ovat kuin irtirevityt kylämuseon mustavalkoisista valokuvista.

Vrisses houkutti istahtamaan jokivarren jättiplataanien alle hunajalla kuorrutetulle jugurtille, mutta otin itseäni niskasta ja onnistuin painamaan kaasua ja välttämään kiusauksen nipin napin. Kaasua riitti ylämäessä aina huoltoasemalle saakka, jossa auto sai tankkauksen. Siellä vietti sunnuntaiaamupäivää melkoinen joukko nuorehkoja mustapukuisia nuoria miehiä komeine nelivetoineen vaikka kahvilaa tai kaljakuppilaa ei huoltoasemilla täällä olekaan. Nuoria miehiä veti puoleensa autopesula, harvinainen kapistus näillä leveysasteilla: sinne he jonottivat. Siitä päättelin että joko kylässä on illalla tiedossa häät tai sitten kaikki jonottavat ovat naimattomia ja matkalla riiuureissulle.

Vrissesistä alkaa jyrkkä nousu, mutta tie on leveä ja kurvit kohtuullisia niin että ajo on kuin tanssilattialla kieputtelisi. Pysähdyin Krapin pienellä tasangolla ja ajoin tieltä sivuun Johannes Kastajan kappelille. Se on sfakialaisille tärkeä paikka, siellä heidän sydämenlyöntinsä voi kuulla selvästi. Tälle tasangolle mm. Daskalojannis, Opettaja-Jannis, kutsui sfakialaisensa salaiseen kokoukseen, josta alkoi Kreetan vapaustaistelu turkkilaisia vastaan 1770-luvulla.  Vapaus saatiin vasta 1898, yli sata vuotta siis  taisteltiin. Jos Kreetalla jossain on paikka, jota turkkilainen veri on kastellut ja jossa turkkilaisten luut ovat vaalenneet, on se täällä, tästä tasangolta vuorenharjalle johtavassa solassa. Nousu noiden kivien ja jyrkkien rinteiden reunoja aseet ja tykit ja vesileilit ja muonat mukana on ollut hidasta. Vastapuolen on helppo yllättää armeija, miehet  olivat väijyksissä asein, naiset ja lapset vierittivät kiviä. Tuhansia ja taas tuhansia sotilaita, sekä kreikkalaisia että turkkilaisia, on täällä menehtynyt. Ties vaikka olisi vielä kummituksia.

Ravistelin itseni irti hurmeisista ajatuksista ja nousin nopeasti viimeiset kilometrit solaan, jonka toisella puolen levittäytyy Askifún ylätasanko. Sitä vartioi turkkilaisaikaan pystytetty linnoitus, joka lienee ollut käytössä vain kymmenkunta vuotta vartiopaikkana. Koskaan eivät vihatut turkkilaiset pystyneet ottamaan tasangon neljää kylää haltuunsa, koskaan yksikään tukkilainen ei asuntu näissä kylissä vaikka he ottivatkin kaikki karjan juottopaikat, aitaukset, mitatot, paimenmajat,  ja lypsypaikat. Kyläläiset muistavat aina mainita olleensa niin kovaa kamaa, ettei turkkilainen uskalatanut olla alueella yötä, siitä he ovat vieläkin ylpeitä. Me emme alistuneet,  olemme säilyneet puhtaina, me olemme me, vahvoja ja itsenäisiä, me kuolemme saappaat jalassa, –  emmekä sänkyyn niinkuin naiset.  Tuon viimeisen he jättävät sanomatta, mutta se häivähtää silmistä…

Minulla on tapana ajaa tasangon halki pikkuteitä. Niiden varrella näkee enemmän. Nyt tasangolla korjattiin heinäpaaleja, peruna kukki ja poimutulikukkien kynttilät nousivat korkeuksiin. Jos tasanko ei sinua houkuta, aja ainakin Askifún kylän vanhan keskustan kautta. Se jää nykyisen uudemman tien yläpuolelle, huoltoaseman kohdalta sen alkupään löytää. Tykkään käydä sfakialaisella pitalla vanhassa keskustassa ennemminkin kuin päätien varren turistipaikoissa. Mielikahvilani on Levkí, se tarkoittaa haavan näköistä puuta, jonka alla kahvila on. Kuppi kahvia ja juustopiiras hunajalla maksavat yhteenä 4 €.  Piiras on ohuen ohut, sen tekeminen ei ole lainkaan yksinkertaista, mutta täällä vuoristossa sitä saa joka paikassa ja aina se on yhtä herkullista. Alan olla jo varma, että siitä täytyy olla olemassa myös tukkuversio, ei sitä joka kahvilassa pystytä itse valmistamaan. Kahvila on monen kyläläisen kantapaikka.

Maailmanmeno on täällä tyystiin toinen kuin 25 kilometrin päässä Vamosissa. Suljettu, erilainen maailma, jonka vuoret rajaavat. Täältä korkealta katsottuna saari näyttää hallittavalta, kaikki on jalkojen juuressa. Voiman tunne. Kahvilan kansoittavat nuoret miehet, parikymppiset, jotka kaikki sunnuntain kunniaksi ovat pukeutuneet parhaimpiinsa,  uutuuttaan kiiltäviin saappaisiin, mustiin saapashousuihin, uuteen nahkavyöhön ja silitettyyn mustaan paitaan, komeita katsella, kuin suorarunkoisia sypressejä. Niinhän täällä äitien on tapana poikiaan kutsua. Tukat geelissä, uudet puhelimet, mutta murre raskasta vuoristolaisen: ´uuli emis páme´, ´práma den éhi´ ei ´stis´ vaan ´tsi´ ja sihahtava thita-äänne. Pojat ovat oppineet vastarinnan perinteen, se siirtyy tarinoissa, puheissa, vaatetuksessa, kertomuksissa, se on syvällä asenteissa. Tarvitaanko sitä enää kun turkkilaisista ei enää ole kansallisiksi vihollisiksi? Mikä tulee tilalle?

Askifún tasangolla on aiemmin viljelty ohraa. Siltä ajalta on olemassa perinne jauhaa vilja kivimyllyssä karkeaksi ja leipoa se korpuiksi. Niitä on montaa mallia tienvarren leipomomyymälöissä, mutta  samoja löydän myös Kalivesin kaupoista. Hunaja saadaan tasangon mehiläishoitajien pesistä. Hehän kulkevat pesineen ympäri saarta aina kukintasesonkien mukaan. Rypälekin kasvaa täällä, mutta siitä saatava viini on kurjaa. Sen sijaan rakin tekoon se on mitä parhainta. Otan föliin pullo kirkasta, sille on monenmoista käyttöä. Perinteiseen tapaan sillä käsitellään jopa hyttysenpuremat, huuhdellaan ikenet (!), hierotaan kivistäviä jäseniä, käytetään piirakankuorien nostatukseen jne.

Seuraavalta ylätasangolta alkaa Imbrosin rotko, joka päättyy alhaalla Libyanmeren rantaan Komitadesissa. Auto kannattaa jättää tänne, alhaalta tavernoista saa kyllä taksikyydin takaisin. Tasangon toisesta päästä kiemuroille kääritty päätie alkaa laskeutua alas. Pysähdyn ihmettelemään  rotkosta kohoavia pilviä. Niitä on alapuolellani ja tuntuvat syntyvän vasta kun eteläisen meren kosteus tiivistyy tässä ilmavirtojen viiletessä tuhannessa metrissä. Ilmavirtaukset muuttuvat näkyviksi silmieni edessä, pilvet repeilevät, kieppuvat ja hajoavat, kasvavat ja nousevat korkeammalle.

Alhalla loiville rinteille päästyäni totean timjamin jo kukkivan. Mikä väri! Koko rinne on täynnä timjamipuskia, joista vasta osa on auennut. Pensaiden varret ovat käkkyrää, luonnon itse muovaamaa bonsaita. Kyselen timjamilta sen ikää. -` Kuka niitä vuosia nyt laskisi, sanoo yksi. Meille viisikymmentä vuotta ei ole mitään. Tässä on oltu paljon pidempään. Tuuli muovaa meitä, juurtuminen on työlästä. Saat ottaa mukaasi pienen oksan, mutta taita se hartaudella ja kysy lupa. Siinä on vahva maku, sillä timjamin lisäksi siinä maistuu myös meri. Käytä se ajatuksella, älä tuhlaa.

Hora Sfakionin rantakatu on muuttunut kävelykaduksi, jonne tavernat ja kahvilat levittäytyvät. Kukaan ei huutele perään. Kalaa on tarjolla. Lahden pohjukassa on taksiveneitä. Paikallinen yrittäjä sanoo: `Ei meillä täällä ole kriisiä. Ihan saman verran me ehdimme tehdä töitä nyt kuin silloinkin ennen kriisiä. Saman verran me saamme talteen nyt kuin aiemminkin.´Hyvä niin.

Satamassa on keskipäivällä hiljaista. Aamun ja puolenpäivän laivat Lutron kautta Ajía Rumeliin ja Paleóhoraan ovat jo lähteneet. Lutrosta alkaa pian palata väkeä, niitä, jotka ovat sinne menneet sunnuntailounaalle ja uimaan. On siinä joukossa vaeltajiakin. Illemmalla tulevat suuret laivat tuoden satoja Samarianrotkon vaeltaneita väsyneitä matkaajia rannalla odottaviin busseihin. Ranta tästä länteen on jyrkkä.  Sen reunaa kulkee E-4-polku, jota pitkin pääsee Paleóhorasta Ajía Rumelin, Finikasin ja Lutron kautta aina Hora Sfakíoniin. Monet tekevät lyhyen päivävaelluksen niin, että menevät veneellä Lutroon ja kävelevät sieltä Finikasiin ja takaisin. Osa yöpyy Lutrossa. Jotkut laskeutuvat Arádenan rotkoa alas meren rantaan, jotkut nousevat ylös.

Näillä jyrkillä rinteillä on kumma kyllä, asuttu jo minolaisina aikoina yli 3000 v. sitten. Alueella lienee ollut palvontapaikkoja, joihin tultiin pyhiinvaellukselle. Samarian rotkon uskottiin olevan suora reitti Haadekseen. Keskiaikaiset asiakirjat kertovat, että rannikon asukkaat harjoittivat monenmoista tointa alkaen kaupasta, merenkulusta ja kalastuksesta päättyen karjanhoitoon ja maanviljelyyn.  Usein maa-alueet sijaitsivat kaukana toisistaan, eri korkeuksilla rinteiden taskuissa ja pienillä ylätasangoilla, jonne kuljettiin jalkaisin ja aasien kanssa. Hoidettiin mehiläisiä, pidettiin lampaita ja vuohia, viljeltiin perunaa ja vihanneksia korkealla, saatettiin asua osa vuodesta viljelmien vierellä ja kulkea karjan perässä. Naiset ja lapset pysyttelivät usein kylässä, mutta miehet ja nuoret pojat liikkuivat vuorilla. Metsänhakkuu työllisti myös, olihan alueella sypressejä. Se on ainoa tällä saarella kasvava suorarunkoinen puu, joka kelpasi erityisesti laivanrakennukseen ja talon kurkihirreksi. Purjelaivojen mastopuutkin saatiin täältä.

Aiemmin mainitsemani Daskalojannis oli kotoisin Hora Sfakionista ja hänen tiedetään olleen laivanvarustaja, joka kävi kauppamatkoilla Italiassa myymässä puutavaraa. Hän puhui varmaankin  ainakin italiaa, hän oli oppinut mies ja siksi häntä kutsuttiin opettajaksi. Merimatkoillaan hän myös tapasi Venäjän Katariina Suuren Välimeren lähettilään kreivi Orlovin, joka lupasi Venäjän avun, jos Daskalojannis nostattaisi maanmiehensä kapinaan Turkkia vastaan. Daskalojannis nostatti kapinan, mutta Venäjän apua ei koskaan tullut. Daskalojannis joutui taisteluissa alakynteen ja pakeni Frangokastelloon, jossa piti puoliaan jonkin aikaa. Lopuksi hänet saatiin kiinni ja vietiin Iraklioniin, saaren päähallintopaikkaan, jossa hänet hirtettiin oikeustalon aukiolla kasvaneeseen plataaniin.

Näitä mielessäni kerratessa olin saapunut Hora Sfakionin reunalla olevalle Vrissin rannalle.  Veden kirkkaus ja läpikuultavuus houkuttivat uimaan. Rannan perältä löysin mieleiseni paikan ja ryntäsin  heti veteen. Se oli jääkylmää!  Aivan kuin olisi avantoon pulahtanut. Veden pinnalla näkyi heikkoja pyörteitä,  jotka kertoivat makean ja suolaisen veden sekoittumisesta. Jossain lähellä on siis maanalaisten vesien purkautumispaikka, sitähän se rannan nimi Vrissi tietenkin enteilee, se ei merkitsekään nykyisin tavallisempaa sanaa vesikraana vaan lähde.  Kun kuljen jalat pohjassa, löydän paikkoja joissa varpaitani alkaa paleltaa. Ja metrin päässä on taas lämmintä. Valkoisten vuorten vesi siis pulpahtelee pintaan tälläkin rannalla. Aivan lähellähän on toinen ranta, jonka nimi on Glika Nera, `makeaa vettä`. Siellä  sulavesiä  vielä enemmän.

Kolmen kylvyn jälkeen on myöhäinen iltapäivä ja alan olla valmis aterialle. Rinteessä oleva, kreikkalaisia asiakkaita täynnä oleva Three Brothers saa minutkin vieraaksi. Lasi retsinaa, friteerattuja kalmareita ja tsatsiki. Se kuuluu rantapäivään. Tarjoilija on epäystävällinen, hän ei jaksa olla kiinnostunut työstään. – Ovatko kalmarit tuoreita, kysyn. – Ovat, ovat, hän huutaa mennessään.  Jos ne ovat tuoreita, niin ovatko ne pieniä? Hyvin kyllästyneen huokauksen saattelemana mies sanoo: juuri sen kokoisia kuin siinä kuvassa! Miksi kysyn? No kun nykyisin ruokalistassa pitää olla tarkasti merkitty mikä merenelävä on pakasteesta ja mikä ei. Tässä listassa en merkintää nähnyt. Tuoreet ovat eri hintaisia, varsinkin pienet. Ne ovat myös suurta herkkuani, siksi kysyin. – No, et taida olla kylästä, sanon. Mies kieltää. Kysymättäkin näkee, että hän ei ole kreikkalainen, vaan selvästi Libyanmeren pohjoisrannikon kasvatti. Meren yli tullut. Leveä vihkisormus sormessa. Tekee ehkä sitä työtä mitä sattui saamaan elättääkseen itsensä ja perheensä, joka ei välttämättä ole tässä maassa. Palvelu ei häntä voisi vähempää kiinnostaa.

Sitten vaihtui työvuoro ja sain venäläisen tarjoilijatytön. Kaikki hyvin. Kylän 150 asukasta on varmaan kaikki valjastettu  perheiden omiin yrityksiin. Jos omasta perheestä ei tarjoilijoita löydy, pitää ne palkata siitä mitä tarjolla on. Se ei ole paljon. Minulla  taitaakin olla paljon kysymyksiä isännälle, kun seuraavan kerran tulen. Nyt en häiritse, hän istuu ison seurueensa kanssa tavernan etuosassa, mutta silmänsä seuraavat kyllä koko salia.

Minun ihmetykseni on, miten 45 km:n pituiseen matkaan mahtuu kolme täysin erilaista kreetalaista maailmaa. On  Vamosin seutu rauhallisesti lainehtivine kukkuloineen ja laaksoineen, Eurooppaan aukeavine lahtineen ja maisemineen. Asukkaat tiedostavat pitkät perinteensä kirjallisuudessa, musiikissa ja taiteissa.  Apokoronasissa, joksi aluetta kutsutaan, ei jyllää massamatkailu eikä kello orjuuta, ennemminkin oliivipuut määräävät tahdin. Vastakohtana on Askifún ylätasanko 800-1000 metrissä. Täällä tunnetaan lumi, huiput ja muut luonnonesteet, mutta ne voitetaan. Perinne on vastarinta, joka näkyy lammasfarmarien alakulttuurissa voimakkaimmillaan. Tällä ollaan aitoja sfakialaisia, miehiä rinta rottingilla, täällä on osattava kulkea vuorilla kuin kauris ja kuolla kuin mies.  Eteläisellä Afrikan puoleisella ranalla Horassa ollaan Kreetan selän takana omassa pienessä maailmassaan. Sen portit aukeavat etelään ja merelle. Itsetunto nojaa mereen, vesillä liikkuminen osataan, meren läsnäolo ja Afrikan tuulet määräävät vuodenkierron tässä lintukodossa. Muu maailma on vuorten takana, se yltää tänne vain kesäisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

nine + 19 =

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
Ruokablogien kärki
marraskuu 24, 2017, 10:59 am
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
18°C
Tuntuma: 17°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 77%
Tuuli: 4 m/s L
Puuskissa: 4 m/s
Aurinko nousee: 7:08 am
Aurinko laskee: 5:12 pm
Ennuste marraskuu 25, 2017
Päivällä
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
18°C
Tuuli: 2 m/s LPL
Puuskissa: 3 m/s
Ennuste marraskuu 26, 2017
Päivällä
Puolipilvistä
Puolipilvistä
19°C
Tuuli: 3 m/s LPL
Puuskissa: 4 m/s