Kreeta

Toukokuun tuoksuvat yrtit 2018

Appelsiinilehto

Toukokuu tuoksuu ja maistuu

 

Toukokuun tuoksuvat yrtit 6.-13.5.2018

 

Toukokuussa Kreetalla on jo kesä. Talven vihreys alkaa kadota kun sateet loppuvat ja helteet vakiintuvat. Illat saattavat toki vielä olla viileitä, nuttua tarvitaan silloin, mutta rantaelämä on jo alkanut ja meri houkuttaa.

Saari tunnetaan voimakkaan tuoksuista yrteistään. Niillä käytiin kauppaa jo minolaisina aikoina ja ne myös olivat saaren korkeakulttuurin taloudellinen perusta.

Keräämme rosmariinia, timjamia, salviaa, oreganoa, kynteliä, laakeria ja kamomillaa, valmistamme niistä kotikosmetiikkaa oliiviöljyn kera kuten jo minolaiseen aikaan,  teemme kukkavesiä ja opettelemme tietenkin käyttämään yrttejä ruuanlaitossa. Yrtit ovat olleet ja ovat edelleen olennainen osa kansanlääkintää ja yrttijuomien valmistus lääkinnällisiin tarkoituksiin kuuluu edelleenkin jokaisen perheen taitovalikoimaan. Kotiin lähtiessäsi sinulla on yrttikimppujen lisäksi melkoinen määrä muitakin tuliaisia.

Mahdollisille aveceille on tarjolla muutakin ohjelmaa kuin ylläoleva, kysy lisää!

 

Viikon aikana

  • saat tuntuvan katsauksen yrtteihin, opit tunnistamaan niitä ulkonäon, maun ja tuoksun perusteella
  • opit valmistamaan sekä voiteita, kuorinta-aineita että kukkavesiä
  • koet kreetalaisen vieraanvaraisuuden
  • tutustut saarelaisiin ja pääset mukaan kreetalaiseen kyläelämään ja elämäntapaan
  • toukokuun lämpö, valo, värit ja rehevyys yllättävät
  • viemme sinut paikkoihin, joihin ´tavallinen turisti´ ei koskaan eksyisi
  • liikumme paljon ulkona, laitamme ruokaa, rentoudumme, kaikki rauhalliseen tahtiin. Kiirettä ei ole.
  • lisää syitä valita Kreetan Maku-matka

Continue reading

Huhtikuun villiruokaviikko 8.-15.4.2018

Kreetan Maku-kuva/ vappu

 

Huhtikuussa Kreetan luonto on upeimmillaan!

Suomalaiset kutsuisivat sitä jo kesäksi- kukat kukkivat, koko saari on vihreä, päivät ovat korkeita ja aurinkoisia, jopa helteisiä, illat vielä viileitä, mereen tarkenee juuri ja juuri.

Välimerellä kaikkialla tunnetaan villit vihannekset, niitä on käytetty vuosituhansia ja niistä on jalostettu meidän puutarhavihanneksemme. Villiruoka ei Kreetalla ole hifistelijöiden etuoikeus eikä sitä haukuta kanin ruoaksi vaan se on osa sivistynyttä ruokakulttuuria ja se kuuluu itseoikeutetusti jokaiseen pöytään sekä arkena että pyhänä. Ne ovat myös gurmeeta ja raavaiden miesten ruokaa siinä missä lihakin.

Rantajuurikas on juurikkaiden kantaäiti, villit porkkanat ja sipulit löytyvät  kunhan hiukankin osaa tarkentaa katsettaan, sikurin sukulaisia on kaikkialla, villiparsassa on huikenteleva maku. Entäs herkulliset ohdakkeet sitten? Tai kukat salaatissa? Kreetalaiset osaavat suvereenisti yhdistää paria sataa villivihannestaan upeiksi makusitoumuksiksi erityisesti vuohen- ja karitsanlihan kanssa, he osaavat villivihannesten käytön kansanlääkinnässä, taitavat laulut ja loitsut ja värssyt, joissa villien käyttöä neuvotaan ja rakentavat upeita ateriakokonaisuuksia. Sanalla sanoen, he opettavat meille viikon aikana miten makunystyröitä hellitään.

Viikon aikana

  • saat tuntuvan katsauksen villeihin ja alat katsoa kotimaankin rikkaruohoja uusin silmin
  • koet kreetalaisen vieraanvaraisuuden
  • pääset mukaan kreetalaiseen kyläelämään ja elämäntapaan
  • kevään valo, värit, rehevyys ja lämpö yllättävät
  • pääset paikkoihin, joihin ´tavallinen turisti´ei koskaan eksyisi
  • liikumme paljon ulkona, laitamme ruokaa, rentoudumme, kaikki rauhalliseen tahtiin. Kiirettä ei ole.
  • lisää syitä valita Kreetan Maku-matka

Continue reading

Lahja

Flowers for You!

Tunnistatko tämän ilmiön? Sinulle tarjotaan lahjaa, ihan odottamatta, yllättäen, ilman että sinulta odotettaisiin vastalahjaa… kreetalaiset osaavat tämän suhdetoiminnan…

 

Kaikkina näinä kymmeninä Kreetalla viettyinä vuosina olen aina ollut erityisen viehättynyt kreetalaisesta tavasta antaa lahjoja. Minulle se konkretisoitui ilmiönä vasta kun muutin lasten kanssa takaisin Suomeen viitisentoista vuotta sitten. Nuorempi tytär oli törmäsi kulttuurimuuriin kolmannen luokan tyttöjen kesken.  Hän ojensi karamellipussia kavereilleen meidän pihassa. Tytöt tarttuivat innokkaasti tarjottuihin karamelleihin ja tyhjensivät pussin, mutta piilottivat omat pussinsa tiukasti taskuihinsa eivätkä tarjonneet vastavuoroisesti. Emmin ilme oli ällistynyt ja epäuskoinen. – Ei voi olla totta, ajattelin itsekin, ollanpa sitä ahneita ja ymmärtämättömiä. Kyllä ´me´ Kreetalla sentään tällaiset sosiaaliset suhteet osataan hoitaa´. Ja tarkoitin, että olimme oppineet kreetalaisen vaihdannaistalouden säännöt: tarjoa niin sinulle tarjotaan. Lahja luo vastalahjan. Anna niin saat. Kuitenkin ajatusteni takana hahmottomana oli möhkäle, josta en saanut otetta, jotain konkreettista oli minulta jäänyt tajuamatta. Jokin suurempi konteksti odotti löytämistään. Mutta mikä?

Olin alkuvuosina Kreetalla ollut häkeltynyt naapurien tuomista lahjoista. Milloin yläkerran Sotiria toi palan kakkua ´kun meillä nyt tänään leivottiin´ tai Marina poikkesi tuomaan annoksen kanipaistia. Vihannespeltoa kuokkiva mykkä pappa ojensi ihmettelevälle ohikulkijalle pari sipulia ja nipun pinaattia, Eftimia, jolla oli kahvila ylämäen puolivälissä,  työnsi kahvilansa ohi hengästyneenä ylämäkeen kiipeävälle turistille pari luumua kouraan ´että jaksat kylään saakka´, Anni ojensi aidan yli vielä lämpimän lautasellisen vastahyytynyttä viinirypälemehua ja Nikos paiskasi kokonaisen jaloistaan sidotun kukon verannalleni autostaan edes vaivautumatta pysähtymään…Lautasta ei palautettu tyhjänä, sen ymmärsin. Jotain oli syytä antaa vastalahjana, mutta mitä? Ymmärsin kyllä, että useimmat lahjan antajat antoivat pieniä eriä oman vihannesmaansa tai keittiönsä tuotoksia,  mutta mitä antaisin minä kun en omistanut kasvimaata, hedelmäpuita eikä minulla alkuun ollut muuta kuin matkalaukullinen vaatteita varustuksenani.  Pitäisi antaa jotain, jota vastaanottaja osaisi arvostaa ja jonka päälle ymmärtäisi, ei siis kovin erikoista suomalaista, ei ruisleipää, ei lakritsia, ei kotimaan herkkuja, ehkä jotain itsetehtyä kuitenkin..? Niinpä usein päädyin leipomaan sitten kun olin vihdoin saanut uunin. Korvapuustit, piparit ja kakunpalat olivat mainioita kiitoksia.

Vastapoimittuja viikunoita

Sangollinen viikunoita ilmestyi kerran ovellemme…

Eilen kirjahyllyäni järjestäessäni tartuin vaatimattoman näköiseen kirjaan nimeltä Village on the plateau by Sonja Greger. Olen ostanut sen 1985 ja jättänyt silloin lukematta. Ensimmäinen lapseni syntyi tuolloin ja ruuhkavuodet alkoivat.

Jo ensimmäiset sivut tätä Gregerin antropologista tutkimusta veivät mennessään. Yhdessä humahduksessa olin 80-luvulla ja Lasíthissa, jossa noina vuosina kävin ahkerasti sekä turistina että oppaana että miehen sukulaisia ja tuttavia tapaamassa. Greger kuvaa Magoulan kylää 1980-luvun alkuvuosina, jolloin muutos omavaraistaloudesta silloisen EEC:n markkinoista riippuvaiseksi yhteisöksi oli alkanut Kreikan juuri liityttyä yhteismarkkinoihin. Muutos sekä kylässä että kyläläisten mielissä oli suuri ja nopea ja ongelmallinen. Omavaraistaloudella oli vuosituhantiset juuret, se oli homeerinen perintö, joka oli muokannut ajattelua ja mielikuvia ja joiden viimeisiä häntiä ja liepeitä vieläkin huomaa kuin katkenneita langanpätkiä suuressa  punaisessa sängynpeitteessä, jollaisia Lasíthin naiset vielä tuolloin kangaspuillaan kolkuttivat. Jos meidän nykyiseen markkinatalouteemme kuuluu kapanteko ja voitontavoittelu olennaisena osana, oli se homeerisessa kulttuurissa tabu, se oli hävettävää ja alentavaa. Kauppaa toki käytiin, mutta vallitsevana periaatteena oli tasavertaisuus ja molemminpuolinen hyöty. Yksipuolinen hyötyminen toisen kustannuksella kuului toisenlaiseen kehykseen, sodankäyntiin ja ryöstöretkiin, mutta silloinkin voitot saavutettiin urheudella ja nokkeluudella eikä röyhkeydellä, manipuloinnilla tai tinkimällä. Kunnia ja kasvot piti säilyttää, selkäranka pitää suorana, piti seistä oman asiansa takana taipumatta.

Lasithilaiset Gregerin mukaan käyttäytyivät homeerisen kaavan mukaan, joka minullekin Kreetalle tuolloin juuri asettuneelle ulkomaalaiselle, tuli hyvinkin tutuksi. Oman kylän väen kanssa käydään tasavertaista kauppaa vaihtamalla tuotteita ja palveluita, mutta kauempaa tulleet saavat erilaisen kohtelun. Ulkopuolisen oletetaan hyötyvän enemmän kaupanteossa, siksi on syytä olla varuillaan ja pitää korkeampaa hintaa. Mitä kauempaa vieras tulee, sitä korkeampi on hinta, mitä tuntemattomammasta maailmankolkasta vieras saapuu sitä todennäköisemmin hän ei koskaan palaa takaisin.  Silloin pätevät jopa ryöstämisen lait kunhan tekee sen ovelasti: neljä ouzoa Rethymnonin vanhassa satamassa neljälle suomalaiselle 80 eurolla!

1-WP_20160724_13_00_57_Pro

Spiros saapasteli sisään kevätiltana keittiönovesta ja toi nipun villiparsaa

Kyläläisten keskeisessä vaihtotaseessa ei käytetä rahaa eikä numeroita, mutta lahjojen odotetaan aikanaan tuovan vastalahjan. Vaihdantatalouden aikana ennen markkinataloutta maatalouden ylijäämätuotteet annettiin lahjoina eteenpäin naapureille ja tällöin käytettiin paljon aikaa jakamisen oikeudenmukaiseen suunnitteluun ja arvon puntarointiin, olihan tarkoituksena saada vastalahjoina sellaisia hyödykkeitä, joista itsellä oli tarve. Samalla piti pitää yllä omaa mainettaan reiluna antajana ja suhteuttaa annetut lahjat harmoniseen tasapainoon saatujen vastalahjojen kanssa samalla kun suunniteltiin uusia tavaranvaihtokanavia sen mukaan millaisia omat tarpeet olivat. Ei ollut tarvetta vientiin tai myymiseen ulkopuolisille, oli vain tarve tuontiin, jotta saatiin vaihdantaan kelpaavia lahjoja. Liian runsaista lahjoista menetti maineensa samoin kuin ylenmääräisestä saituudesta. Tällaisen rauhallisesti laajenevan tai supistuvan vaihdantajärjestelmän ylläpito on yksi arvostetuimmista hyveistä edelleenkin Kreetalla. Tämä ei koske pelkästään maatalouden ylijäämää vaan se ulottuu koko yhteiskuntaan läpi sen jokaisen kerroksen aina maailmankylämme katoille saakka. Se että sinä tai minä kylän ulkojäsenenä saa pieniä lahjoja asettuu nyt omaan suurempaan lokeroon: vieraanvaraisuus luo ystävyyssuhteita, pieni lahja voi poikia odottamattomia tapahtumia, siitä saa hyvän mielen lisäksi hyvän jutun kerrottavaksi talvella kahvilassa kamiinan ääressä kun tuuli vinkuu, sade piiskaa ikkunoita ja oliivihalot savuttavat. Samalla pieni lahja on homeerisen talouden näkökulmasta oiva kosiskelumuoto. Jos lahjan saaja lähtee leikkiin mukaan, voivat vaidantatalous nousta uudelle tasolle…

Tyttäreni koki karamellipussinsa joutuneen odottamattoman ryöstön kohteeksi kun vaihdantajärjestelmä kohtasi markkinatalouden. Minä tässä valmistautuessani lähtemään Kreetalle mietin millaisia henkisiä taitoja pakkaisin tuliaiskassiin savulohen lisäksi.

 

 

Huomenna kamelit valtaavat Kreetan

1-Koko näytön kaappaus 13.3.2016 151338-001

Kolme viikkoa jatkunut karnevaalikausi, Apokriés, päättyy tänään sunnuntaina suuriin karnevaalikulkueisiin, joista parhaimmat näkynevät Rethymnonissa. Suurta ja hauskaa juhlaa seuraa huomenna laskeutuminen paastoon, joka päättyy pääsiäiseen 40 päivää myöhemmin. Pääsiäinen on ortodoksisissa maissa useimmiten eri aikaan kuin meillä protestanteilla, tänä vuonna vasta vappuna. Huomenna on siis  Katharí devtéra, puhdas maanantai. Kuten apokriéskin, se on useimmiten sukujen, perheiden ja kylänkin yhteinen juhla.

Vamosin vieressä oleva Kainan kylä juhlii puhdasta maanantaita ihan omalla tavallaan. Kylän nuorempi väki varsinkin pukeutuu kameleiksi, aaseiksi, apinoiksi. ´Kamelin´ pääksi kelpaa vaikka aasin tai naudan kallo, sitten tarvitaan iso lakana, jonka alle piiloutuu pari henkeä kyttyröiksi. Sen jälkeen kyläaukioilla ja muissa julkisissa tiloissa nämä luomistyön ihmeet näyttäytyvät hieman ilkeillen, kiusaten, härnäten kahviloissa istuvia kanssaihmisiään ja tanssien arapikaa, jonka liikkeet kuvaavat varsin suorasukaisesti hedelmällisyyttä. Suuret eläinten kauloissa kalkattavat kellot kuuluvat asiaan ja tietenkin kulkuuessa ovat mukana aasin tai kamelin ajajat, jotka pukeutuvat työvaatteisiin.

Tapa on ikivanha, sen alkujuuret lienevät historian hämärissä vuosisadoissa ja Dionysoksen palvonnassa, mutta sen tiedetään olleen yleinen Sfakian alueen kylissä vielä sata vuotta sitten. Traditio liittyy mystisiin elämän ja kuoleman riitteihin, näkymättömien mörköjen näkyväksi tulemiseen, kevään viljelykauden alkamiseen, runsaisiin satotoiveisiin, eläinten onnistuneeseen poikimiseen. Samankaltaisia traditioita on pohjoisempanakin Balkanilla.

Jos menet huomenna Kainaan, on muulloin niin hiljaisella kyläaukiolla menoa ja meininkiä, ruokaa, maistiaisia, ja kahvilat ovat muuttuneet tavernoiksi. Ota kuva ja toinenkin, lähetä minulle tai jaa FB:ssa myös Kreetan Maku-sivulla, kiitos!   Paastoruokia on siis tarjolla, kuten taramosalaattia, mustekaloja monissa muodoissaan, lagana-leipää, halvaa, papuja, vihanneksia monin tavoin valmistettuna, kalaa, etanoita muttei selkärankaisista peräisin olevaa.

Fodelen kylässä lähellä Iraklionia taas juhlitaan appelsiinien merkeissä, tuottaahan rehevässä laaksossa vuorten helmoissa oleva kylä juuri niitä. Jos käyt kylässä, kävele aina keskiaikaiselle kirkolle ja sen vieressä olevalle El Grecon museolle saakka.

Gergerin kylässä Psiloritiksen juurella, siis Iraklion puoleisessa päässä Kreetaa, juhlitaan kunnolla: Oheinen video kertoo hyvin millaista meno on:

Täällä menoihin kuuluu myös ´epäsopiva hääpari´, joka näkyy videoilla.

Antiskarin kylässä epäsovia häitä  on juhlittu puhtaana maanantaina jo 3o vuotta perusteellisesti, ohjelmassa on morsiamen ryöstö ja monenlaista säädytöntä ….Antiskarin löydät Asterussiavuorilta Messaran tasangolta ja Miresistä etelään-

 

Furfuran kylässä Amarin laaksossa on myös kameleita, ajajia ja hääpareja. Jorgopotamon alueen Melidonissa (Panormon lähellä) on myös melkoiset juhlat, munien kerääminen, sitten Kaiti eli epäsopivat häät morsaimen ryöstöineen..

Paleohorassa lennätetään leijoja ja syödään ulkona mikäli sää sallii….

Olin unohtaa. Kameli on kreikaksi ´kamila´. Arvaatte varmaan ettei muualla niin kauniina pidetty naisen nimi Camilla ole täällä suosiossa…

Temenian kummioliivipuiden tarha

Miltä kevät näyttää oliivitarhassa? Mitä ääniä tarhassa kuuluu?

Temenian tarha on noin 800 metriä merenpinnan yläpuolella eteläisellä Kreetalla, parisen kymmentä kilometriä ylämäkeen Paleohorasta.

Tällaista siellä oli vappuna 2014.

 

Jos haluat oppia ja ymmärtää oliiviöljyjen salat, tilaa tästä uusin e-kirjani NEITSYTÖLJYN MUSTATTU MAINE!

 

Pihamme kissat ja koirat

Pieni neiti ilman perhettä

Tälle neidille etsitään nyt kotia..

-Ei ole Topia, kissaasi, näkynyt, kertoi ensi töikseen minua kentälle vastaan saapunut Nikos. Noh, ajattelin, onhan siellä Farmilla niitä muita, Topin tyttäretkin, ehkäpä minä tästä toivun. Ja onhan se Topi ollut varsin itsepäinen, leikkii kuningatarta eikä siedä muita kissoja, edes omia tyttäriään tai niiden pentuja  lähistöllään saatikka että jakaisi ruokakupin. Ja mustasukkainenkin se on…

Puolilta päivin piha oli tyhjä kissoista, kaikki olivat lepäämässä varjoissa kuumimman ajan yli. Illansuussa viikunapuun alla kissittelin Topia. Siinä kiviaidan takana on ollut Topin lempipaikka, jospa se kuitenkin olisi olemassa. Ei kuulunut kissaa ja niin askelsin neljä puusta löytämääni ehjää viikunaa kämmenelläni kohden tammien alle katettua illallista. Saisivat ainakin naapurimaani pietarilaiset vieraat maistaa suoraan puusta poimittua auringon lämmittämää viikunaa. – Ei kissoja täällä aiemmin pidetty oikein minään, koiria arvostettiin enemmän, varsinkin jos ne olivat hyviä metsästämään. Meillä kotona äiti halusi päästä kissoista eroon ja kuljetti niitä isolle tielle, minä pikkupoikana hain niitä pois, kertoi pöydän päässä istunut eläköitynyt rehtori. – Mutta kyllä ne kissat osaavat pitää asuinympäristön siistinä, ei juokse rottia eikä hiiriä eikä liskoja seinillä, kun on kissoja pihassa, totesi illan emäntä. Pöydän venäläiset ihmettelivät kreetalaisten kissoje siroutta:-Meillä päin kissat ovat isompia, kookkaampia, mutta niillä on matalat jalat. Meidän kissalla on talvisin paksu turkki, mutta kesällä se on laihanpuoleinen.  Näillä täällä on pitkät jalat ja liikkuvat hienostuneesti, he ihmettelivät. Kerroin, että samanlaisia matalajalkaisia ne kissat Suomessakin ovat, kolme kertaa painavampia mutta lyhytjalkaisia. Täkäläisellä rodulla on egyptiläisen ruovikkokissan ruumiinrakenne, pitkät jalat ja kevyt vartalo, ne auttoivat kiipeilemään Niilin ruovikoissa linnunpesien perässä.

Aamulla aikaisin lähdin uimaan. Auton takaluukun päällä lepäsi hyvinvoiva, pulska Topi. Hiukan arkana, naamassa pieniä arpia, ei katsonut silmiin, ei tullut kyhnyttämään, mutta juoksi kuitenkin ovelleni. – Voi kulta, ei ole kaapissa vielä kissanruokaa, odotapa että tulen uimasta! Topi odotti ja sai herkkunsa.  Sitä tulivat jakamaan Topin molemmat tyttäret, josta toisen Topi antoi jäädä, toisen se ajoi pois. En ymmärrä miksi. Topi pitää minuun etäisyyttä, antaa juuri ja juuri rapsuttaa korvan takaa, muttei suostu lähempään tuttavuuteen. Topin tytär, jolle en ole antanut nimeä, vaikka sitä ihan hiljaa kutsunkin Lumikiksi valkoisen pitkän karvoituksen takia, pyörii jaloissani koko ajan ja pyrkii osoittamaan halunsa tulla hyväksytyksi sisäkissojen luokkaan. Se hyppää sängylle viereeni, kierii lakanoissa, venyttelee, esittelee vatsapuoltaan ja näyttää, miten erinomaisen hyvin se sulautuisi valkoisten lakanoitteni värimaailmaan. En taida ainakaan ihan vielä hyväksyä tätä anomusta, pitää kuunnella mitä Topi asiasta sanoo. Tällaisella asenteella juuri kasvatetaan ylimielisiä kuningattaria, annetaan kissan päättää…

Kaverukset

Topi ja Vanha Rouva

Poissaoloni aikana Roosan, talon vaalean labbiksen, kaikki mustat pennut ovat jo saaneet uuden kodin. Kun viimeinen oli lähtenyt, huokasi perhe helpotuksesta. Helpotusta kesti pari päivää. Pihan amfiteatterissa järjestettiin kesän viimeinen jazzkonsertti, johon tuli paljon yleisöä. Joku oli unohtanut pahvilaatikollisen koiranpentuja illan pimeydessä sellaiseen paikkaan, että se varmaan huomataan. Laatikon löytäjä  vei heti yhden, kaksi jäi vielä farmille. Molemmat ovat sylikoirakokoa, kissan kokoisia,  matalajalkaisia, toinen vaalea ja herttainen likka, pojalla taas naama ja värit kuin karkeakarvaisella mäyräkoiralla. Ne taitavat pitää Roosaa melkein emonaan, jolle lapset ovat lapsia, olivat ne sitten ihmisen tai toisen koiran tai vaikka kissan.

Tänään aamulla kuulin oveni ulkopuolelta vinkunaa. Jossain on kissa pinteessä, ihan pieni kissa? Ääni tuli ruusupensaasta oven pielestä. Näin pienen musta-puna-valkoisen pennun, joka minut havaittuaan karkasi jonnekin maata köynnöstävän vincan peittoon. Mistä tuon kokoinen on tänne tullut?  Ei ainakaan yksin, sen verran on naapuritaloihin matkaa ja matkalla kiviesteitä, kuten korkeita kiviaitoja. Ja villi se on, ei sitä ihminen ole hyljännyt.

Paikallistin iltapäivällä naukujan tarkan olinpaikan. Sidoin köynnösruusut sivuun niin että pääsin kurkistamaan pensaan alle. Siellä olevasta salaojaputkesta kuului rapinaa. Vein vettä pienessä astiassa, mutta huuto vain yltyi. Vaalea koiranpentu kuuli surkean naukumisen ja yritti auttaa tunkemalla itseään putkeen, muttei onneksi mahtunut. Se istui jaloissani ja aneli apua tappisilmillään. Kun iltapäivä kääntyi illaksi, kuumuus laski ja varjot pitenivät, palasin pihalle. Keskellä pihasoraa makasi vanha puolivilli kissarouva kyljellään imettämässä pentua!

Kissarouvan olen nähnyt jo muutaman kerran viikon aikana ja ruokkinut sitä. Sen on täytynyt synnyttää ennen kuin lähdin Suomeen, mutta en ollut edes huomannut sen olevan raskaana. Se on tavallisesti saanut vain yhden pennun. Pentuaan se on hoitanut hyvin, mutta itse se on selvästi nälkiintynyt ja huonokuntoinen. Se tuli perässäni keittiöön ja tuskin olin saanut lautaselle pari palaa eilistä suvlakia, kun se pala suussaan ryntäsi ulos. Minä perässä. Se vei palan pennulleen ja istui itse vieressä! Sovin sen kanssa auttamistoimista: kun kerran toit pennun nurkkiini, niin ruokin teitä molempia. Saatte herkut ja hoivaa ja ylimääräisiä annoksia jos otatte kiltisti  vitamiiniannokset ja bonuksena tarjoan hyvän ja kestävän loiskuurin kummallekin. Emo taisi ymmärtää, se on käynyt nyt syömässä kerran tunnissa. Katsotaan uskaltaako se jättää pentunsa ovelleni.

Kreetan Maku-kuva

Nuori Neiti ja Vanha Rouva

Viikuna ja viini eivät tykkää sateesta

1-Viikunat 004

Kreetaa koettelee ilmastonmuutos. Sadetta lähes joka viikko läpi koko kesän. Sateet ovat lisäksi olleet rankkoja. Ennen ei satanut. Vettä tuli ennen viimeisen kerran joskus toukokuussa ja seuraava sade lankesi syyskuussa. Pilviäkään ei taivaalla näkynyt, mtä nyt joskus mantereen suunnalla kaukana meren yllä näkyi matalapaineen rajalla pilvikerros. Mutta aurinkoa ne eivät peittäneet. Muistan miten paljon maisema muuttui kun elokuiselle taivaalle ilmestyivät pilvet, joiden varjot muokkasivat alapuolella näkyvän laakson ja sen takaiset vuoret veistoksellisiksi ja moniulotteisiksi. Nyt pilvet ovat olleet arkipäivää koko kesän.

Ihmettelin miksi tien päälle kaartuvan viikunapuun alla on paljon pudokkaita, eivätkö viikunat kelpaa kenellekään? Lähempi tutustuminen paljasti pudokkaiden olevan täynnä surisevia hieman jo humaltuneita mehiläisiä  ja kimalaisia. Puu oli täynnä hedelmiä, mutta lähes kaikki ovat haljenneet, mehut valuneet ulos ja haavakohdat täynnä tokkuraisia mehiläisiä. Kättä sinne ei ole viisasta laittaa. Naapurin Katerina tuli juttelemaan. – Juu, satoi niin paljon, että viikunatkin halkesivat. Kyspyyhän noita lisää, mutta jos taas sataa, niin pilalle menevät nekin..

Miten viini selviää? Iraklionin suunnassa vettä oli tullut niin paljon, että rusinasato on paikoin menetetty. Pelkästään Iraklionin alue menettää kuusi miljoonaa euroa vientituloja, arvioivat rypäleosuuskunnat , sillä rusinoita ei tänä vuonna tule. Rusinoiden korjuuaika on juuri elokun puolesta välistä kuun loppuun. Tänä vuonna satoi ja myrskysi kuun puolivälissä ja rakeet viimeistelivät tuhon. Maatalous Kreetalla kärvistelee muutenkin kriisin jaloissa, verot, polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat alkavat olla niin korkeita, että kannattavuus on olematon. Tämä tuho vain puuttui, sanovat rusinantuottajat.

Rusinoiden jälkeen ovat korjuuvuorossa pöytärypäleet ja niiden jälkeen viiniksi valmistettavat. Viinirypäle on tottunut kuivuuteen. Jos se yhtäkkiä saa vettä niskaansa, imee kasvi sen ahnaasti ja marjat pullistuvat ja halkeavat. Ulosvaluva mehu alkaa käydä, laatu laskee ja sato on vaarassa. Hyvän ja huonon viinivuoden erona on juuri sade. Jos sataa korjuuaikaan tai juuri ennen, sato on pilalla. Hyvä vuosi tulee kun ei sada. Nyt jännitämme miten käy.

Oliivit eivät ole sateista hätkähtäneet. Niille sade tekee hyvää paitsi että se lisää tuholaisten ja kasvitautien mahdollisuutta. Puut näyttävät olevan täynnä marjaa ja satotoiveet ovat vielä korkealla.

Kahdeksantoista sentin tähden

1-IMG_6059

Eilen saavuin taas Kreetalle. Lentokentältä tullessa pysähdyin Kalivesissa supermarkettiin ottamaan kyytiin vesipulloja ja ruokatarpeita, jotta saa jotain suuhunpantavaa. Kassajonossa edempänä oli vanha pappa, jota henkilökunta puhutteli hyvin arvostavasti. Mutta papalla oli ongelma. Hän halusi alennusta. –Tämä on minulle tärkeää, Irini-kulta, hän sanoi kassaneidille, ihan isäsi ja äitisi kunnian kautta, olenhan ollut vuosikymmeniä perheenne hyvä ystävä ja tukija… en pyytäisi mutta kun tämä on tärkeää… en kehtaisi, mutta pyydän kuitenkin.. Kiinnostuin seuraamaan mistä oli kysymys: pappa oli palauttanut kauppaan leipäpaketin ja saanut korvauksena toisen samanlaisen sekä vielä sen jo avatun. Nyt hän halusi maksaa kädessään pitämänsä levitteen, 2,18 €. – Etkö antaisi alennusta, hän pyysi. – Voi, kirie Vasili, ei tämä ole minun kauppani, tämä on osuustoimintaliike ja istun vain täällä kassalla, en minä voi antaa vaikka niin haluaisinkin. Niin pappa ojensi kätensä, pienen kasan kolikoita, joista Irini poimi tarvittavan. Lopuilla saisi huomenna ehkä vielä yhden leipäpaketin. Paljonko pappa olisi voinut saada alennusta? Arvaisin, että 18 senttiä. Ja sen takia hänen, vanhan harmaatukkaisen ja kumarassa kulkevan, hyvin pukeutuneen herrasmiehen, oli koko kansan edessä nöyrryttävä ja paljastettava elämänsä surkea kipu. Kunnianarvoisen elämän jatkuminen pää pystyssä oli kiinni kahdeksastatoisesta sentistä. Kahdeksastatoista vaivaisesta sentistä.

Sunnuntai pilvessä

 

 

Kreetan Maku-kuva/Therissonrotko

Therissonrotkon pohjalla kulkee tie ja puro

 

Anteeksi vain, säänjumalat, mutta yllätitte minut. Ei kesäkuussa pruukaa Kreetalla sataa, mikä teihin oikein on mennyt? Onko tämä osoitus leikkimielestä vai kokeilunhalusta, mielenilmaus harjoitetusta politiikasta, oliko tämä olevinaan pilaa vai ihanko vakavasti heititte meille kolmen päivän kaatosateen? En ole varma oliko tämä siunattu sade vai kirottu. Onko tarkoituksenne muuttaa kesän kuivat kaudet trooppiseksi vihreydeksi? Ei minulla lämpöä ja vihreyttä vastaan ole, mutta saisiko ne ilman hyttysiä?

Olen jo melkein antanut anteeksi kun sentään on jo menossa toinen normaali päivä pilvettöminen taivaineen ja mukavine lämpötiloineen. Mutta sunnuntaina en ollut lainkaan iloinen yllätyksestänne ja tummanpuhuvista pilvistä.

Rannalle ei kannattanut ajatella menevänsä joten ylipuhuin itselleni retkikaverin. Mirjalle sopi mainiosti kierros Valkoisten vuorten poimuissa ja sieltä löytyvissä rauhallisissa kylissä. Sudanlahdelta nousee reunavuorten viertä serpentiini, jolta näköalat alas lahdelle ja Akrotirille ovat esteettömät. Apteraan vai Malaxaan? Malaxan takusia on koluttu vähemmän, joten sinne. Merenpuoleisella reunalla pilvet nousivat kanssamme samaa tahtia ja kosteus tiivistyi ikkunoihin. Reunan päältä pilvet jatkoivat ylöspäin, mutta meidän reittimme laskeutui polveillen suojaisiin vihreisiin laaksoihin, joita viini-ja oliivitarhat laikuttivat. Piiskaherne kukki rinteillä keltaisina röyhyävinä pensaina ja kiviruusun valkoiset kukat täplittivät aluskasvillisuutta. Tienvierustan punaiset ja keltaiset ohdakkeet lopettelivat kukkimistaan, mutta salkoruusu  vasta availi nuppujaan. Tulikukka nosti keltaisia latvojaan korkealle. Nyt on kesäkuun alku ja edelleenkin Kreeta kukkii, talvisateet ovat olleet anteliaita ja kevätkin on ollut viileä ja odottamattoman sateinen. Muistan sellaisia vappuja, jolloin päivänkakkarat olivat jo kuihtuneet eikä perinteisiin vappuseppeleisiin ollut laittaa muuta kuin pielikkejä ja laakerinoksia. Vapusta on nyt puolitoista kuukautta ja vielä on vihreää. Tavallisesti tähän aikaan rinteet ovat jo keltaisia ja  tienvarsien paahteessa viihtyvät enää pensaat ja fenkoli, joka kesällä kasvattaa vain piiskamaista varttaan ja kukkaa sen päähän.

Kreetan Maku-kuva

Vaikka oli pilvistä, oli lämmintä

Reunavuorten takaisissa laaksoissa luonto oli räjähtänyt monivivahteiseen vihreyteen, pensaat pursuilivat kukkien painosta ja puut olivat kirkkaan vihreitä, onhan sade huuhdellut pölyt sopivin välein. Ajoimme hiljaisten kylien läpi ja ohi, tulimme risteyksiin, joissa ei ollut viittoja emmekä tienneet mihin kääntyä eikä edes kartan neuvoista ollut apua. Haniaan on matkaa linnuntietä vain muutama kilometri, teitä pitkin runsaat kymmenen, mutta tuntuu kuin olisimme toisessa maailmassa ilman matkailun ja bisneksen katkua ja muovisia palveluja.

Kreetan Maku-kuva/Therisso

Tuonne alas jää Therisso

Therissonrotko on aina yhtä vaikuttava, sekä  jylhä että rehevä jokilaakso. Therisson kylään tullaan sunnuntaisin lounaalle. Tienvarren tavernoissa valmisteltiin hiiligrillejä, ulkouunit pullistelivat vuokia, joissa kypsyi vuohenpaisteja, lampaansatuloita perunoiden päällä, briamia, okraa, täytettyjä vihanneksia, sitruunakanaa. Suurissa loimugrilleissä tirisivät vuonan-ja karitsan lavat. Me suljimme nenämme. Ei vielä.

Kreetan Maku-kuva/ Delphinium

Ritarinkannus, delphinium, kukkii Therissonrotkossa villinä

Therisso on kuulu Venizeloksestaan ja muista Kreetan itsenäistymistä vauhdittaneista 1800-ja 1900-luvun hahmoistaan, joista jotkut patsaina vartioivat vieläkin kylää ja sen aukioita. Vapauden ja vallankumouksen aatteet kypsyivät täällä viistokattoisten talojen tuvissa ja kahviloissa ja purkautuessaan vyöryivät kaupunkeihin ja varuskuntiin ajaen pois turkkilaiset. Nyt kylän rauhallisuudesta todistavat ikiaikaiset plataanit, kapea lehtimetsien kattama laakso, puronuomassa mereen matkaava vesi ja valtoimenaan kadulle ryöppyävät kukkaistutukset.

Therisson periltä nousee päällystetty tie nopeasti vuorta ylös. Horisontti laajenee alas Hanian ja pohjoisen suuntaan yli pyöreälakisten kukkuloiden ja niiden sylissä lepäävien kylien. Mutta nyt meri ja lähivuoret olivat tummien pilvimassojen peittämä.

Kreetan Maku-kuva / Mesklá

Sade toi tavernoiden sisätiloihin tungosta

Olimme jo nielleet nälkämme moneen kertaan sekä Drakonan että Therisson tavernoiden edessä ja selvisimme kunnialla vielä Zourvankin mutkissa houkuttelevien tavernoiden kutsuista vain langetaksemme polvillemme Mesklássa. Ja hyvä oli, että niin tapahtui, sillä juuri kun olimme saaneet vallattua pöydän tavernan pihauunin kyljestä, alkoikin sataa ja ryntäsimme sisälle. Ei siinä kaatosateessa olisi enää voinut maisemia katsella, ruokalistaa kylläkin. Tilasimme uunissa puuhiilten vieressä kypsynyttä makeaksi paahtunutta okraa, pehmeäksi hautunuttaa vuohta ja mintulle tuoksuvaa, rapean juustoisen kuoren alla muhinutta burekia, jossa kesäkurpitsat ja perunat olivat sulaneet tavernan vanhaemännän itse valmistavan mizithrajuuston suudelmissa. Salaatin päällä oli aimo lohkare samaa juustoa, parasta tämän sesongin aikana, pyöreän hapanta ilman teräviä viiltoja,  kermaisen pehmeää.  Ovat kuulemma muutkin kehuneet mamman juustoa, sanoi tytär.

Kreetan Maku-kuva/ Mesklá

Salaattia, okraa, burekia ja vuohta, kaikki erinomaisia

Sade jatkui ukkoskuuroina ja toinen toistaan rajumpina kaatosateina ja lopulta taukoamaton veden valuminen muutti pääkadun alaspäin ryntääväksi puroksi. Kengät märkinä pääsimme lopulta autoon.

Sunnuntaina Vamosissakin oli satanut kunnolla useampien tuntien ajan. Maanantaina sade jatkui koko päivän aina noin neljään saakka. Ilta olikin sitten kaunis. Tiistaina pääsin toimistoon kuivana, mutta sade alkoi klo 11.15 ja päättyi monivaiheisten rajujen ryöppyjen ja jättimäisen pisaroinnin jälkeen noin viideltä. Haniassa ja turistirannikolla ei satanut, ei myöskään Apokoronasin rantakylissä, ainoastaan sisämaassa. Tätä kirjoittaessani keskiviikkona istun Almiridassa rantakahvilassa ja kuuntelen meren yllä olevaa ukkosta. – Ei se täällä sada, sanovat naapuripöydän papat.

He olivat oikeassa, ei siitä sadetta  tullut.

Nämä sateet riittävät pitämään luonnon vihreänä vielä muutaman viikon, viinirypäle sai kaipaamansa piristysruiskeen, samoin oliivipuut. Mutta jos sateita tulee jatkossakin, se ei enää olekaan hyvä asia. Silloin syntyy kasvitauteja, tuholaisia ja hyttysiä, joilta kuivat säät meitä suojelevat. Ovatko sateet siunaus vai kirous, se jää nähtäväksi.

Kreetan Maku-kuva / Mesklá

Tavernan voimaksikko

Vesi virtaa sittenkin ylöspäin!

Hanna Spilissä

Harjoittelijani Hannan viimeinen viikko on alkanut. Lupasin lähtölaskennan alkajaisiksi järjestää retkipäivän ja seikkailuja. Suunta oli hieman epäselvä, mutta retkiaamu alkoi pistäytymällä Rethimnoniin tapaamaan kummioliivipuiden tarhaajaa Kimonia.  Kun öljykuorma oli pakattu kysyi Kimon mihin olemme matkalla. – `Jonnekin Spilin suuntaan´… sanoin epävarmasti. -`No, sittenhän te ajatte Jerakariin (Gerakari). Se on kirsikkakylä ja nyt on sesonki. Ja sieltä Damnonin rantaan. Soitan sinne Stavrokselle, jotta pistää teille pöydän komeaksi´, sanoi ja teki. Niin syntyi meille retkiohjelma.

Rethimnonin sisämaassa minua hurmaavat vanhat tammimetsät, kumpuilevat niityt ja rauhalliset kylät. Poikkesimme Spiliin. Kylää ei perusteta ilman juomavettä. Spilissä on lähteitä, joiden vedet venetsialaiset jo aikanaan johtivat virtaamaan kokonaiseen pitkään riviin leijonanpäitä. Niiden avonaisista kidoista valuva vesi pysäyttää kylään toinen toistaan eksoottisempia matkailijaryhmiä. Kylän talot kiipeilevät rinteillä ja tarttuvat kiinni vuorenseinämiin. Yhden sellaisen terassille perustettuun kahvilaan mekin kiipesimme seuraamaan alapuolellamme touhuavia turisteja.

Spilistä on jyrkkä nousu ylös Juus Kambosiin (Gious Kambos) ja ylätasangon toiselle puolelle Amarin laaksoon ja Jerakariin. Ei yhtään kirsikkaa koko kylässä! Puita kyllä on ja ne täynnä satoa, mutta kirsikat eivät näy kylän raitilla, kahviloissa, kaupoissa, kylteissä, nimissä. Museomaisesta kahvilasta meidät kyselijät ohjattiin kylänraitin alimman talon kohdalle;  siellä jalkakäytävällä oli juuri näkynyt muutama laatikollinen kirsikoita myynnissä ohikulkijoille. Kaksi kiloa vastapoimittuja kahdeksalla eurolla. – `Nämä ovat vasta sesongin ensimmäisiä, kyllä ne näkyvät kylällä sitten kun niitä on paljon´, sanoo Sofia, kirsikanviljelijä.  Nyt meillä on matkaevästä!

Kreetan Maku-kuva Gerakarista

Nyt on kirsikoiden aika!

Söimme ja siemensimme koko paluumatkan alas Spiliin. Auton sivuikkunat alasrullattuina syljeksimme kirsikan kiviä suupielestä tien varteen toivoen, että ne alkaisivat maagisesti kasvaa ja että parinkymmenen vuoden paikalla olisi jo tiheikkö.

Kurtaliotikon rotko houkutti pysähtymään ja poikkeamaan ja vakuuttumaan Pyhän Nikolaoksen ihmetöistä. Hän kuulemma kolautti kepillään kallioseinämää, johon syntyneistä viidestä reiästä alkoi pursuta vettä niin, että se syöksyy putouksena rotkon pohjalla virtaavaan puroon.  Meillä oli kiire eteenpäin, tekemistä olisi vielä paljon ja jätimme Nikolaoksen märät ihmeet toiseen kertaan.

Asomatosin kylässä päätimme sivistää itseämme vierailemalla Papa Mihaliksen museossa. Pappi lienee ollut melko eksentrinen ja omalaatuinen yhden asian mies, joka keräsi talonsa kukkuroilleen muistoja erityisesti saksalaismiehityksestä mutta myös monesta muusta aikansa tapahtumista ja ilmiöistä.

Kreetan Maku-kuva Asomatosin kylästä

Papa Mihaliksen museo Asomatosissa

Lefkoijan kylässä piti tarkistaa aiemmalta käynniltä kysymysmerkiksi jäänyt ilmiö: Skhinarin rantaan vievän tien varrella on pieni vesikanava, jossa vesi virtaa ylöspäin! Seurasimme kanavaa ja toden totta, vesi on matkalla ylöspäin ja vikkelään! Emme nähneet harhoja vaan niin todella oli. Ihan kuten oli ollut aiemmallakin kerralla. Kotona olin jo saanut siitä pyyhkeitä: vesi ei virtaa ylöspäin! Mutta miten ihmeessä? Seurasimme kastelukanavaa kunnes se kovin kaventuneena jatkoi matkaa kivikkoiseen ylärinteeseen, jonne automme ei päässyt. Me kävimme kääntymässä ihanalla Skhinarin rannalla ja palasimme takaisin. Jospa nyt vesi matkaisi alaspäin? Ei, ylös se virtaa. Laskeuduimme kanavan viertä alas kylään. Pysähdys kyläaukiolla oli saattaa oranssipaitaisen nuoren miehen onnettomuuteen kun jäi tuijottamaan Hannan punaisen tukan ja sinisten silmien yhdistelmää: kottikärryt olivat pudota tellingeiltä mies peräsimessä. Kävelimme kahvila-suvlatsikoon, joka toimi myös ilmoitustauluna ja bussiasemana. Kahvitilauksemme otti vastaan paljain jaloin kulkeva viikingin näköinen vaaleatukkainen eurooppalainen, joka osoittautui saksalaiseksi luomuviljelijäksi. Hän hoitaa sataa luomupuutaan, viljelee vihanneksia, myy niitä ja on yksi kylän kolmesta ulkomaalaisesta, ollut jo 14 vuotta. Talvisin hän lähtee Saksaan oliiviöljykuormansa kanssa ja palaa keväällä. Veden väärään suuntaan virtaamista hän ei ollut huomannut.

Kreetan Maku-kuva Skhinarin rantaan vievästä tiestä

Matkalla Skhinariin löytyi reikäinen kallio. Onhan siinä joskus virrannut vesi?

Huonopolvinen rouva Maria kantoi kahvit linkuttaen. Polvi oli uusi ja lonkat myös, mutta 75 ikävuotta oikeuttivat jo raskaaseen kävelyyn ja ontumiseen. – `Se vesi´, hän aloitti, `se tulee siinä kanavassa tuolta Asomatosista saakka. Se on korkeammalla kuin tämä paikka, siksi se jaksaa virrata ylämäkeen tuonne vuoren taakse´. Olisihan tuo pitänyt muistaa! Juuri noin sekä minolaiset että roomalaiset liikuttivat vettä muinaisissa akvedukteissaan Kreetalla.

Kreetan Maku-kuva Lefkoijasta

Kira Marialla on kahvila Lefkoijassa. Kahvila on myös suvlatzidiko, bussiasema ja kylän julkinen ilmoitustaulu.

 

Nyt oli jo kiire Damnonin rantaan, iltapäivä oli jo pitkällä ja kirsikan siemeniä kylvetty koko reitin varrelle. Hieno lahdenpohja, leveä ja pitkä, meri turkoosia, paljon ihmisiä, mutta vesi oli vielä kylmää! Ja kohta alkaa kesäkuu! Löysimme Mesogeios-tavernan ja ilmoittauduimme isännälle. Pöytään tuli nautaa kokkinistó, jossa mukana oli paprikaa ja munakoisoa. Hieno oivallus ja teki ruoasta heti mielekkäämmän. Paistetut munakoisoviipaleet syötiin skordalian kera ja hallumi oli saanut viereensä aurinkokuivattuja tomaatteja.

Kreetan Maku-kuva Damnonista

Paistettuja munakoisoviipaleita, kokkinistoa, paistettua hallumia, tsatsikia..

Nokoset rantatuolissa, lyhyt pulikointi meressä, jonka viileyteen kyllä tottui ja sitten paluumatkalle.

Kreetan maku-kuva Damnonista

Damnonin ranta 2015

Matkalla lähes jokaisessa kylässä kohtasimme lampaita matkalla tarhaan.

Kreetan Maku-kuva/lampaat

Nämä lampaat löytyivät Agouselianan teiltä

Kreetan Maku-kuva / lampaat

Seuraava lauma ryhmittyi kauniisti tien varteen Armenissa

Kretan Maku-kuva / lampaat

Tämä lauma etsi tietään lypsypaikalle Agios Andreaksessa

Kreetan Maku-kuva / lampaat

Jossain Kato Varsamonerossa kohtasimme nämä rouvat kotimatkallaan

Pohjoisrannikolle ehdimme ennen kuin aurinko laski Apokoronasin rannikon taakse. Koko niemi kylpi vaaleanviolettina vaaleanpunaisessa meressä. Hanna oli ajanut kaikki parisataa kilometriä: nyt olivat silmät tokkurassa ja ajaminen jo konemaista, joten lyhyt tauko rantakahvilassa auringonlaskua katsellen oli tarpeen ennen kuin siirryimme päätien hulinaan.

Kreetan Maku-kuva

Apokoronasin niemen takaa näkyy Akrotiri

Auto oli kovin pölyinen ja kaipasi sekin pesua. Pesuloita vain on täällä kovin harvassa. Niinpä olenkin kehittänyt tarkan kolmannen silmän, joka havaitsee kastelulaitteet: komealla suihkulla varustettu kastelulaite pyöri rantatien tuntumassa pellolla ja kasteli tienkin. Niin ajoimme ilmaiseen suihkuun. Tosin siinä piti pakittaa aina väliin, jotta pääsimme mukaan useammalle kierrokselle. Järjestimme hauskan hetken paitsi itsellemme, myös viereisellä bussipysäkillä odottavalle yleisölle, joka aplodeerasi kurvatessamme päätielle märällä autolla.

Kreetan Maku-kuva

Kreetalainen autopesula

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
Ruokablogien kärki
lokakuu 23, 2017, 10:41 am
Selkeää
Selkeää
21°C
Tuntuma: 19°C
Ilmanpaine: 1010 mb
Kosteus: 72%
Tuuli: 7 m/s L
Puuskissa: 7 m/s
Aurinko nousee: 7:36 am
Aurinko laskee: 6:38 pm
Ennuste lokakuu 24, 2017
Päivällä
Verrattain pilvistä, sadekuuroja
Verrattain pilvistä, sadekuuroja
21°C
Tuuli: 4 m/s L
Puuskissa: 8 m/s
Ennuste lokakuu 25, 2017
Päivällä
Sadekuuroja
Sadekuuroja
19°C
Tuuli: 2 m/s PI
Puuskissa: 3 m/s