Viikuna ja viini eivät tykkää sateesta

1-Viikunat 004

Kreetaa koettelee ilmastonmuutos. Sadetta lähes joka viikko läpi koko kesän. Sateet ovat lisäksi olleet rankkoja. Ennen ei satanut. Vettä tuli ennen viimeisen kerran joskus toukokuussa ja seuraava sade lankesi syyskuussa. Pilviäkään ei taivaalla näkynyt, mtä nyt joskus mantereen suunnalla kaukana meren yllä näkyi matalapaineen rajalla pilvikerros. Mutta aurinkoa ne eivät peittäneet. Muistan miten paljon maisema muuttui kun elokuiselle taivaalle ilmestyivät pilvet, joiden varjot muokkasivat alapuolella näkyvän laakson ja sen takaiset vuoret veistoksellisiksi ja moniulotteisiksi. Nyt pilvet ovat olleet arkipäivää koko kesän.

Ihmettelin miksi tien päälle kaartuvan viikunapuun alla on paljon pudokkaita, eivätkö viikunat kelpaa kenellekään? Lähempi tutustuminen paljasti pudokkaiden olevan täynnä surisevia hieman jo humaltuneita mehiläisiä  ja kimalaisia. Puu oli täynnä hedelmiä, mutta lähes kaikki ovat haljenneet, mehut valuneet ulos ja haavakohdat täynnä tokkuraisia mehiläisiä. Kättä sinne ei ole viisasta laittaa. Naapurin Katerina tuli juttelemaan. – Juu, satoi niin paljon, että viikunatkin halkesivat. Kyspyyhän noita lisää, mutta jos taas sataa, niin pilalle menevät nekin..

Miten viini selviää? Iraklionin suunnassa vettä oli tullut niin paljon, että rusinasato on paikoin menetetty. Pelkästään Iraklionin alue menettää kuusi miljoonaa euroa vientituloja, arvioivat rypäleosuuskunnat , sillä rusinoita ei tänä vuonna tule. Rusinoiden korjuuaika on juuri elokun puolesta välistä kuun loppuun. Tänä vuonna satoi ja myrskysi kuun puolivälissä ja rakeet viimeistelivät tuhon. Maatalous Kreetalla kärvistelee muutenkin kriisin jaloissa, verot, polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat alkavat olla niin korkeita, että kannattavuus on olematon. Tämä tuho vain puuttui, sanovat rusinantuottajat.

Rusinoiden jälkeen ovat korjuuvuorossa pöytärypäleet ja niiden jälkeen viiniksi valmistettavat. Viinirypäle on tottunut kuivuuteen. Jos se yhtäkkiä saa vettä niskaansa, imee kasvi sen ahnaasti ja marjat pullistuvat ja halkeavat. Ulosvaluva mehu alkaa käydä, laatu laskee ja sato on vaarassa. Hyvän ja huonon viinivuoden erona on juuri sade. Jos sataa korjuuaikaan tai juuri ennen, sato on pilalla. Hyvä vuosi tulee kun ei sada. Nyt jännitämme miten käy.

Oliivit eivät ole sateista hätkähtäneet. Niille sade tekee hyvää paitsi että se lisää tuholaisten ja kasvitautien mahdollisuutta. Puut näyttävät olevan täynnä marjaa ja satotoiveet ovat vielä korkealla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä kirjaimia ja numeroja näet? *

Viimeisimmät artikkelit
Vietä päivä Vamosissa
Vietä päivä Vamosissa
Terra Creta
Terra Creta
Ruokablogien kärki
kesäkuu 27, 2017, 4:54 pm
Verrattain selkeää
Verrattain selkeää
34°C
Tuntuma: 40°C
Ilmanpaine: 1010 mb
Kosteus: 55%
Tuuli: 6 m/s LPL
Puuskissa: 6 m/s
Aurinko nousee: 6:10 am
Aurinko laskee: 8:43 pm
Ennuste kesäkuu 28, 2017
Päivällä
Melkein selkeää
Melkein selkeää
34°C
Tuuli: 3 m/s PL
Puuskissa: 6 m/s
Ennuste kesäkuu 29, 2017
Päivällä
Selkeää
Selkeää
36°C
Tuuli: 3 m/s PL
Puuskissa: 4 m/s