Vamos matkakohteena

 

Kreetan Maku.kuva Vamosista

Kylä nousee kukkuloille

 

Kreetan maaseutumatkailun tunnetuin ja vanhin  helmi on Vamos, joka tarjoaa useamman yrittäjän voimin monenlaista koettavaa.  Vielä 1970-luvulla kylä oli huonossa hapessa, mutta silloin kyläläiset löysivät yhteisöllisyyden ja välittämisen ja ryhtyivät toimiin. He organisoivat musiikkijuhlat, joihin tuli ensimmäisenä vuonna 15 000 kuulemaan nimekkäitä esiintyjiä.

Seuraavana vuonna tuli 30 000.  Kyläläiset tajusivat mitä yhteistyöllä voi saavuttaa. Kylä sijaitsee noin 38 km:n päässä Hanian lentokentästä etelään,  viiden kilometrin etäisyydellä päätiestä, joka kulkee saaren päästä päähän ja 8-10 kilometrin etäisyydellä merestä (Kalives/Georgioupoli).

Nuoret koulutetut olivat muuttaneet Ateenaan. Heidän keskuudessaan heräsi ajatus herättää kylää henkiin. Vanhoja isovanhempien omistamia rakennuksia kunnostettiin vierasmajoiksi, perustettiin kahvila, kauppa ja taverna, alettiin valmistaa kylän omia elintarvikkeita ja pidettiin huoli, siitä että tarjolla on myös hengenravintoa. Kreikkalainen konsepti maaseutumatkailulle syntyi täällä ja niin Kreikan Maaseutumatkailun liiton päämajakin  on Vamosissa.

Kylässä on hyvä asua, sen asukkaat ovat tottuneet puhaltamaan yhteen hiileen ja luomaan näin jotain ainutlaatuista ja todellista. Kylä toivottaa mieluiten tervetulleiksi yksittäin matkustavat sekä  pienet ryhmät, jotka viipyvät useamman päivän.Massamatkailukohteeksi ei haluta. Pääset osallistumaan kylän aktiviteetteihin lomasi aikana tai vaikkapa päivän mittaiselle ruokakurssille!

Olemme koonneet paketteja pienryhmille,  joiden minimikoko on kuusi henkeä, maksimi kahdestatoista viiteentoista. Sitä suuremmat ryhmät ovat tervetulleita kunnollisella ennakkovarauksella. Majoitustiloina on kauniisti kunnostettuja vanhoja rakennuksia sekä kylän sydämessä sekä uusia vanhaan tyyliin rakennettuja  taloja kylän reunoilla.

Kylässä järjestetään koko ajan erilaisia kulttuuritapahtumia, kesäaikaan ulkona  jopa useampia viikossa, talvella harvemmin,  jolloin tilat asettavat  rajoituksia.

Kylästä löytyy pienille  ryhmille  tiloja monenlaisiin kokouksiin, seminaareihin, koulutustilaisuuksiin, harrastustapaamisiin jne.

 

Näytä Vamos suuremmalla kartalla

Valkoiset vuoret näkyvät Vamosista

Valkoisten vuorten sininen seinä nousee kylän takana yli  kahteen tuhanteen metriin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? *

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
kesäkuu 27, 2017, 5:03 pm
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
34°C
Tuntuma: 40°C
Ilmanpaine: 1010 mb
Kosteus: 55%
Tuuli: 6 m/s LPL
Puuskissa: 6 m/s
Aurinko nousee: 6:10 am
Aurinko laskee: 8:43 pm
Ennuste kesäkuu 28, 2017
Päivällä
Melkein selkeää
Melkein selkeää
34°C
Tuuli: 3 m/s PL
Puuskissa: 6 m/s
Ennuste kesäkuu 29, 2017
Päivällä
Selkeää
Selkeää
36°C
Tuuli: 3 m/s PL
Puuskissa: 4 m/s