Talvinen keitto paahdetuista kasviksista

 

Maaliskuussa Kreetalla sataa ja paistaa, on enemmän tai vähemmän lämmintä ja säätila vaihtuu talvesta kesään ja takaisin yhden päivän aikana. Tänään aamulla oli selvää, että päivästä tulisi kylmä ja tummat pilvet ennustivat sadetta iltapäivälle. Lähdin siis aikaisin aamusta kävelylle Hanian keskustaan ihmettelemään tavallista äkäisempää merta ja typötyhjää vanhaa satamaa. Aallot löivät autioille satamakaduille  ja kuin ihmeen kaupalla selvisin kävelystäni kuivin jaloin. Talvinen satama on vain kalpea varjo kesäisestä itsestään ja ainoastaan muutama taverna ja kahvila on avoinna ympäri vuoden. Töitä kuitenkin paiskitaan sillä moni kauppa ja ravintola saa talvikuukausien aikana kasvojenkohotuksen ja joskus kaupunki näyttääkin (ja kuulostaa) yhdeltä suurelta rakennustyömaalta. Sesongin alkuun on enää vajaa kuukausi eli nyt alkaa olla jo kiire, jos haluaa saada puotinsa edustuskuntoon ensimmäisten matkailijoiden saapuessa saarelle.

 

pilvinen hania

 

 

Tällaisena viileänä ja tuulisena päivänä alkoi mieleni tehdä ronskia keittoa ja päätin tällä kertaa napata torilta kassillisen vihanneksia uuniin paahdettavaksi ja sieltä soseeksi. Tämä keitto ei ole hetkessä valmis, mutta on vaivan väärti. Paahdettujen vihannesten maku on tuhti ja syvä, munakoiso tuo keittoon ihanaa pehmeyttä ja omilla suosikkimausteilla sopasta saa tuunattua mieleisensä.

 

Talvinen sosekeitto (n. 6 annosta)

 

2 munakoisoa (itse laitoin yhden ison)

4 tomaattia

2 punaista paprikaa

2 sipulia kuorineen

2 valkosipulinkynttä kuorineen

oliiviöljyä

suolaa ja pippuria

oreganoa (tuoretta, jos mahdollista)

1,5 l kanalientä

koristeluun persiljaa

 

1. Laita uuni lämpimään 180 asteeseen. Asettele uunipellille paahdettavat vihannekset: munakoisot, tomaatit, paprikat, sipulit ja valkosipulit. Pistele munakoisoihin haarukalla muutama pistos ja pirskottele sen jälkeen vihannesten päälle oliiviöljyä muutaman ruokalusikallisen verran.

 

Uuniin menossa

 

2. Paahda vihanneksia uunissa puolisen tuntia, ota sitten tomaatit ulos ja jätä lautaselle jäähtymään. Loput vihannekset saavat jäädä vielä puoleksi tunniksi uuniin niin, että paprikoiden kuoret tummuvat.

 

3. Paahtamisen jälkeen laita kaikki vihannekset kulhoon, peitä kulho kostealla liinalla ja odottele niiden jäähtymistä noin vartin verran. Tämän jälkeen alkaa sottainen vaihe, kun aletaan erotella jyvät akanoista eli mallot kuorista. (Kyllä, mallot on monikko sanasta malto ja tämän ulkosuomalaisen piti tarkistaa se sanakirjasta!) Ota tässä vaiheessa kulhon viereen iso kattila, johon voit laittaa kuoritut vihannekset odottamaan keittämistä.

 

4. Munakoisosta lähtee kuori yleensä mukavasti, mutta paprikoiden kanssa voi olla hankalampaa. Poista paprikoista ohuiden kuorien lisäksi kannat ja siemenet. Tomaateista otetaan talteen vain malto eli vetinen sisus valutetaan pois. Myös tomaateista lähti kuori helposti samoin kuin sipuleista. (Sipuleista kannattaa kuoren lisäksi ottaa pois myös paksu päällikerros.) Valkosipuleista tulee ihanan makeita paahdettuina ja kynsien sisuksen saa helposti puristettua ulos kuorestaan. Suurena valkosipulin ystävänä tuplasin ohjeen määrän ja humpsautin mukaan neljä isoa kynttä.

 

 Kattilassa kaikessa sovussa

 

5. Lisää kattilaan kuorittujen vihannesten sekaan luraus oliiviöljyä sekä mausteet ja keitä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia välillä hämmentäen. Lisää tämän jälkeen kanaliemi, kiehauta ja hauduta puoli tuntia. Itse lisäilin nestettä pikku hiljaa sillä vihanneksista tuli ensimmäisen puolen tunnin aikana paljon nestettä enkä halunnut tehdä keitosta liian vetistä. Loppujen lopuksi käytin kanaliemestä noin litran verran ja keiton koostumus oli omaan makuuni sopivan sakea.

 

5. Anna keiton jäähtyä hetkisen ja soseuta se sitten sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Voit vielä kuumentaa keiton uudestaan ennen tarjoilua ja laittaa koristeeksi persiljaa tai vaikka basilikaa.

 

ruokapöydässä

 

 

Keitto lämmitti mukavasti ja piti kylläisenä koko päivän. Vielä tuhdimman sopasta saa lisäämällä siihen lautasella muutaman sattuman verran esim. Anthotiros-juustoa  tai miksipä ei suomalaisittain Auraa murusina. Chili antaa kivaa lisäpotkua tulisten makujen ystäville. Lämpimiä soppahetkiä!

One Response to Talvinen keitto paahdetuista kasviksista

  • Lukasin tuon kasviskeiton ohjeen siitä sain uuden ruuan viikon lopuksi. Kiitos. Olen muutenkin ihastunut kreetalaiseen ruokaan , johtuu kesän matkoista saarelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

two × one =

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
syyskuu 23, 2017, 8:39 am
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
20°C
Tuntuma: 19°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 77%
Tuuli: 3 m/s LPL
Puuskissa: 3 m/s
Aurinko nousee: 7:12 am
Aurinko laskee: 7:18 pm
Ennuste syyskuu 24, 2017
Päivällä
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
26°C
Tuuli: 3 m/s I
Puuskissa: 5 m/s
Ennuste syyskuu 25, 2017
Päivällä
Verrattain pilvistä, sadekuuroja
Verrattain pilvistä, sadekuuroja
27°C
Tuuli: 3 m/s PPI
Puuskissa: 5 m/s