Täällä syöt hyvin

Taverna Blumosifi,  Vamos

IMG_4279-150x150 Blumosifi on kreetalaisten hyvien tavernoiden joukossa klassikko. Minun suosikkejani ovat mm. saaren parhaat fenkolipiiraat ja härkäpavuista tehty koukófava. Kaikki muukin on erinomaista!  Sesongin iltoina kannattaa tehdä pöytävaraus  puh. (30)28250 83220. Usein pienimuotoisia musiikkitapahtumia. Lue lisää täältä! Löydät heidät myös Facebookista! Vamos sijaitsee Kalivesin ja Almiridan yläpuolella Hanian ja Rethymnonin puolivälissä.

 

 

 

Taverna Hazoméri, Vamos

Hazoméri (=`Ajanhaaskauspaikka`) Sijaitsee hankalassa paikassa vanhassa osassa kylää, kapealla kujalla, jonne ei autolla pääse. Kun paikan kerran löytää, osaa sinne kyllä takaisin. Kylttejä ei vielä ole. Talvisin auki noin kolmena iltana viikossa, kesäkautena, joka alkaa huhtikuussa, auki joka päivä. Tarjoilee myös aamiaista. Paikan keittiössä häärää iki-ihana Evgenía, joka toteuttaa kutsumustaan. Hän on kotonaan oppinut vanhan Konstantinnopolin eli Istambulin kreikkalaisväestön keittiön.  Se on makeampi ja yllätyksellisempi kuin kreetalainen.  Täytetyissä tomaateissa on mm. rusinoita ja pinjansiemeniä, sipuli ja tomaatti saavat aina niskaansa ripauksen sokeria. Ruoka on maukasta ja palvelu pelaa. Evgenian mies Dimitris tarjoilee, samoin Olga, joka auttaa myös keittiössä. Omistaja on Vamoksen kulttuuripersoona Jorgos Hadzidakis, joka myös kyläpäällikkönä tunnetaan.

 

Oikogeniaki Taverna, Temenia

IMG_6566-150x150Kuulua kastanjastifadoa ja muita vuoriston herkkuja saa Oikogeniaki Taverna Temeniasta. Se sijaitsee Temenian kylässä Suijan (Souigia)  ja Paleohoran yläpuolella. Kannattaa poiketa,  kerro olevasi Suomesta ja saat sydämellisen vastaanoton! Prokopis ja Vasiliki hoitavat tavernaa, nuoripari Sifis ja Adella auttavat.  Hyvän ruoan salaisuus on hyvissä  raaka-aineissa. Kastanjat ovat omista puista, samoin oliiviöljy, viini ja raki tehdään kylässä. Vuohien ja lampaan lihaa on omasta takaa. Jos possua on pöydässä, on se vasta lahdattu.  Vihannekset ja hedelmät ovat joko omia tai ainakin läheltä.  Hyvää ruokahalua!

Täällä kartta!

 

Taverna Drimos Pressosin rotkossa Agios Antonioksen suojeluksessa

IMG_5409-150x150Taverna sijaitsee 20 km Rethymnonista etelään Amarin suuntaan ahtaassa rotkossa, mutta autolla pääsee nurkalle.  Tavernan läpi  kulkien pääsee kotieläinaitaukseen sekä isoon puiden varjossa olevaan leikkipuistoon. Itse rotkossakin riittää tutkimista. Ruokalista on mittava, monenlaista kreetalaista herkkua on tarjolla, mm. loimutettua lihaa. Hinnat ovat saaren edullisimpia.  Rethymnonilainen kulttitaverna Zisi Misiriassa kuuluu samalle omistajalle.  Kartta.

 

 

 

Taverna Agia Fotiní

IMG_5980-150x150Etelärannikolla vaivan arvoisen tien päässä taverna ja samanniminen ranta.  Käy katsomassa. Tuoretta kalaa on silloin kun  merelle pääsee.  60-luvun tunnelmaa! Ihana paikka.

Tarkista sijainti täältä!

 

 

 

 

Taverna Tzitzifes samannimisessä kylässä

 IMG_5877-150x150Tzitzifesin kylässä Apokoronasin vuorten pienessä taskussa Rethymnonin ja Hanian välissä. Jo reitti sinne on seikkailu.  Löytyy Vrissesistä ja Vamosista  luoteeseen vuorten suuntaan mennessä, Kalivesista etelään…Manoliksen tavernassa saat hyvän palvelun ja huolella tehtyä ruokaa lähialueen tuotteista, saat itseleivottua leipää,  siellä on suuri loimutusgrilli ja suuret ulkouunit.  Tavernan nurkalla valtavan plataanin alla on turkkilaisaikainen kaivo, josta vuorten vesi juoksee kylmänä koko kesän. Tarkista sijainti täältä!

 

 

 

Taverna 2Ρου, Taverna DiioRuu,

Rethimnonin vanha kaupunki

1-IMG_6816-001-e1343417169603Nimi tarkoittaa kahta ärrää. Sillä alkavat sekä kissa että tytär. Tämä persoonallinen viini-ja ruokaravintola sijaitsee Rethimnonin vanhassa kaupungissa  Koronaeou-kadun loppupäässä, siellä missä iltakävelyllä olevat kääntyvät takaisin.  Taverna on pieni, pöydät pieniä  kuin kahviloissa,  niissä vihreä-ja punaruutuiset kodikkaat pöytäliinat.  Lue lisää..

 

 

 

 

 

 

 

 

Taverna Kyria Maria,

Rethymnonin vanha kaupunki

1-IMG_6992-e1343753984373Mummon laittamaa ruokaa!

Rethymnonin vanhan kaupungin keskustassa, Rimondin suihkulähteen takana kapealla Moschoviti- kujalla, on suosittu taverna Kyria Maria. Se on ollut siellä jo vuodesta 1986 alkaen.  Keittiössä häärivä isoäiti on itse Maria.  Maria-mummo laittaa ruokaa niinkuin on nuorena oppinut, hyvistä raaka-aineista, jotka hankitaan luottokauppiailta. Oliiviöljy on mahdollisimman tuoretta eikä missään fuskata. Täällä saat kunnon stifadoa.  Se ei aina ole naudasta, vaan  saatat saada myös mustekalasta tai kanista valmistettua stifadoa (sipulipataa).  Rosvopaisti kleftiko tehdään  lampaasta. Mezeitä on hyvä valokoima ja aina aterian lopuksi kannetaan  eteen mizithrapiiraat, joiden päälle valutetaan hiukan hunajaa!

Tämä on niitä harvoja tavernoita, jossa ymmärretään ruokavaliot.  Saat vaikka keliakikolle sopivaa kun kerrot.  Ruokalistalle niitä ei ole merkitty, mutta homma osataan ja kysyjälle vastataan.

 

Taverna Agrimia, Rethymnonin vanha kaupunki

 

1-IMG_7085-e1343905658622Agrimia on saanut  hyvin arvostetun kreikan Makuakatemian myöntämän Concred-tunnustuksen. Se tarkoittaa, että ruokalistalla on kreetalaisen ruokavalion ruokia ja raaka-aineita ja  että henkilökunta ymmärtää asian merkityksen. Se myös kiinnittää huomion keittiön ja asiakastilojen siisteyteen.  Ansiokkaalla ruokalistalla on toki paljon muutakin kuin kreetalaisia herkkuja aina á la carte-annoksista spagettiin saakka.  Periaatteena on, että kun pöytäseurueeella on useanlaisia mieltymyksiä niin kaikille on tarjolla mieluisia annoksia. Lapsille on oma ruokalistansa ja myös leikkinurkka, jossa tosin vanhempien silmälläpito on tarpeen. Isompikin seurue mahtuu täällä ruokailemaan yhtäa aikaa, asiakaspaikkoja on reilusti yli 100.  Taverna on auki talvellakin.  Löydät lisää tietoa tavernasta sen omilta sivuilta www.agrimia.gr

Katso kartta täältä! 

 

 

Taverna Akri, pieni keidas keskellä Rethymnonin vanhaa kaupunkia

1-IMG_7164-e1344423361702Soulio-ja Kornarou-kadun kulmassa on pieni ja sievä Akri-taverna, jota hoitavat pitkän linjan ammattilaiset Vasso ja Leonardo Proko.  Tällä paikalla he ovat olleet jo kymmenen vuotta ja tulleet tutuiksi jo monen suomalaisenkin kanssa. Tavernan listalta löydät kaikki suuret kreetalaiset suosikit, mutta myös pippuripihvit, grilliherkut ja monet kalaruoat. Pakasteita ja eineksiä ei käytetä, tavarat hankitaan luottotoimittajilta. Vasso häärii keittiössä, Leonardo hoitaa salia ja asiakkaita.  Sisätilat ovat pienet, mutta ulkona kulman takana on viehättävä ja varjoisa ravintolatila täynnä pöytiä ja tuoleja, kukkia ja köynnöksiä. Se on pieni keidas Rethymnonin sydämessä, aivan kauppakatujen risteyksessä. Sinne voit poiketa ostosten lomassa virvokkeille tai istahtaa lounaalle tai tulla illalla varta vasten hyvän ruoan perään!

Katso sijainti täältä!

 

Tassos-ravintola vuodesta 1974 Rethymnonin rantabulevardilla

29057_126575740706748_1487509_n-e1345479468652

Tassoksessa saa kattilassa tehtyä ruokaa, tis katsarolas, juuri sitä tavaraa, josta Kreeta on kuuluisa. Kattilaruoat ovat kreetalaisen keittiön vanhinta ja arvokkainta kerrostumaa, sitä mikä tekee kreetalaisesta keittiöstä niin erityisen. Siinä otetaan sesongit huomioon ja se kypsyy hiljaa hauduttamalla. Harvasta tavernasta näitä enää löytää, nämä kun ovat katoavaa kansanpeinnettä, lounasruokaa tai kotiruokaa. Kattilaruokien lisäksi talon hiiligrillissä valmistuu  herkkuja lihasta ja kalasta. Ne tuovat tänne paljon kreetalaisia kanta-asiakkaita, mutta myös skandinaaveja, hollantilaisia, saksalaisia ja ranskalaisia. Asiakkaat poistuvat täysin vatsoin ja hymyssä suin.

Olen syönyt ensimmäisen kerran Tassoksessa kesäkuun lopulla 1981..

Lue lisää….

Katso sijainti täältä!

 

Soulgarden Rethymnonissa

Vaihtoehtoista ravintoa. Kasvisravintola ja joogakeskus vanhan linnoituksen Fortezzan kulmalla.  Katso lisää www.soulgarden.eu

 

Hyvätasoinen italialaisravintola ja pizzeria Peperoncino Rethymnonissa

1-1-IMG_8084-e1346942813299Peperoncino-ravintolan yrittäjä Nikos Iliakisin kasvoilta loistaa työnilo ja innostus, kun hän iltaisin siirtyy pizzanpaistoon suuren kadulle aukeavan ikkunan eteen.  Pizzapohjat saavat ensin kaulimesta, sitten laitetaan painovoima töihin kun Nikos paiskaa pyöreän taikinapalan kiekoksi kohden kattoa. Taiturimaisesti hän nappaa sen taas sormiinsa ja levittää täytteet ja siirtää sen sitten uuniin, jossa herkku paistuu kiviarinalla, joka lämmitetään puilla.  Ei mitään tusinapizzaa, ei pakastettua, ei paksua pannukakkua vaan ihana ohuita ja rapeita aitoon italialaiseen tyyliin.  Ei pakastepohjia, vaan tuoretta.  Valikoima  muuttuu muutaman kuukauden välein. Samalla huolellisuudella valmistuva ravintolan muutkin annokset. Ja valikoimaa on. On tuoretta pastaa, hyviä antipastoja, lihaa ja meren herkkuja. Raaka-aineet, myös lihat,  saadaan perheen omalta tilalta, joka sijaitsee Malakin kylässä Valsamoneron suunnalla. Viinilistalla on kreetalaisia, kreikkalaisia sekä tietenkin italialaisia viinejä ja suuri valikoima kuohuvia.  Ravintolan sisäosiakin kannattaa vilkaista.  Tyylikästä ja kaunista.

Mistä tämän  löytää?  Rethymnonin rantabulevardilta aivan vanhan kaupungin puoleisesta päästä. Satama on vastapäätä. Sisäänheittäjiä ei  ole. Katso kartta!       Katso lisää kuvia ravintolasta!

 

Taverna Erotokritos, Almirida

1-IMG_7166-001-e1344251793915

Kreetalla omavaraisuus  on hyvän tavernan merkki. Ei ihan heti uskoisi, sellainen löytyy  vielä keskeltä turistikeskusta.  Omat vihannekset omista puutarhoista, omat eläimet, joista saadaan liha, oma oliiviöljy, oma viini.   Pakasteita ja eineksiä ei käytetä, kaikki tehdään itse. Ja mitä itse ei osata tai voida,  se hankitaan luotettavilta toimittajilta, kuten kala.  Taverna on auki aamupäivästä myöhäiseen iltaan.  Päivällä rantaelämän viettäjille se valmistaa kahvit ja lounaat ja jäähdyttää virvokkeet.  Iltaa varten poltetaan puuhiiliä ulkouunissa, jossa paistuvat ensin ihanat uuniruoat ja illalla pizzat.  Ison grillin hiilloksella kypsyvät lihat, jotka aina ovat suuria turistien suosikkeja.  Valtavalla ruokalistalla on kaikkea: perinteisiä kreetalaisia kattilaruokia, kuten stifadoa,  on makaroniruokia, risottoja, munakkaita, keittoja, grilliherkkuja, on tuoretta kalaa ja lihaa, on erikoiskahveja ja jälkiruokia.

Lue lisää täältä!

Katso sijainti täältä!

 

The Garden of Arkudaina, uutta ja vanhaa kreetalaista keittiötä

 Anna huippukokille oma taverna pienessä kylässä, anna oma maatila vihanneksineen ja eläimineen, yhdistä siihen luovuus ja uskallus ja idearikkaus sekä pettämötön tyylitaju. Niistä on tehty o Kipos tis Arkudainas. Se sijaitsee Rethimnonista noin 25 km päässä Epsikopin kylän lopussa Asi Goniaan vievän tien varrella, juuri siinä missä kyläasutus päättyy. Ruokalistaa ei ole, isäntä kertoo mitä on tarjolla.  Tilasin talon vihreän salaatin ja pansettaa, porsaankylkeä hedelmillä. Oi!  Unohdin maailman menon tykkänään, suljin silmäni jokaisella haarukallisella ja pureskelin hitaasti nautiskellen jokaisen suupalan. Oih! Mitään tällaista en ole Kreetalla ennen saanut! Kumpikaan valitsemistani ruoista ei ole perinteistä keittiötä, mutta ne voisivat hyvin olla! Oli listalla kanistifadoakin ja naudanstifadoa ja monia muitakin tuttuja nimiä.  Jälkiruoaksi eteeni tuotiin kuuma suklaasufflee ja praliinijäätelöä…. minä sulin….!

Oliko kallista? Ei ollut, päinvastoin, hiukan liian halpaa! Eivätpä taida turhaan suuret opaskirjat, kuten Lonely Planet ja Routard, väittää tätä paikkaa Kreetan parhaimmaksi!  Tarkista sijainti täältä!

 

 

Grillitaverna Pissis,  Stylos

Stylos sijaitsee Kalivesin takana laaksossa. Tämä paikka on keskellä kylää, isojen puiden varjossa. Taverna tunnetaan lihoistaan ja se on erityisesti  miesten paikka. Lista on pieni, kattilaruokia ei ole, mezeitäkin vain tarpeellinen, mutta grillattavassa löytyy. Paikan suosikki on lampaankyljykset sekä mixed grill. Sitä ei kannata tilata jos seurue koostuu vain parista hengestä…. saat nimittäin eteen kukkuraisen ison vadin, jossa pohjalla on ohut kerros ranskiksia, sen päällä grillattuja itsetehtyjä makkaroita, pansettaa eli porsaankylkeä tuhdit siivut, jokunen lampaankyljys, pari kanafilettä, hyvä koko niilläkin,  pari isoa porsaanleiketttä, pari isoa jauhelihapihviä. Kaikki erinomaisia. Tänne tullaan kaukaakin  notkuvan pöydän ääreen. 

 

Taverna Loutro, Vrisses

Tämä on vanhan Kalives-Armeni-Nio Horio-Vrisses -tien varrella jokilaaksossa, lähempänä Vrissesiä kuin Nio Horiota. Viileä paikka kesälläkin. Puinen kevytrakenteinen  rakennus, jossa talvellakin luonto seinänkokoisten ikkunoiden takana. Kesällä pihalle pystytetään telttakatos varjoa tuomaan. Väljät parkkipaikat. Ruokalista kohtuullisen hyvä, tuoretta ja hyvin  tehtyä ruokaa.

 

Taverna Provlita, Kalivesin ranta

Kylän paras taverna. Onnistunut yhdistelmä hyviä kalaruokia, paikallisia perinneherkkuja ja yleiseurooppalaista tarjontaa. Saat pippuripihvin niin halutessasi, mutta voi aivan hyvin herkutella myös pastalla ja kreetalaisen keittiön ruoilla.  Sopivan pituinen lista, myös hyviä viinejä. Tarjoilu sujuu eikä ole tunkeilevaa.  Löydät paikan Kalivesin rantakadulta, sen länsipäästä, kirkolta noin 400 m länteen.  Talvisin auki viikonloppuisin.

 

Taverna Mythos, Kalives

Erittäin hyvä hinta-laatusuhde, kylän toiseksi paras taverna.  Perheellä on oma lihakauppa, se selittää edullisuuden.  Täältä saat jopa pässinkiveksiä ja kateenkorvaa. Suuret annokset. Paljon mezeitä.  Avaa ovensa vasta kello 18.  Sijaitsee kirkonkulmalta noin 50 metriä länteen pääkadun ja rantakadun välissä. Toinen sisäänkäynti rannan puolelta, jossa myös kesäterassi aaltojen kupeessa.

 

Taverna Tzitsikas, Arméni

Vain luomuruokaa tarjoileva Tsitsikas sijaitsee ihastuttavalla paikalla Armenin kylän laidalla. Löydät paikan kun lähdet kirkolta seuraamaan länteen johtavaa sivukatua. Suurten plataanien alla sijaitseva pieni puurakennus on virtaavien vesien ympäröimä.  Auki myös talvella viikonloppuisin. Kalivesista tänne vaikka kävelee, matkaa on 2 km.

 

Kahvila-taverna Gavalohorissa

Aivan Gavalohorin keskustassa puiden alla oleva viehättävä  kahvila-taverna tarjoilee  hyviä kreetalaisia ruokia. Iso liitutaululle kirjoitettu lista kannetaan luettavaksesi viereiselle tuolille.  Tänne kannattaa ajaa vaikka  kauempaakin. Almiridasta on kolmisen kilometriä, Vamosista jokunen, Kalivesista noin kuusi.

 

To Proto Helidoni, Petrés

Hyvällä silmällä rakennettu kreetalainen kesätaverna aivan meren äärellä Petrén pienessä taajamassa Rethimnonin ja Georgioupolin välillä.  Hiljainen mustakivinen ranta vieressä.  Tuoretta kalaa silloin kun on merelle päästy.  Tyylikäs ja yksinkertainen lista, huolella tehtyä ruokaa.  Lue paikan tarina täältä!  http://www.kreeta.info/blogi/etusivu/merjan-keittio-to-proto-helidoni-ensimmainen-paaskynen

 

Taverna Mylos, Argiroupoli

Tämän tavernan löydät virtaavien vesien ääreltä Argiroupolin lähteiltä, siis vuoren juurella sijaitsevasta tavernakeskittymästä. Sinne pääsee kun kävelee sampitavernoiden nurkalta alas, aivan alimmaiselle tasolle. Autollakin pääsee nurkalle.  Vedet on kanavoitu putouksiksi, puroiksi ja lähteiksi.  Kivisiltoja, korkeita plataaneja, varjoa, kaunista. Ja hyvää ruokaa. Suuria ryhmiä kesäisin. Mutta taverna on iso ja väkeä mahtuu. Ystävällinen  palvelu.

Taverna To Koukí kai to Revíthi, Drapanos

Drapanosin kylä sijaitse korkealla Apokoronasin alueella Almiridan ja Plakan jälkeen  samannimisen vuoren kyljessä. Tavernan nimi on kreetalainen sanaleikki. Pieni kapen kylätien kainalossa oleva kyläkapakka. Ei suuria gourmet-herkkuja, mutta ihan kelvollisia annoksia. Palvelee pienellä listallaan pääasiassa alueella asuvia kävellen saapuvia ulkomaalaisia, joilla huviloita ympäristössä. Söimme vain alkupaloja: spetsofain, tomaattipyöryköitä ja tirokafterin, polttavan juustotahnan. Ruoka hyvää, tuoretta, palvelu toimi.

Taverna Meteoron, Platanias

hyvätasoinen paikka aivan Plataniaksen ´vuoren´huipulla, paikassa, josta näkyy koko kylä ja ranta pitkälle molempiin suuntiin. Illalla kun aurinko laskee ja valot syttyvät.  Löydät myös FBsta https://www.facebook.com/meteoron.platanias?fref=ts

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? *

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
elokuu 23, 2017, 8:26 pm
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
25°C
Tuntuma: 25°C
Ilmanpaine: 1010 mb
Kosteus: 69%
Tuuli: 4 m/s I
Puuskissa: 4 m/s
Aurinko nousee: 6:49 am
Aurinko laskee: 8:03 pm
Ennuste elokuu 24, 2017
Päivällä
Selkeää
Selkeää
29°C
Tuuli: 4 m/s PPL
Puuskissa: 6 m/s
Ennuste elokuu 25, 2017
Päivällä
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
29°C
Tuuli: 5 m/s P
Puuskissa: 6 m/s