Tyhjän lautasen ongelma

 

 

Kreetan Maku-kuva/ Vamos

Kotitekoista hyvää tsatzikia ja paljon vartaassa kypsynyttä maukasta possunlihaa.

Olin palaamassa kylältä kävellen ja oli kova nälkä.  Kotona oli kyllä raaka-aineita, mutta nälänhätään ehtisi kuolla ennenkuin niistä tulisi valmista. Poikkesin mielijohteesta kylän suvlatzidikoon ja pyysin tiskin takana seisonutta nuorta miestä veistelemään yhden annoksen pystyvartaassa kypsyvää lihaa.  Ei perunoita, ei pitaa, vain tsatzikia ja lihaa.  Poika pakkasi lihan hyvin ja punnitsi sen. Meni kassakoneelle, hakkasi hinnan sinne ja toi minulle paketin ja kuitin.  Kokonaista 2,5 euroa.  Kun alvi on 24 %, jää siitä myyjälle pari euroa.

Tällä välin oli suvlatzidikon oven eteen parkkeerannut vihanneksia ja hedelmiä kauppaava auto. Jospa veisin viinirypäleitä kotiin? Nyt on niiden aika, ovat jo makeita ja mehukkaita. Valitsin laatikosta ison tertun ja työnsin sen muovikassiin ja ojensin kauppiaalle.  Kauppias pudotti sen vaakakuppiin ja kysyi  että jos kuitenkin laitettaisiin koko kilo…?  No, laitetaan. Kauppias nosti uuden tertun kassiini. Ja toisen ja kolmannen.  Ja pieniä terttuja ainakin kolme kertaa ennenkuin oli tyytyväinen. Paljonko? Pari euroa. Kuitin kanssa.

Kotona avasin lihapakkauksen. Siinä oli kolmen annoksen verran possua! Ei mitään vartaassa kypsennettyä jauhalihaa etäisesti muistuttavaa massaa, vaan ihan oikeaa lihaa.  Ja tsatziki oli itsetehtyä, sen näki jo kurkkuraasteen rakenteesta ja maistoi.  Rypälekassi oli kummallisen painava ja punnitsin sen, minulla kun sattuu reseptien tekoa varten olemaan tarkkuusvaaka valmiina. 1280 grammaa. Kannattaisikohan kauppiaan kalibroida vaakansa ettei tule tappiota kahtakymentäviittä prosenttia?

Söin porsaanlihaa illalliseksikin, syötin kissanpennuille osan ja vielä jäi huomiseksi. Rypäleistä puolet kasasin kahdelle lautaselle, jotka kannoin Nikolle ja Lolalle.  Lautaset olivat tulleet heiltä minulle täytenä, toisessa oli ollut syntymäpäiväkakkua ja toisessa fanurópitaa, jota olimme  Lolan kanssa maanantaina leiponeet.  Täällä ei ole tapana palauttaa tyhjää lautasta vaan se täytetään jollain.  Palauttamisesta syntyy väliin vastavuoroisuuskiitoskierre: Nikos toi toisen lautasen takaisin minulle täytettyään sen omassa puutarhassaan kypsyneellä hunajamelonilla. Millähän keksin täyttää lautasen kun menen huomenna sitä palauttamaan? Se tulee kuitenkin täytettynä takaisin.  Jospa viivyttelen pari päivää?  Dilemma on todellinen: jos täytän lautasen sellaisella, mikä ylittää edellisen, syntyy nouseva ja kiihtyvä kierre.  Silloin juoksemme tässä pihassa toinen toistemme oven taakse yhä täysinäisempien ja arvokkaampien  tarjoomusten kanssa kiihtyvällä vauhdilla kunnes näännymme.  Mutta jos harvennan välejä, saatan saada kierteen purettua….?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? *

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
Ruokablogien kärki
kesäkuu 24, 2017, 3:11 am
Selkeää
Selkeää
22°C
Tuntuma: 23°C
Ilmanpaine: 1020 mb
Kosteus: 88%
Tuuli: 3 m/s PL
Puuskissa: 3 m/s
Aurinko nousee: 6:09 am
Aurinko laskee: 8:43 pm
Ennuste kesäkuu 25, 2017
Päivällä
Melkein selkeää
Melkein selkeää
32°C
Tuuli: 1 m/s P
Puuskissa: 3 m/s
Ennuste kesäkuu 26, 2017
Päivällä
Melkein selkeää
Melkein selkeää
32°C
Tuuli: 2 m/s PPL
Puuskissa: 3 m/s